Helkan jäsentiedote 3/2008 28.8.2008

HELKAN JÄSENTIEDOTE 3/2008  28.8.2008

HALLITUKSELTA

Hyvää syyskauden alkua kaikki Helkan jäsenet! Lomien jälkeen on ’akut ladattu’ ja energiaa suunnata erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin, joita Helsingin syksy on tulvillaan. Helkan merellinen puheenjohtajapalaveri järjestetään tänä vuonna vaihteeksi Länsi-Helsingissä Rajasaaressa (Helsingin Melontakeskus, Töölön Torppa), tiistaina 9. syyskuuta. Myös Helkan jäsenillat käynnistyvät syyskuussa. (Ks. kohta TULEVIA TAPAHTUMIA JA SEMINAAREJA.)

Viime jäsentiedotteessa lähteneiden kirjallisten jäsenmaksumuistutusten myötä useimmat hoitivat jäsenmaksunsa kuntoon, kiitos siitä! Parillakymmenellä yhdistyksellä on kuitenkin edelleen tämän vuoden jäsenmaksu rästissä ja muistutamme heitä vielä lähiaikoina sähköpostitse. Tarkista ystävällisesti, onko asia oman yhdistyksen kohdalta varmasti hoidettu.

Helkan hallitus kokoontuu syyskauden aikana tiistaisin seuraavasti: 30.9., 21.10., 25.11. sekä 16.12. Helkan syyskokouksen alustavaksi päivämääräksi on sovittu tiistai 11.11.2008, merkitse jo kalenteriisi. Aloitteet/ideat/toiveet hallitukselle aina viikkoa ennen kokousta, jossa haluatte niitä käsiteltävän.

TAPAHTUMIA, SEMINAAREJA JA KOULUTUKSIA

TULEVIA TAPAHTUMIA JA SEMINAAREJA SYYSKAUDELLA

”Kulttuuriympäristökampanja 2010:n” suunnittelutilaisuus 3.9.08

Useat suomalaiset kulttuuriympäristöasioiden parissa työskentelevät järjestöt ja viranomaistahot järjestävät vuonna 2010 laajan kulttuuriympäristöaiheisen kampanjan. Sen suunnittelutilaisuus järjestetään keskiviikkona 3.9.08 kello 13–18 Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä. Kaikki kampanjaan mukaan jo ilmoittautuneet ja muutkin tervetuloa mukaan! Alustava esittely löytyy Suomen Kotiseutuliiton nettisivuilta osoitteessa http://www.suomenkotiseutuliitto.fi/kotiseutuliitto/sivut/
kultympkampanjaesittely.htm

Myös ehdotuksia kampanjan nimeksi otetaan edelleen vastaan. Kulttuuriympäristöstrategian pdf-luonnokseen (koko 43 kt) voi tutustua osoitteessa
http://www.suomenkotiseutuliitto.fi/kotiseutuliitto/sivut/pdf/
Kulttuuriperintostrategia.pdf
 

Tilaisuuden ohjelma:
13.00 Tilaisuuden avaus ja kampanjan valmistelutilanne, suunnittelutoimikunnan puheenjohtaja Heikki Kukkonen
13.15 Osallistuvien tahojen kampanjasuunnitelmia ja keskustelua
15.00 Kahvitarjoilu
15.30 Kulttuuriympäristöstrategian esittely: Antti Haapanen, Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry.
16.00 Kommenttipuheenvuoro: Viri Teppo-Pärnä, Curatio
Keskustelua
17.00 – 18.00 Cocktailtarjoilu

Ilmoittautumiset 28. elokuuta mennessä osoitteeseen toimisto[at]suomenkotiseutuliitto.fi tai puh. (09) 612 6320. Lisätietoja: Suomen Kotiseutuliitto heikki.kukkonen[at]tkk.fi tai liisa.tarjanne[at]saunalahti.fi tai Suunnittelutoimikunnan sihteeri Anna-Maija Halme, Suomen Kotiseutuliitto, puh. (09) 6126 3225, anna-maija.halme[at]suomenkotiseutuliitto.fi

Kenen kaupunki – kaupunkiliikkujien puheenvuoroja la 6.9.08

Kenen kaupunki – kaupunkiliikkujien puheenvuoroja –seminaari järjestetään lauantaina 6.9.2008 klo 13-16 Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa, Mannerheimintie 3. Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille ja siellä etsitään konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia keinoja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden parantamiseksi.

