Kaupunkilaiset päättivät rahasta – kirjasto käynnistää valitut pilotit ensi vuonna

0
427

Kolmessa osallistuvan budjetoinnin työpajassa 25.10., 29.10. ja 30.10. käytiin ajatukset ja ideat mielessä vilistäen pureskelemaan kysymystä siitä, mihin kirjaston kannattaisi käyttää 100 000 € kehittämisrahaa ensi vuonna. Työpajoissa käytiin kiihkeitä keskusteluja yhteisymmärryksen löytämiseksi. Niissä laskettiin leikkiä ja naurettiin sekä tehtiin hommia ihan kunnolla – tuloksena neljä pilottia, jotka kirjasto käynnistää ensi vuonna.

Päätöstä tekemässä innostuneet kirjaston kehittäjät

Keskustakirjasto tarjosi ensimmäistä kertaa kaupunkilaisille mahdollisuutta päättää yhdessä 100 000 € suuruisen kehittämisrahan käytöstä. Kaupunkilaiset valitsivat osallistuvan budjetoinnin työpajoissa, mitkä kirjaston pilottiprojekteista käynnistetään jo ensi vuonna. Pilotit perustuivat kaupunkilaisilta vuoden aikana saatuihin keskustakirjastounelmiin ja ne oli budjetoitu etukäteen. Työpajoissa käytiin vilkasta keskustelua, koolla oli selvästi kaupungin parhaita osaajia ja innokkaita kirjaston kehittäjiä.

Kädennostoäänestyksiä, erillisneuvotteluita ja naurun remakkaa

Työpajoissa tunnelmat varioivat tiukasta mielipiteen vaihdosta ja perusteellisista keskusteluista, jopa erillisneuvotteluista, hyväntuuliseen vitsailuun ja yhteishengen nostattamiseen. Odottava jännittyneisyys ja toisaalta tekemisen innostunut tunnelma kielivät siitä, että osallistujista tuntui virkistävän erilaiselta päästä todella päättämään rahasta. Yhdessä pohdittiin sitä, miten työpajojen osallistujamääriä olisi voinut vielä kasvattaa.

Kolmen työpajan yhteenlaskettu tulos:
Digikulttuurin uudet ilmentymät: Kaupunkiverstas Kohtaamispaikalla
Lasten ja perheiden palvelut: Satusynttärit kirjastossa
Rentoutuminen, hiljaisuus ja slow: Suvanto, rajaton tila mielen virkistäytymiseen
Kirjallisuuden uudet konseptit: Lost & Found – nykykirjailijat herättävät henkiin klassikot
Lukukokemusten näkyväksi tekeminen: Kuinka kirjat liikuttavat meitä
Tapahtumat ja elämykset: Yökirjasto – sinkkuelämää hyllyjen välissä
Asiakas tekijänä: Lauluhuone Kirjasto 10:ssä
Vertaisoppimisen uudet muodot: Toisilta oppimisen festivaali

Toteutukseen valikoituvat Kaupunkiverstas, Satusynttärit, Suvanto ja Lost & Found yhteissummalla 108 000 €. Suvanto toteutetaan osallistujien toiveiden perusteella kevyemmin ja edullisemmin, jotta pysytään 100 000 € raamissa. Kirjasto käynnistää pilotit vuoden 2013 aikana.

Osallistujat ideoivat myös kaksi kokonaan uutta pilottiprojektiehdotusta: sakkojen maksaminen aikapankin toveilla sekä vanhusten ja nuorten verkkodemokratiaa kehittävä hanke. Lisäksi osallistujat kehittelivät pilottiehdotuksia eteenpäin. Jatkokehittelyihin ja uusiin ehdotuksiin voi tutustua osoitteessa www.keskustakirjasto.fi/osallistuvabudjetointi.

Suuri kiitos kaikille osallistujille! Paljon uutta syntyi ja paljon jäi käteen.
Kumppaneina hankkeessa toimivat Avanto Insight ja Emobit. Hanketta rahoittaa Sitra.

Tutustu tarkemmin:
Keskustakirjasto.fi/osallistuvabudjetointi
Keskustakirjasto facebookissa
Osallistuvabudjetointi.fi
Kaupunginkirjaston talousdata OpenSpending -alustalla

Katso tiedote asiasta oheisesta linkistä.

Lisätietoja:

Maija Berndtson
kirjastotoimen johtaja
Hgin kaupunginkirjasto
gsm 040 551 7335
maija.berndtson[at]hel.fi

Pirjo Lipasti
projektisuunnittelija
Keskustakirjasto/ Hgin kaupunginkirjasto
gsm 040 336 1058
pirjo.lipasti[at]hel.fi

Virve Miettinen
vuorovaikutussuunnittelija
Keskustakirjasto/ Hgin kaupunginkirjasto
gsm 040 168 5748
virve.miettinen[at]hel.fi