Valoisa joulu -kampanja osallistaa helsinkiläisiä jouluvalaistuksen suunnitteluun

0
136

Aleksanterinkadun jouluvalot syttyivät jälleen sunnuntaina 23.11. Samalla alkoi myös Valoisa joulu -kampanja, jolla haetaan kaupunkilaisten mielipiteitä jouluvalaistukseen Helsingissä. Jouluvalaistusta suunnitellaan osana Helsingin kaupungin rakennusviraston tekemää yleistä valaistuksen tarveselvitystä.

Valoisa joulu -kampanjan ydinajatuksena on se, että kaupunkilaiset saavat osallistua valaistuksen yleisilmeen suunnitteluun. Jouluvalaistusta koskeviin kysymyksiin voi vastata aikavälillä 23.11.–7.12.2014 valoisajoulu.fi -sivustolla sekä Helsingin kaupungin katunäytöillä ympäri ydinkeskustaa. Vastaamalla sivustolla esitettyihin kysymyksiin kaupunkilaiset voivat
osallistua jouluvalaistuksen suunnitteluun ja sytyttää oman virtuaalisen jouluvalonsa.

Jouluvalaistuksen toivotaan olevan apuna kansainvälisen Helsinki-kuvan luomisessa. Nyt suunniteltavan uuden jouluvalaistuksen on tarkoituksena olla kaduilla jouluna 2015, työ on aloitettu kaupungin ja yrittäjien yhteistyöllä. Kaupunkilaisia osallistavaa työskentelyä aiotaan hyödyntää hankkeessa myös ensi vuonna.

Jouluvalaistuksen rahoittajina ja toteuttajina toimivat keskusta-alueen yrittäjät, kauppiasyhdistykset sekä jatkossa kenties myös Helsingin kaupunki. Meneillään olevan tarveselvityksen pohjalta laadittavalla ohjeistuksella haetaan yhteisiä päälinjoja, näiden pohjalta osapuolet voidaan opastaa yhtenäisten jouluvalaistusten luomiseen.

Katunäytöille tuotu kyselysovellus tuo kampanjan lähemmäs helsinkiläisiä ja on toteutettu osana Forum Virium Helsingin Pinta -hanketta.

Lisätietoa:
valaistuspäällikkö Juhani Sandström, rakennusvirasto, p. 09 310 38521,
sp. etunimi.sukunimi[ät]hel.fi

Katso uutinen kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin rakennusviraston sivuilta oheisesta linkistä.