Aikakausi: 1930-luku.
Uusi moderni elämäntapa elokuvineen ja mainoksineen tavoitti erityisesti kaupunkilaiset. 1920–30-luvun vaihdetta hiljensi lama, mutta rakennustoiminta elpyi nopeasti ja jatkui vilkkaana aina talvisotaan asti (1939–40).
Esimerkkikohde: Asunto-Osakeyhtiö Kulmalinna
Topeliuksenkatu 1–Tykistönkatu 13–Runeberginkatu 46, Taka-Töölö
arkkitehti Jalmari Peltonen, 1937
Asunto-osakeyhtiö Kulmalinna muodostaa visuaalisesti komean päätteen Runeberginkadulle ennen sen kaartumista koilliseen. Keulamaisena kohti risteystä työntyvä julkisivu johdattaa ajatukset valtamerilaivaan. Vaikutelmaa tukevat kattokerroksen komentosiltoja muistuttavat korotukset kaiteineen ja lipputankoineen. Funktionalismille oli ominaista liikkeen ja virtaviivaisuuden korostaminen. Teemoja ammennettiin autojen, lentokoneiden ja laivojen maailmasta.
Kulmalinnan yleisilme eroaa kansainvälisestä valkoisesta funktionalismista (funkiksesta), jota muun muassa Alvar Aallon ja Erik Bryggmanin 1920–30-luvun taitteen työt edustavat. “Töölöläisfunkis” muodostaa oman sivujuonensa suomalaisen funktionalismin perinteeseen. Omaperäinen arkkitehtuuri syntyi uuden rakennussuunnittelun ja vanhan umpikortteliasemakaavan törmäyksestä. Rakentamisvaihe oli nopea, eikä vanhaa funktionalismiin
huonosti sopivaa asemakaavaa ollut aikaa käydä muuttamaan. Kansainväliseen tyyliin kuuluvat lennokkaat ulokkeet, tasakatot ja nauhaikkunat jäivät toteutumatta myös vielä yleisesti käytetyn täystiilirungon asettamien rajoitusten vuoksi. Betonirakenteet alkoivat vasta vähitellen yleistyä kantavina pystyrakenteina. Kulmalinnan talossa on kolme porrasta. Pienimmät kahden huoneen ja keittokomeron asunnot avautuvat kadulle. Loput asunnoista ulottuvat läpi talon ja ovat isoja, joissakin on jopa 6–7 huonetta ja keittiö. Isoimmissa asunnoissa on vielä perinteiseen tapaan keittiön vieressä palvelijanhuone ja hallitiloissa tulisijat.
Rakennuksen sokkelikerros on graniittia ja julkisivut rapatut. Ikkunat ovat aikakaudelleen tyypillisesti kaksi- tai kolmiosaiset. Kulmaikkunat, erkkerit ja kukkalaatikot elävöittävät pelkistettyä julkisivua. Julkisivun ja pohjapiirroksen välillä vallitsee kiinnostava ristiriita. Eteläjulkisivu on kaupunkikuvallisista syistä symmetrinen, mutta asunnot sen takana eivät. Funktionalismin pyrkimys rehellisyyteen on tulkittu väljästi ja epäsymmetrisen tontin lähtökohdat huomioiden.
Kulmalinnan arkkitehti Jalmari Peltonen oli erittäin tuottelias ja suunnitteli Helsinkiin yhteensä 40 asuinkerrostaloa, valtaosan näistä Taka-Töölöön. Kulmalinnan valmistumisvuosi 1937 oli Taka-Töölön rakentamisessa
ehdoton huippu. Rakennuksia valmistui tuolloin yli kolminkertaisesti verrattuna esmerkiksi vuoteen 1935 ja peräti kymmenkertaisesti verrattuna vuosikymmenen alun lamavuosiin.
