urBaana -näyttely Laiturilla 6.6.-29.8.

0
147

urBaana -näyttelyssä info- ja näyttelytila Laiturilla (Narinkka 2) esitellään 6.6.-29.8. urBaana- nimistä konseptia, jossa on tutkittu mahdollisuuksia hyödyntää uinuvan kaupunkitilan potentiaalia.

Arkkitehtuurin, ekologisen kaupunkisuunnittelun, kuvataiteen, liikennetekniikan ja muotoilun asiantuntijoista koostuva ryhmä on pohtinut vanhan ratakuilun ja sen ympäristön tulevaisuutta kuvanveistäjä Martti Aihan johdolla. Tavoitteeksi muotoutui vehreä ja viihtyisä kaupunkitila, jossa rouhea satamaradan perinne olisi edelleen aistittavissa.
Kuva: urBaanan kaarre

Vanhaan ratakuiluun rakennettu kävelijöille ja pyöräilijöille suunnattu Baana avattiin vuosi sitten. urBaana- konseptissa Baana on jaettu viiteen vyöhykkeeseen. Kullekin vyöhykkeelle on mietitty alueen ympäristöön soveltuvaa toimintaa. Parin kilometrin matkalle ryhmä on ideoinut liittymiä kaupungin muihin kulttuuritiloihin, näyttämöitä musiikkiesityksille tai katuteatterille, lähiruoan ostospaikkoja ja erilaisia kokeellisia oleskelutiloja. Ideassa on myös rakentamista. Esimerkiksi Marian sairaalan ympäristöön on pohdittu asunto- ja liikerakentamista.

Näyttely on avaus keskustelulle, jossa kaupunkilaiset pääsevät sanomaan oman sanansa ja osallistumaan urBaanan ideointiin.

Lue lisää: http://laituri.hel.fi/fi/node/620/image_gallery

Lisätiedot:
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, virastopäällikkö Mikko Aho, p. 310 37100

Info- ja näyttelytila Laituri
Narinkka 2 (vanha linja-autoasema Kampissa)
http://laituri.hel.fi