Ehdota Helsingin kulttuuritekoa 12.11. mennessä

0
151

Helsingin kulttuuriteko 2014 valitaan kaupunkilaisilta kerättyjen ehdotusten pohjalta, vuosittain jaettava palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa.

Helsingin kulttuuriteko muuttaa tai haastaa olemassa olevaa tilaa tai toimintatapaa jollain tavoin. Palkinnon voi saada teko, jonka vaikutus kohdistuu Helsinkiin tai helsinkiläisiin. Tärkeintä on, että teko osoittaa rohkeutta luoda jotain uutta ja erilaista. Palkittava teko voi olla muutakin kuin esitys tai tapahtuma, ja se voidaan myöntää yhteisölle tai yksittäiselle henkilölle.

Palkinnon saajaa voi ehdottaa 12.11.2014 saakka sähköisellä lomakkeella, linkki lomakkeeseen löytyy sivulta http://www.hel.fi/hki/Kulke/fi/Kulttuuriteko, tai postitse osoitteeseen ”Kulttuuriteko”, Helsingin kulttuurikeskus, PL 4710, 00099 Helsingin kaupunki. Ehdotusten jättäneiden kesken tullaan arpomaan vapaalippuja Helsingin kulttuurikeskuksen tapahtumiin.

Vuonna 2014 palkinnon saivat Kallio Kukkii ja Kallio Kipinöi -festivaalit, lisäksi Roihukino ja Kalevalan läpilaulanta saivat kunniamaininnan. Aiempina vuosina palkinto on myönnetty Ravintolapäivälle, Night Visions -festivaalille, We Love Helsinki -kaupunkikulttuuritapahtumille sekä Suvilahden graffitiaidalle.

Helsingin kulttuuriteko 2014 -palkinto jaetaan tammikuussa 2015, palkinnon myöntää Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta.

Katso uutinen kokonaisuudessaan Helsingin kulttuurikeskuksen sivuilta oheisesta linkistä.