Aikakausi: 1840…1870–1895.
Krimin sota 1854–56, suuret nälkävuodet 1867–68, 1890-luvulla talouslama. Teollistuminen ja kaupankäynti kasvoivat merkittävästi. Ensimmäiset rautatiet rakennettiin 1860-luvulta alkaen.
Esimerkkikohde: Grönqvistin talo
Pohjoisesplanadi 29
arkkitehti Carl Theodor Höijer, 1883.
Kuva: Grönqvistin talo Esplanadin puistosta nähtynä, vasemmalla Hotel Kämp.
Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.
Liikemies, alkujaan satulaseppä ja myöhemmin kunnallisneuvos F. W. Grönqvist rakennutti Esplanadin varrelle Pohjoismaiden suurimman, puolen korttelin kokoisen ja 193 vuokra-asuntoa käsittäneen asuintalon, ”Grönqvistin kivimuurin”, sekä muutaman vuoden sisällä sen naapurikorttelin Hotelli Kämpin (1887) ja ns. Catanin talon (1890). Kaikki olivat arkkitehti Höijerin uusrenessanssityyliin suunnittelemia. Uudet kaupunkipalatsit olivat jättiläisiä, jotka täyttivät tontit lähes kokonaan ja heittivät varjonsa matalan puukaupungin päälle.
Grönqvistin talon pohjakerros käsitti pelkästään liiketiloja, mikä kertoi uudenlaisesta kaupunkikulttuurista ja katukuvan muuttumisesta kaupallisemmaksi. Valmistuttuaan hyvin uudenaikaisessa, viisikerroksisessa rakennuksessa oli kaikki mukavuudet: kaksi hissiä, vesijohdot kaikissa keittiöissä ja isoissa asunnoissa jopa useita kylpyhuoneita. Suurimmat asunnot käsittivät peräti 12 huonetta sekä eteisen ja keittiön. Vesiklosetit olivat aluksi kunkin kerroksen herrasväelle yhteiset, palvelusväki käytti piharakennuksen yhteiskäymälää. Sähkövalo saatiin asuntoihin pian valmistumisen jälkeen.
Grönqvistin talon julkisivuille antavat luonnetta kulmatornit ja voimakkaasti listoituksilla korostettu kerrosjako, joka huipentuu ylimmän kerroksen pyörökaari-ikkunoihin ja monimuotoiseen kattomaisemaan.
Esplanadin puoleinen pitkä julkisivu jäsentyy keskiosan kahden ulkonevan risaliitin ja niitä yhdistävän kattomuodon avulla. Renessanssityylin mukaisesti eri kerrokset on käsitelty yksilöllisesti. Julkisivun rustikointi ja aukotukseen liittyvät koristeaiheet kevenevät ylöspäin mentäessä. Korkeita T-mallisia ikkunoita on tiheästi.
Kuva: Grönqvistin taloa korostavat koristeelliset kulmatornit
Yleisilmeeltään koristeellisten katujulkisivujen runsaat yksityiskohdat toteutettiin kipsistä, kun pylväät ja harkotukset tehtiin rappaamalla tiilimuurauksen päälle. Höijerin sanotaan olleen reliefien ja ornamenttien mestari. Isoja kaupunkitaloja tarkastellaan usein katumiljöössä lähietäisyydeltä, jolloin esiin tulee voimakkaimmin juuri julkisivujen kolmiulotteisuus.
1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla teollistuminen pääsi Suomessa vauhtiin. Ensimmäinen rautatieyhteys välille Helsinki-Hämeenlinna avattiin vuonna 1862. Työväestöä muutti maalta kaupunkeihin uusien elinkeinojen tarjoamientyöpaikkojen myötä. 1860- ja 1870-luvuilla Helsinkiä rakennettiin vilkkaammin kuin koskaan aikaisemmin yleisen vaurastumisen, teollisuuden kasvun ja liikenneolojen parantumisen myötä. Rakentamisesta tuli grynderitoimintaa, suurten kaupunkikerrostalojen rakennuttaminen tapahtui lainojen avulla tavoitteena rahallinen voitto vuokratuloilla. Uudenaikaisiin, tyylikkäisiin vuokra-asuntoihin muutti useimmiten vaurastunutta porvaristoa.