Taka-Töölön eteläosien kortteleista jäivät usein viimeisinä rakennettaviksi vaikeimmat kulmatontit. Funktionalismin vaatimukset kapeasta rakennusrungosta ja valoisista läpituuletettavista asunnoista jäivät näissä vain haaveiksi ja antoivat aihetta arvosteluun. Töölöläistalojen runkosyvyys vaihtelee 13 ja 19 metrin välillä, mikä on huomattavasti enemmän kuin uusissa lamellitaloissa. Syvä runko johti ikkunattoman hallitilan muodostumiseen
asunnon keskelle.
Kuva: Töölöläisfunkista Töölönkadulla
1920-luvun klassistinen arkkitehtuuri pelkistyi vuosikymmenen loppua kohden. Koristeaiheita karsittiin ja suunnitelmista tuli entistä yksinkertaisempia ja asiallisempia. Kehitys ennakoi modernia funktionalistista arkkitehtuuria, joka löi itsensä Suomessa läpi nopeasti. Modernismi korosti nykyhetkeä, omasta ajasta nousevaa suunnittelua vailla viittauksia historiallisiin rakennustyyleihin. Nuoret suunnittelijat omaksuivat funktionalismin kilpailuehdotuksiinsa jo 1920-luvun viimeisinä vuosina. Alvar Aallon ehdotus voitti Paimion parantolan arkkitehtuurikilpailun vuonna 1929. Samana vuonna valmistui niin ikään Aallon suunnitelema Turun Sanomien toimitalo. Hohtavan vaaleina ja virtaviivaisen linjakkaina rakennukset henkivät uutta aikaa. Rakennustekniikan kehitys mahdollisti suuret lasipinnat, nauhaikkunat, avoimet terassit ja rohkeasti ulkonevat parvekkeet. Julkisivujäsentely muistutti abstraktin kuvataiteen epäsymmetristä sommittelua.
Funktionalistisia rakennuksia alkoi ilmestyä katukuvaan laajemmin vasta 1930-luvun jälkipuolella. Syynä viiveeseen oli 1930-luvun alkua koetellut syvä lama. Vuosikymmenen puolivälissä asuntotuotanto jälleen vilkastui ja myönteinen kehitys jatkui aina talvisotaan saakka. Monet 1930-luvun rakennustekniikan uudistuksista otettiin laajemmin käyttöön vasta sotaa seuranneen pula-ajan jälkeen.
Asunto ja sen toiminnot tulivat arkkitehtuurin sisäiseksi lähtökohdaksi klassismin yhtenäisen kaupunkikuvan sijaan. Funktionalistien tunnus oli Louis Sullivanin lause “Form follows function” (vapaasti suomentaen: “Muoto seuraa tarkoitusta”).
Aikakautta leimasivat kiihkeä kehitys ja uusi moderni elämäntapa. Puhelin ja radio yleistyivät, elokuvat ja matkailu avarsivat näköaloja. Suurkaupunkien tunnelma, vilkas liikenne ja sykkivät valomainokset kiehtoivat. Sen sijaan kaupunkien liiallista tiiviyttä ja tunkkaisuutta käytiin vastustamaan iskusanoina
hygieenisyys ja terveellisyys. Voimisteluun ja ruumiillisesta kunnosta huolehtimiseen kannustettiin rakentamalla urheilulaitoksia ja uimaloita.
ympäristö
1930-luvulla esitettiin kritiikkiä umpikortteleita muodostavaa asemakaavaa
kohtaan. Euroopassa vannottiin jo funktionalistisen aluesuunnittelun
nimeen. Funktionalismin kaupunkisuunnittelun ideat pohjautuivat puutarhakaupunkiaatteelle. Asuntojen runkosyvyys putosi uusissa asemakaavoissa 10–11 metriin. Rakennukset ryhmiteltiin väljästi yhdensuuntaisiksi ryhmiksi ja niiden korkeus sekä etäisyys toisiinsa säädeltiin niin, että valokulma oli vähintään 45 astetta. Lamellitalojen väljällä sijoittelulla saatiin aikaan ihanteelliset olosuhteet; auringonvaloa ja raikasta ilmaa, joita tarvittiin myös kansantaudin, tuberkuloosin, voittamiseen. Kerrosluku pyrittiin pitämään kohtuullisen pienenä. Avoin korttelirakenne johti selkeän rakennusten rajaaman katutilan häviämiseen.
