Isonnevan alueen asemakaavan muutoksesta järjestetään keskustelutilaisuus ke 23.4. 2008 klo 18 -20 Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla, Isonnevantie 8. Kaavan valmistelija on tavattavissa samassa paikassa jo klo 17-18.
Vuoden 2007 alussa alkaneen suunnittelun tavoitteisiin on tullut muutoksia suunnittelutyön edetessä.
Esiteltävä suunnitelma
Alueelle on suunnitteilla uusi liikuntapuisto Haagan puistoon. Haagan leikkipuisto on jäämässä nykyiselle paikalleen, osaksi Haagan puistoa. Täydentävää asuntorakentamista suunnitellaan Eliel Saarisen tien ja Isonnevantien varsille nykyisin rakentamattomille tonteille. Näitä ovat Haagan urheilukentän kohta sekä osa Strömstadin puistoa.
Tarkastelualueeseen on nyt liitetty myös Haagan urheilukentän ympärillä sijaitsevat korttelit, jotka sisältävät esimerkiksi päiväkotitontin Kylätien ja Steniuksentien välissä.
Noin 500-700 asukkaalle suunnitellun asuntorakentamisen tavoitteena on saada alueelle lapsiperheille soveltuvia asuntoja, joista Haagassa on kysyntää.
Kaavassa on tavoitteena suojella mm. Suomalaisen Yhteiskoulun ja Lärkanin koulurakennukset.
Valmisteluaineistoa on esillä 14.4. – 2.5. 2008
- Etelä-Haagan kirjastossa, Isonnevantie 16 b
- kaupunkisuunnitteluvirastossa, Kansakoulukatu 3, 4. krs.
- http://www.hel.fi/ksv (kohdassa "Nähtävänä nyt")
Mielipiteet suunnittelelmasta pyydetään toimittamaan viimeistään 2.5.2008 kirjallisesti osoitteeseen kaupunkisuunnitteluvirasto, kirjaamo PL 2100, 00099 Helsingin kaupunki, faksilla 310 37378, sähköpostilla kaupunkisuunnittelu (a) hel.fi tai suullisesti kaavan valmistelijalle.