Tyypillistä aikakauden rakentamista edustavat vuokratalojen lisäksi erilaiset yhteiskunnalliset laitokset. Hoitolaitoksia, kouluja ja vankiloita rakennettiin yleensä varioitaviin tyyppiratkaisuihin perustuen. Kertaustyylit vallitsivat uudessa arkkitehtuurissa koko Euroopassa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Kertaustyyleillä tarkoitetaan suuria historiallisia tyylikausia, gotiikkaa, renessanssia, barokkia, rokokoota ja uusklassismia esikuvanaan pitävää soveltavaa ja yhdistelevää arkkitehtuuria. Kertaustyylit erotetaan esikuvistaan uus-etuliitteellä.
Ajalle oli tyypillistä eklektismi kaikella tasolla: Piirteitä ja ideoita ammennettiin menneisyydestä ja eri tyyleistä poimittiin sopivimmat palat. Rakennuksen tuli ilmentää käyttötarkoitusta; harras uusgotiikka sopi parhaiten kirkkoihin, näyttävä uusbarokki teattereihin ja uusrenessanssi liikepalatseihin. Klassismin arkkitehtuurin sääntöjä rikottiin, mutta tietynlainen sopivuus otettiin huomioon, esimerkiksi oppikoulu suunniteltiin monumentaalisemmaksi kuin kansakoulu.
Uusrenessanssi vaikutti merkittävästi Helsingin katukuvaan keskustaan nousevien toinen toistaan komeampien kivipalatsien kautta. On erotettavissa italialaista renessanssia jäljittelevä tyyli, sekä pohjoinen, paljon punatiiltä käyttävä tyyli. 1880-luvun aikana rakennusten julkisivuista suunniteltiin yhä koristeellisempia. Uusrenessanssissa päämääränä ei ollut niinkään renessanssin henkiin herättäminen vaan tarkoituksenmukaisten ja edustavien tilojen luominen porvariluokan uusiin tarpeisiin. Eniten panostettiin paitsi julkisivuihin, myös asuntojen, juhlasalien ja juhlavien porrashuoneiden sisustukseen. Kertaustyylien aikakausi hiipui vähitellen 1890-luvun talouslamaan.
Uusrenessanssi vaikutti myös puutaloarkkitehtuuriin. Ruotsista saapuneen arkkitehti Chiewitzin suunnittelemat puurakennukset edustivat ns. sveitsiläistyyliä, josta yhdessä uusrenessanssin ja kotimaisen puurakennusperinteen kanssa muotoutui omaleimainen ns. nikkarityyli. Koristeellinen ja nimensä mukaisesti rakennustaitoa vaativa tyyli levisi
huviloiden, kansakoulujen ja rautatieasemien rakentamisen myötä ympäri maata. Huviloiden puuarkkitehtuuria edustavat esimerkiksi Espoon puolella Karhusaaressa sijaitseva uusrenessanssityylinen Villa Björnholm (1890), jonka arkkitehti Karl August Wrede suunnitteli Nicolas Sinebrychoffin perheen kesähuvilaksi ja Meilahdessa sijaitseva arkkitehti Gustav Nyströmin oma huvila Tomtebo (Tamminiementie 1, 1890).
Ensimmäiset työväestölle tarkoitetut vuokrakasarmit ja asunto-osakeyhtiöt sekä asunto-osuuskunnat perustettiin 1800luvun lopulla. Hyvä, osittain säilynyt esimerkki on Ruoholahdessa ns. Sadan markan villat, yksikerroksisista rivitaloasunnoista koostuva asunto-osakeyhtiö.