Asuinkerrostalojen rakentaminen ei Suomessa ollut pääasiassa kunnallista
vaan yksityistä liiketoimintaa. Tästä syystä ei laajempia yhtenäisiä funktionalistisia alueita rakennettu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Rakentaminen oli noususuhdanteessa vilkasta, mutta kaavoitus tapahtui vielä vanhojen esikuvien mukaisesti. Ympäristökokonaisuuksista ei tullut leimallisesti funktionalistisia.
Hilding Ekelundin ja Martti Välikankaan 1930-luvun lopulla Käpylään
suunnittelema Olympiakylä on myöhäisestä rakentamisajankohdastaan huolimatta puhtaimpia esimerkkejä funktionalistisen kaupunkisuunnittelun toteutuksista. Suomalaisen ”siedlungin” yhtenäinen asemakaava ja osuustoiminnallisen pohjan mukaan rakennettu kokonaisuus on hienovaraisesti sovitettu vaihtelevaan maastoon.
talotyypit
Funktionalistiset rakennukset olivat pelkistetyimmillään tasakattoisia valkoisia
kuutioita, abstrakteja ja perinteisistä rakennusmuodoista poikkeavia.
Moderni ajattelu heijastui vapaampana tilaratkaisuna pohjapiirroksissa. Aikaisemmin kantavat seinät rajoittivat huomattavasti tilojen suunnittelua,
mutta 1930-luvulla yleistynyt sekarunko ja erityisesti betonipilarirunko tarjosivat suunnittelulle vapaammat lähtökohdat. Myös julkisivun aukotukset
voitiin sommitella vapaasti, kun kantava rakenne oli erotettu julkisivusta.
Asuntojen tilaratkaisut heijastivat lisääntyvää tasa-arvoa. Sääty-yhteiskuntaan perustuva herrasväen ja palvelusväen erottelu hävisi, ja erilliset oleskelutilat,
salit, kirjastot, hallit ja tarjoiluväliköt pyrittiin kokoamaan yhtenäiseksi
olohuoneeksi. Palvelijoista luopuminen ja naisten yleistyvä työskentely
kotien ulkopuolella edellyttivät asuntojen varustetason parantamista.
Kaasu- ja myöhemmin sähköliedet, jääkaapit ja käytännölliset keittiökaapistot
pesupöytineen lisäsivät asumismukavuutta. Usein taloihin rakennettiin
rikkakuilu, joka johti kellariin sijoitettuun jätehuoneeseen. Myös pesutuvat
helpottivat arkielämää kerrostaloissa. Hygieniaa tavoiteltiin suunnittelemalla
asunto läpituuletettavaksi, pinnat valoa heijastaviksi ja helposti puhdistettaviksi. Usein asunnot varustettiin parvekkeilla ja toisinaan katoille rakennettiin terasseja.
materiaalit
Kahden kiven vahvuisen täystiiliseinän sijasta yleisimmäksi kerrostalon
ulkoseinärakenteeksi vakiintui puolentoista kiven tiilimuuri. Seinissä käytettiin monireikäistä tiiltä, joka oli täystiiltä paremmin lämpöä eristävä. Uutena runkotyyppinä yleistyi ns. sekarunko, jossa keskirungon alueella käytettiin kantavien seinien sijasta teräsbetonipilareita.Välipohjat tehtiin tavallisesti alalaattapalkistona. Julkisivut rapattiin.