Seminaarin ohjelma:
klo 13 Avaus, seminaarin puheenjohtaja Tuuli Kaskinen
13.10 Ehdotus Helsingin/pääkaupunkiseudun raideliikennejärjestelmäksi, DI Pentti Murole
13.30 Kestävien liikennemuotojen kaupunkiliikkujien puheenvuoroja pyöräilyn, jalankulun, liikenteen hinnan, joukkoliikenteen ja ilmastonmuutoksen näkökulmista (mm. Pirjo Tulikukka/Helka ry ja Petri Sipilä/Helsingin Polkupyöräilijät ry)
14.30 Tauko
14.45 Helsingin liikenneinvestoinnit ja rahoitus. Joukkoliikennettä ja ruuhkamaksuja? Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä, Helsingin kaupunki
15.15 Keskustelua
n.16.00 Seminaarin päättäminen

Seminaarin järjestää Helsingin yliopiston Maan ystävät (HYMY). Mukana yhteistyössä ovat Enemmistö ry, Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy), Helsingin Polkupyöräilijät (HePo), HYY:n ympäristövaliokunta, Kenkää keskustatunnelille -liike, Otaniemen ympäristöseura ja SLL:n Uudenmaan piiri. Lisätietoja: www.kaupunkiliikkujat.fi.

Helkan merellinen puheenjohtaja-palaveri Rajasaaressa tiistaina 9.9.2008

Helka tarjoaa jäsenyhdistysten puheenjohtajille (tai heidän edustajilleen) syyskauden alkuun mahdollisuuden tavata toisiaan ja verkottua – tällä kertaa Länsi-Helsingissä, Rajasaaressa. Palaveri järjestetään Helsingin melontakeskuksen tiloissa, Töölön Torpalla, Rajasaarenpenger 8. Paikalle pääsee omalla autolla tai julkisilla. Parkkipaikkoja riittää lähimaastossa (ainakin Rajasaaren puolella). Paras bussiyhteys on HKL:n nro 24, joka lähtee Erottajalta. Kokouspaikan sijainti, bussi-aikataulu ja tulo-ohjeet oheisesta linkistä.

Puheenjohtajapalaverin ohjelma alkaa klo 17.30 alustuksilla. Sisään pääsee jo klo 17.00 alkaen. Ennen perinteistä keittoiltapalaa ja kahvitusta kuullaan kaksi erittäin mielenkiintoista ja ajankohtaista alustusta:
Alueellinen yhteistyö oli teemana toivotuimpia viime vuoden palaverin palautekyselyssä. Kuulemmekin ensimmäisenä alustajana Kontulan pitkän linjan aktiivia, Larri Helmistä, joka kertoo meille Kontulan alueellisen yhteistyön mallista sekä hiljattain perustetusta ”Mellunkylän alueneuvostosta”. Illan toinen alustaja on kaupungin ja seudun päätöksenteon saloihin laajasti perehtynyt aktiivi Päivi Litmanen, joka antaa makupaloja jäsenyhdistyksille räätälöitävistä koulutuksista mm. kaupungin päätöksenteon ja siihen liittyvän tiedonhaun tiimoilta. Luvassa myös ajankohtaista Helkasta lyhyesti, sekä tuttuun tapaan tiedonvaihtoa, ideointia ja yhteistyön vahvistamista ryhmissä suurpiireittäin. Mietoja juomia voi kukin ostaa omakustannushintaan. Pj-palaveri päättyy klo 20.00 mennessä.

ILMOITTAUTUMISET viimeistään torstai-iltaan 4.9.08 mennessä Helkan toimistoon sähköpostitse osoitteella paivi.savolainen[at]helka.net tai puhelimitse p. 641 045.

Kaupunkisuunnitteluviraston ”Laiturissa” debatti kerrostalorakentamisesta to 11.9.08

Kaupunkitutkimuksen- ja suunnittelun keskustelufoorumi avataan torstaina 11.9. klo 18-20 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston uudessa info- ja näyttelytila Laiturissa Helsingin vanhan linja-autoaseman tiloissa ydinkeskustassa. Ensimmäisen debatin aiheena on kerrostalorakentaminen kaupunkien kehittämisessä. Keskustelijoina ovat Matti Kuronen (Espoon kaupunginvaltuutettu), Rikhard Manninen (yleiskaavasuunnittelija, Helsingin ksv) ja Mari Siivola (arkkitehti, Helsingin ksv). Keskustelua johdattelevat Hanna Mattila (suunnittelija, YTK) ja Timo Heikkinen (tutkija, YTK). Maksuton tilaisuus edellyttää ennakkoilmoittautumista viimeistään pe 5.9.08 mennessä osoitteeseen laituri[at]hel.fi.