ympäristö
Helsingin kivikeskusta alkoi hitaasti laajentua ja uusien rakennusten korkeus kasvoi. Puutalokaupunki kaatui 4–5-kerroksisten mannermaista esikuvaa
noudattavien kivitalojen tieltä. Kontrasti empiren matalaan ja väljään, puutarhamaiseen kaupunkiin, oli suuri. Esplanadin ympäristö kasvoi tyylikkääksi kaupunkimiljööksi uusrenessanssitaloineen ja katukahviloineen. Uudet kaupunginosat Katajanokka, Punavuori ja Ullanlinna kaavoitettiin (rakentaminen tapahtui pääosin vasta myöhemmin). Korttelikoko suureni ja asemakaava sovitettiin jo alueilla olemassaolevaan rakenteeseen. Uusissa kaavoissa otettiin huomioon mm. hygienian ja kunnallistekniikan vaatimukset. Monikerroksisen kivirakentamisen osuus kaikesta rakentamisesta oli edelleen hyvin pieni, vuonna 1880 Helsingin rakennuskannasta oli vielä kolme neljännestä yksikerroksisia rakennuksia. Kivikeskustan ulkopuolella, työväestön asuinalueilla Töölössä, Alppiharjussa ja Kalliossa, jatkui puurakentaminen.
talotyypit
Kerrostalojen kehittyminen oli yhteydessä vaikutusvaltaisen porvariluokan kasvuun kaupungeissa. Rakentamiselle oli tyypillistä ahne tontin käyttö, talorungot olivat jopa yli 20 m syviä ja tonttien pihat täyttyivät apurakennuksista. Syvä runko vaati kaksoissydänmuurin, joka tuotti talon keskelle pimeitä tiloja. Kerroskorkeus oli vähintään neljä metriä. Porrastasannetta kohti olitavallisesti vain kaksi vuokra-asuntoa, joissa oli 5–6 huonetta ja pintaalaa 150…200 m2. Keittiön yhteydessä oli usein palvelijaa varten makuualkovi tai pieni huone. Pihan puoleisista portaista hoidettiin arkiaskareet. Vaatimattomampi väki asui ahtaasti pihojen siipirakennuksissa. Yhteiset käymälät, pesutilat, hevostallit, kaivo tai vesiposti sijaitsivat pääsääntöisesti pihoilla. Herrasväki saattoi käyttää asunnossaan kuivakäymälää, jonka tyhjennyksestä palvelusväki huolehti. Vesijohtojen asennus oli mahdollista Helsingissä v. 1876 alkaen.
Helsingissä työväestön asuinalueilla oli 1880-luvulla suosittu rakennustyyppi kaksikerroksinen talo, jonka pohjakerros oli tiilirakenteinen ja toinen kerros puuta. Kokonaan uusi asuntotyyppi Suomessa oli villa eli huvila, ensin varakkaiden kesähuvilana, myöhemmin porvariston ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuna esikaupunkihuvilana. Huvila-arkkitehtuuri toi mukanaan lasikuistit ja parvekkeet.
materiaalit
Kivirakennuksen paksut kantavat seinät muurattiin tiilistä, joita kuljetettiin joskus kaukaakin rautateitse. Perustus tehtiin luonnonkivestä. Välipohjat olivat puiset, paitsi kellarikerroksessa, jossa oli ratakiskojen varaan muurattu tiiliholvi. Rakenteiden mitoitus tapahtui kokeneiden mestareiden toimesta silmämääräisesti. Julkisivujen tavallisin pintamateriaali oli sileä rappaus, mutta myös roiskerappausta kokeiltiin. Puhtaaksimuurattu punatiili yleistyi muissakin kuin teollisuusrakennuksissa. Aitoa luonnonkiveä käytettiin jonkin verran. Koristeosat tehtiin sarjatuotantona kipsistä ja maalattiin öljymaalilla. 1800-luvun lopun uutuudet, kuten rauta- ja lasirakenteet levisivät nopeasti kansainvälisten maailmannäyttelyiden välityksellä ja niitä nähtiin myös meillä esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Uusi materiaali oli myös Portland-sementti. Detaljoinniltaan rikkaan puuarkkitehtuurin mahdollisti teollisesti sahattu ja höylätty puutavara sekä teollisesti tuotetut naulat. Kattomateriaalina suosituin oli maalattu pelti.
väritys
Uusrenessanssin aikana käytettyjä värejä oli paljon, mutta värien sävyerot olivat hillittyjä. Tärkeimpiä julkisivujen väritysperiaatteita oli aitojen materiaalien värityksen jäljittely maalaamalla. Suosittuja olivat hiekkakiveä ja marmoria imitoivat vaaleat punertavat, okrat ja ruskeat, umbra, keltamulta, toisaalta punatiilen väriset terrat. Punatiilen ja rappauspinnan vaihtelu oli myös suosittua. Sisustuksen väreinä käytettiin syviä punaisia, sinisiä ja tummia vihreitä sekä ruskeita. Kuviomaalausten lisäksi sisustuksessa käytettiin paljon tapetteja, joiden hinnat laskivat teollisen tuotannon kasvaessa.
