Osallistu valokuvakisaan lumentuloon liittyvistä töistä!

0
202
ensilumikisa 2017
Stara, eli Helsingin kaupungin rakentamispalvelut, on julistamut talviaiheisen kisan! Nimittäin valokuvakisan lumentuloon liittyvistä töistä Stadissa.  Staran kuvakisa Instagramissa on avattu. Viritä kamerasi, sillä pian on aika taltioida talvisia töitä Helsingissä. Kuvaa talven duunit! -kilpailuun voi osallistua kuka tahansa. Aiheena kuvassa voi olla vaikkapa aura-autojen paraati ensilumen sataessa, hiekoittaja työssään tonttulakki päässä, lapsi lunta lapioimissa. Ikuista erikoinen, kaunis tai muuten vaikuttava hetki talven keskellä!  Kisaan voi osallistua julkaisemalla kuvan julkisella Instagram-tilillä hashtagilla #lumistadi

Tuomaristo arvostaa kuvia työstä ja teoista, joiden ansiosta arki Helsingissä sujuu säällä kuin säällä. Talven duunit Stadissa -teemaa voi kuitenkin tulkita ja soveltaa mielikuvitusta käyttäen. Kuva voi olla myös vanha, kunhan se on itse otettu. Erityisen arvokkaita ovat kuvat, joissa näkyy Helsingin maamerkkejä ja tuttuja paikkoja. Kuvakisa on käynnissä helmikuun 2018 loppuun. Stara lunastaa kisan parhaat valokuvat. Kilpailun säännöt kerrotaan kokonaisuudessaan Staran verkkosivuilla.

Stara pyrkii yhä parempaan lumitöissä

Stara hoitaa lumityöt noin 70 prosenttisesti Helsingin katualasta. Yksityiset urakoitsijat vastaavat lopusta. Haastavat lumityöt kantakaupungin kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla ovat Staran vastuulla. Kovien lumisateiden aikaan työt priorisoidaan niin, että asuntokatujen vuoro tulee pääkatujen ja joukkoliikennekatujen jälkeen. Yhä uuden lumen sataessa syrjäisempien asuntokatujen auraus väistämättä viivästyy.

– Staralle on tärkeää huolehtia turvallisista olosuhteista kaikille liikkumisen muodoille, mutta työjärjestyksessä korostuu pääkatujen ja joukkoliikenteen sujuminen sekä jalankulun turvallisuus, sanoo yksikönjohtaja Ville Alatyppö.

Tulevana talvena Stara on jälleen mukana kehittämässä muun muassa pyöräilyreittien talvihoitoa. Harjauksen ja suolauksen yhdistelmää käytetään yhä laajemmin keskeisillä pyöräreiteillä. Lisäksi Stara kokeilee uutta lumensiirtoon kehitetyn laitteen prototyyppiä ja kehittää tuoreen innovaatiokisan voittajan kanssa talvihoidon töitä sujuvoittavaa Apuri-sovellusta.

Palautetta lumitöistä voi antaa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelun (p. 09 310 22 111) tai kaupungin palautejärjestelmän kautta. Näin palaute siirtyy tehokkaasti myös Staralle.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot kilpailusta:
viestintäsuunnittelija Kirsikka Mattila
sp: kirsikka.mattila[at]hel.fi
p. 040 152 5938
 
Lisätiedot lumitöihin varautumisesta:
yksikönjohtaja Ville Alatyppö
sp: ville.alatyppo[at]hel.fi