Helkan jäsenillat käynnistyvät syyskuussa 2008!

Helkan jäsenyhdistyksilleen räätälöimät jäsenillat käynnistyvät syyskuussa. Yhdistysten edustajat (1-2 henkeä) kutsutaan suurpiireittäin Helkan toimistolle, jossa on tilaisuus käydä dialogia tärkeiksi koetuista aiheista sekä kuulla Helkan nykytoiminnasta jäsenetuineen. Illan aikana tarjotaan myös tuhti tietopaketti yhdistysten tarpeiden mukaan eri aihepiireistä.

Tietopaketti-osuudessa valittavana mm. vinkkejä hallitustyöskentelyyn, jäsen- ja varainhankintaan, peruspaketti kaupunginosien kotisivuista, alueellisen yhteistyön esimerkkejä sekä tietoa kaupungin päätöksentekoprosessista.

Jäseniltojen päivämäärät suurpiireittäin: ti 23.9. (keskinen suurpiiri), ke 24.9. (eteläinen suurpiiri), to 2.10. (läntinen suurpiiri), ke 8.10. (pohjoinen suurpiiri), to 9.10. (kaakkoinen suurpiiri), ti 14.10. (itäinen suurpiiri) ja to 16.10. (koillinen suurpiiri). Tilaisuudet alkavat klo 18.00 ja kestävät noin kaksi tuntia. Tarjolla on kahvia/teetä ja pientä iltapalaa. Kutsut tilaisuuteen on jo lähetetty yhdistysten puheenjohtajille.

Seminaari ympäristön vastuullisesta, kokonaisvaltaisesta ja laatutietoisesta kehittämisestä ke 24.9.08

Valtion rakennustaidetoimikunnan, opetus- ja ympäristöministeriön yhteinen Kokonaisvaltaista ja kestävää! Paikkojen ja seutujen uudet haasteet –seminaari järjestetään keskiviikkona 24.9. klo 09.00-17.00 Ruoholahdessa Pinta –talon Kolumbus-auditoriossa, osoitteessa Tammasaarenkatu 3 (HTC Helsinki). Tilaisuudessa keskustellaan rakennetun ympäristön vastuullisesta, kokonaisvaltaisesta ja laatutietoisesta kehittämisestä sekä esitellään kiinnostavia ulko- ja kotimaisia käytäntöjä ja toimintamalleja. Seminaarin kohderyhmänä ovat paikalliset ja alueelliset toimijat sekä rakennetun ympäristön vaikuttajat.

Ohjelmassa on mukana edustava joukko valtion-, alue- ja kuntahallinnon toimijoita sekä rakennusalan edustajia, suunnittelijoita ja tutkijoita (joukossa mm. 3 kaupunginjohtajaa, arkkitehtuurialan professoreita sekä vierasluennoitsijat Saksasta ja Tanskasta. Tilaisuuteen tuo tervehdyksen työministeri Tarja Cronberg. Seminaari on maksuton. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä! Ilmoittautumiset osoitteessa http://www.webropol.com/P.aspx?id=201104&cid=22191999 tai www.apoli.fi

Lisätietoja: valtion rakennustaidetoimikunnan erityisasiantuntija Tiina Valpola, puh. 040 ­ 737 2621, e-mail: etunimi.sukunimi[at]minedu.fi. Ks. myös seminaarin esite ja ohjelma.

SYYSKAUDEN KOULUTUKSIA

Perustietoa yhdistystoiminnasta -kurssi Itäisessä Työväenopistossa Stoassa 9.9.-11.10.08

Helsingin kaupungin Suomenkielisen työväenopiston Perustietoa yhdistystoiminnasta –kurssilla 9.9.-11.10.2008 käsitellään yhdistyksen perustoimintojen sujuvaa hallintaa sekä yhdistyksen varainhankintaa ja viestintää. Osallistujien toiveet huomioidaan opetuksessa. Sekä kokeneet, että uudet yhdistystoimijat ovat tervetulleita löytämään uusia ratkaisuja ja innostusta yhdistystoiminnan muuttuviin haasteisiin. Opettajana toimii Tytti Salminen.

