Kasvimuseon avoimet ovet 11.-12.9. Kaisaniemessä

0
263

Tarjolla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kurkistaa tavallisesti yleisöltä suljetun kasvimuseon kiviseinien sisään. Mitä kuninkaanlinnaksikin kaavaillussa rakennuksessa tapahtuu nykyään ja millaisen historian se kätkee seiniensä sisään?

Kasvimuseo (Unioninkatu 44) ja sitä ympäröivä kasvitieteellinen puutarha ovat avoinna yleisölle tiistaina ja keskiviikkona 11. ja 12. syyskuuta kello 13–19! Kasvihuoneisiin on ilmainen sisäänpääsy klo 9– 19. Ilmaiset opastuskierrokset lähtevät puolen tunnin välein klo 13.30–17.30 ja kestävät noin 45 min.

Kierroksilla kerrotaan niin rakennuksen vaiherikkaasta historiasta kuin kasvitieteen nykytutkimuksesta ja kasvikokoelmien säilyttämisestä. Museoon voi tutustua myös omin päin.

Kierroksia on myös ruotsiksi ja englanniksi, ruotsinkielinen kierros lähtee klo 14 ja englanninkielinen klo 17. Huomaattehan, että kasvimuseo ei ole esteetön, vaan siellä on kapeita käytäviä ja jyrkkiä portaita, joissa kulku voi olla vaivalloista.

Avointen ovien aikaan kasvimuseo on täynnä tietotauluja, joista voi selvittää vaikkapa, mikä on viherkatto tai mitä tarkoittaa ex situ -suojelu ja millaisia julkaisuja kasvimuseo tuottaa. Lisäksi voi seurata lähietäisyydeltä, miten kasvi muuttuu kasvimuseon herbaariokokoelmien osaksi.

Lisätietoja tapahtumasta: www.luomus.fi/kaisaniemi/ajankohtaista