Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta myöntää Helsingissä tehdylle kulttuuriteolle jälleen vuosittaisen 5 000 euron palkinnon. Palkinnon saaja valitaan kaupunkilaisilta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Vuoden 2013 Helsingin kulttuuritekoa voi ehdottaa 17.11.2013 saakka osoitteesta www.annakulttuurinvarittaa.fi löytyvän linkin kautta. Ehdotusten jättäneiden kesken arvotaan vapaalippuja kulttuurikeskuksen tapahtumiin.
Helsingin kulttuuriteko muuttaa tai haastaa olemassa olevaa tilaa tai toimintatapaa tai saa näkemään asiat uudella tavalla. Palkittava teko osoittaa rohkeutta luoda jotakin uutta ja erilaista, sen vaikutus kohdistuu Helsinkiin tai helsinkiläisiin. Palkinto voidaan myöntää joko yhteisölle tai yksittäiselle henkilölle. Vuonna 2012 kyseisen palkinnon sai Night Visions -elokuvafestivaali. Vuoden 2013 palkinto jaetaan tammikuussa 2014. Lisätiedot: www.annakulttuurinvarittaa.fi.