Kurssi käsittää viisi opetuskertaa, joista kolme on tiistaisin ja kaksi lauantaisin. Päivämäärät ja ajat ovat: ti 9.9., ti 16.9. ja ti 30.9. klo 18.00-20.30 sekä la 27.9. ja la 11.10. klo 10.00-14.15. Opetuspaikkana on Itäkeskuksen Stoan luentosali (Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki). Kurssi-ilmoittautumiset Työväenopiston nettisivuston kautta www.hel.fi/tyovaenopisto. Kurssin numero on 085254 ja hinta 6 euroa.

Kurssin sisältöjä mm.:
– järjestöt osana yhteiskuntaa, jäsenistö yhdistyksen toiminnan lähtökohtana, yhdistyksen toiminta ja sen toteuttaminen
– yhdistyksen toimintaa ohjaavat lait, päätöksenteko, vastuut ja velvollisuudet, toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta
– avustukset, kirjanpidosta, tilintarkastus, verotus, varainhankinta ja markkinointi
– tiedonkulku

Kurssi yhdistysviestinnästä kolmena keskiviikkona 24.9.08 alkaen

Yhdistysviestinnän ABC-kurssi on käytännönläheinen kurssi yhdistyksen viestinnän suunnittelusta ja toteuttamisesta. Se sisältää runsaasti käytännön esimerkkejä ja harjoituksia. Kurssin kohderyhmää ovat viestintäosaamistaan kehittävät yhdistysten tiedottajat ja muut aktiivit.

Kurssin sisältöjä: Viestinnän suunnittelu, Sisäisen viestinnän kulmakivet sekä Mediasta kumppani. Kurssin kouluttajana toimii Johanna Tarpila, Viestintäpalvelu Sovimarista.
Kurssiajat: ke 24.9., ke 1.10. ja ke 8.10. klo 17.30-20.00. Paikka: Markkinointi-instituutti. Töölöntullinkatu 6, Helsinki. Osallistumismaksu: 60€. Ilmoittautumiset: tiistaihin 16.9.2008 mennessä sähköpostitse: visio[at]visili.fi, puhelimitse: 09-6129 120 tai kotisivujen kautta: www.visili.fi.

Varmuutta esiintymiseen –kurssi la 27.9.08

Varmuutta esiintymiseen -kurssi järjestetään lauantaina 27.9. klo 10-17 Kaapelitehtaalla kokoustila Käämissä (Tallberginkatu 1 C 15, Helsinki). Kurssi tarjoaa keinoja oman puheilmaisun ja esiintymisen kehittämiseen ja lisää esiintymisvarmuutta. Teemaa lähestytään sekä teorian että käytännön kautta. Kurssin kohderyhmänä ovat yhdistysten tiedottajat ja muut toimijat, jotka kohtaavat työssään erilaisia esiintymistilanteita. Kurssin kouluttajana toimii viestinnän ja esiintymistaidon kouluttaja Paula Hjelt-Putilin, Assertum Oy. Ohjelmassa mm. suullinen viestintä esiintymistilanteissa, sanaton viestintä ja ensivaikutelma, vakuuttava puheviestintä, puhe-esitykseen valmistautuminen.
Kurssimaksuun kuuluu myös materiaalipaketti. Ennakkotehtävän saa ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistumismaksu on 65 €. Ilmoittautumiset to 18.9.2008 mennessä sähköpostitse: visio[at]visili.fi, puhelimitse: 09-6129 120 tai www.visili.fi kautta.

Ennakkotietoa ”Arkistot talteen” -illasta 19.11.08

Keskiviikkona, marraskuun 19. päivä, klo 17-19 Helsingin kaupunginarkisto tarjoaa Helkan jäsenille jälleen tilaisuuden saada tietoa ja vinkkejä yhdistysten asiakirjojen ja muun materiaalin arkistoimisesta asiantuntijoiden opastuksella. Paikkana on Helsingin kaupunginarkiston Kallion virastotalon toimipiste (Eläintarhantie 3 F, 1 krs, Tokoinrannan puolella). Ilmoittautumiset suoraan Martti Helmiselle: martti.helminen[at]hel.fi tai p. 3104 3170/ 050-372 1033, viimeistään ma 12.11.2008. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu – Tervetuloa!