Ensimmäistä kertaa rakennusten listat ja ornamentit olivat julkisivua tummemmat. Puutaloissa tummaksi maalattu puu pyrki jäljittelemään jalopuuta. Myös kuultovärejä ja oliivinvihreää väriä käytettiin. Ensimmäinen siniseksi maalattu talo ilmestyi Suomenlinnaan, sinisen sävyt kuuluvat venäläiseen perinteeseen.
detaljit
Uusrenessanssille oli tyypillistä detaljien runsaus, värikkyys ja kolmiulotteisuus. Yksityiskohdissa suosittiin myös voimakkaita tehostevärejä. Julkisivuissa käytettiin runsaasti kasettirappausta, listoja, klassisia aiheita esittäviä kipsikoristeita ja jopa kiillotettua graniittia.
Kuva: Ikkuna Aino Acktén huvilasta
Nikkarityylisten puurakennusten julkisivuja jäsenneltiin vaaka- ja pystypaneloinneilla, viistetyillä kulmikkailla pilastereilla, klassisilla päätykolmioilla ja ornamenteilla. Tyypillisiä olivat myös pitkät, taidokkaasti kuvioleikatuin konsolein kannatetut räystäät. Seurustelutilojen edustavuus oli asunnon tärkein ominaisuus. Ruokasali sisustettiin puisin seinäpaneloinnein ja kasettikatolla. Kadunpuoleisissa, edustavissa porrashuoneissa oli usein ootrattu tai marmoroitu ”panelointi”, sementtimosaiikkilattiat ja koristeelliset valurautakaiteet. Katto- ja seinämaalauksia saatettiin tehdä myös asuntojen edustustiloihin. Koristeaiheet olivat usein tyyliteltyjä kasviornamentteja, mutta myös antiikista lainattuja aiheita käytettiin. Lämmitysjärjestelmään kuuluvat kaakeliuunit suunniteltiin myös tyyliin sopiviksi puolipylväineen ja päätykolmioineen. Ikkunan koko kasvoi huonekorkeuden mukaan. Yleisin ikkunatyyppi oli T-karmi (ks. kuva).
Aikakautta edustavia arkkitehteja:
G. Th. Chiewitz, E. B. Lohrmann, C. A. Edelfelt, C. Th. Höijer, F. A. Sjöström, G. Nyström
Tyypillisiä rakennuskohteita:
Keskustan asuin- ja liikepalatsit, tehdasrakennukset, rautatieasemat ympäri Suomen, sairaalat, oppikoulut
Aikakauden rakennuksia Helsingissä:
Yliopiston geologian laitos (Snellmaninkatu 3–5, C. A. Edelfelt, 1869)
Polyteknillinen opisto (Hietalahdentori, F. A. Sjöström, 1878)
Suomen Pankki (Snellmaninkatu 6, Ludwig Bohnstedt, 1882)
Säätytalo (Snellmaninkatu 9–11, Gustav Nyström, 1890)
Ateneum (C. Th. Höijer, 1887)
Ritarihuone (Hallituskatu 2, G. Th. Chiewitz, 1862)
Helsingin paloasema nyk. Erottajan paloasema (Korkeavuorenkatu 26, C. Th. Höijer, 1890)
As Oy Alku eli ”Sadan markan villat” (Lastenkodinkatu 2–4, C. Kiseleff, 1879)
Cygnaeuksen galleria (Kalliolinnantie, J. W. Mieritz, 1870)
Linnunlaulun ja Eläintarhan huvilat
Meilahden huvilat