väritys
Valkoinen oli vallitseva julkisivujen väri, jota käytettiin niin puhtaana kuin keltaisella ja harmaalla taitettuna. Myös vaalea roosa, keltainen ja vihreä olivat käytössä. Rappaukseen saatettiin lisätä kiiltävää lasimurskaa. Töölöläisfunkikselle ominaiset sävyt olivat aavistuksen tummempia.Väreinä esiintyivät usein harmaan eri sävyt, ruskeat, vaaleankeltaiset ja vihreät. Yleisimmin voimakkaita värejä ja kiiltäviä pintoja käytettiin porrashuoneissa, mutta myös muita sisätilojen yksityiskohtia saatettiin korostaa tehosteväreillä. Teräsulko-ovet maalattiin usein tummilla sävyillä, esim. sinisellä.
detaljit
Funktionalismin johtoajatuksiin kuului rehellisyys. Kantavia rakenteita ei piilotettu. Klassismille ominaiset ”päälleliimatut” koristeaiheet ja listat karisivat pois. Pinnat olivat selkeitä, tasaisia ja yhtenäisiä. Aikakauden uutuus oli epäsymmetria myös ikkunoissa, joiden toiseen sivuun tehtiin erillinen kapea tuuletusikkuna. Ikkunat olivat isoruutuisia, kaksi- tai kolmijakoisia. Olohuoneen ikkuna oli tavallisesti muita isompi. Matalilla nauhaikkunoilla korostettiin horisontaalisuutta.
Töölöläisfunkikselle antoivat omaperäisen leimansa leveät kattolistat, suorakaiteen muotoiset erkkerit, rappauslistoin kehystetyt ikkunat ja kirkkaat tehostevärit. Kulmatalojen nurkkia saatettiin pyöristää. Huoneiden sijoitus näkyi julkisivuissa siten, että olohuoneen ikkuna oli usein isompi ja suorakaiteen muotoisena erkkerinä ulkoneva. Funkikselle tunnusomaisia kulmaikkunoita rakennettiin tekniikan sallimalla tavalla. Asuntojen oleskeluparvekkeet tehtiin ulokkeina, kaiteet olivat sileiksi rapattuja, puurimoitettuja tai putkirakenteisia ja usein päistä kaarevia. Ulko-ovien ja näyteikkunoiden detaljointiin kiinnitettiin erityistä huomiota. Suuret lasipinnat ja kromatut, näyttävät vetimet olivat funkikselle tyypillisiä.
Kuva: Pienet parvekkeet rytmittävät Humalistonkadun pelkistettyjä julkisivuja.
Aikakautta edustavia arkkitehteja:
Alvar Aalto, Erik Bryggman, P. E. Blomstedt, Hilding Ekelund, Martti Välikangas, Väinö Vähäkallio, Erkki Huttunen
Tyypillisiä rakennuskohteita:
sairaalat, kaupan keskusliikkeiden myymälät ja keskusvarastot,
puolustusvoimain rakennukset, urheilulaitokset, elokuvateatterit,
teollisuuslaitokset ja niiden työntekijöiden asuinalueet
Aikakauden alueita ja rakennuksia Helsingissä:
Olympiakylä, Käpylä
Taka-Töölö, esim. Rajasaarentien ympäristö
Villa Aalto (Riihitie 20, Aino ja Alvar Aalto, 1936)
Lasipalatsi (Niilo Kokko, Viljo Revell, Heimo Riihimäki, 1936)
Olympiastadion (Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti,1938)
SOK:n tuotantolaitokset (Sturenkatu 17, Erkki Huttunen, 1934–38)
Autokomppanian kasarmi (Kaartin pataljoona, Mechelininkatu 32, Martta Martikainen-Ypyä, 1935)
Keskussotilassairaala (Tilkka, Mannerheimintie 164, Olavi Sortta, 1936)
Malmin lentoasema (Dag Englund ja Vera Rosendahl, 1938)
Töölön Helmi (As Oy Pohjoinen Hesperiankatu 21, Kaarlo Borg, 1932)