HELKAN PROJEKTIT

Turvallinen ja viihtyisä kotialue -projekti (safety-toiminta)

Helsingin kaupunki ei ole myöntänyt avustusta Turvallinen ja viihtyisä kotialue -projektille vuodelle 2008. Helka ja kaupunki käyvät asiasta neuvotteluja syksyn aikana ja Helka tekee kaikkensa jotta määrärahaa löytyisi. Helsingin poliisi tukee toiminnan jatkamista, mikä on olennaista jatkon kannalta. Helka kannustaa kaikesta huolimatta safety-ryhmiä jatkamaan toimintaansa niiltä osin, jotka eivät edellytä rahallista panosta (esim. turvallisuusillat jne.). Tiedotamme välittömästi mahdollisesta myönteisestä käänteestä asian etenemisessä.

MUITA TIEDOTUSASIOITA

Viestintäperiaatteet kaupunginosien kotisivuille

Helka ry on laatinut kaupunginosien kotisivuille yleiset viestintäperiaatteet tukemaan ylläpitäjiä mm. toimittajuuden, useiden toimijoiden, mainosten sekä paikallispolitiikan käsittelemiseen sivustoilla. Viestintäperiaatteilla pyritään linjaamaan ja selventämään erilaisia vastaan tulevia tilanteita ja niitä toivotaan noudatettavan kaupunginosien kotisivuja ylläpidettäessä. Viestintäperiaatteet löydät täältä.

Asukkaat mukaan metropolivisiointiin uudella nettisivustolla!

Uusi Helsingin seutu 2050 -hanke yhdistää kaupunkisuunnittelun ammattilaisten ja asukkaiden näkemykset metropolialueen tulevaisuudesta. Kyseessä on alueen 14 kunnan yhteinen hanke, jossa rakennetaan alueen yhteistä visiota. Asukkaiden ääni kuuluu hankkeessa 27.8.08 avattujen internet-sivujen kautta. Visiotyö alkoi kansainvälisellä Greater Helsinki Vision 2050 –ideakilpailulla. Sen palkitut ehdotukset tarjosivat uusia ratkaisuja seudun asumisen, maankäytön ja liikenteen kehittämiseksi. Ehdotuksia kehitetään edelleen ja tähän työhön kutsutaan mukaan nyt myös seudun asukkaat. Helsingin seutu 2050 -hanke pyrkii vastaamaan muun muassa ilmastonmuutoksen ja väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin. Kansalaiskeskustelun keskeisenä foorumina on internet-sivusto www.helsinginseutu2050.fi, jolla asukkaat voivat kommentoida ja edelleen kehittää asiantuntijoiden ehdotuksia. Sivusto on auki ainakin kuluvan vuoden loppuun asti. Hankkeen koko aineisto on vuodenvaihteessa aloittavien uusien kuntapäättäjien käytössä.
Lisätiedot: Aleksi Neuvonen, tutkimusjohtaja, Demos Helsinki, puh. 050 534 4241, www.helsinginseutu2050.fi

Euroopan Rakennusperintöpäivät 12.- 14.9.08

Euroopan Rakennusperintöpäiviä vietetään 12.-14. syyskuuta 2008. Tämänvuotisten päivien huomion kohteena ovat seurojen ja työväenyhdistysten talot. Seurantalot kertovat sekä nykypäivän kansalaistoiminnasta että kansakuntamme historiasta. Seurantaloja käsittelevää kirjaa Yhdessä rakennetut – Med gemensamma krafter sekä julistetta jolla voi mainostaa paikallista tapahtumaa, saa Kotiseutuliitosta ja ympäristöministeriöstä maksutta. Lisätiedot ja tiedustelut: Anna-Maija Halme (sp. erp[at]suomenkotiseutuliitto.fi, p. 09-6126 3225) tai Elina Penttinen Ympäristöministeriö (sp. erp.ym[at]ymparisto.fi) sekä www.rakennusperinto.fi > Euroopan rakennusperintöpäivät.

Toimi Itämeren hyväksi ja vastaa ympäristökeskuksen kyselyyn

Helsingin kaupungin ympäristökeskus toteuttaa osana Itämeri-haastekampanjaa nettikyselyn, jossa jokainen voi ilmaista mielipiteitään ja havaintojaan Itämeren nykytilasta. Samalla voi kertoa miten itse toimii Itämeren hyväksi. Näin jokainen voi tuottaa tutkimukselle arvokasta lisätietoa ja haastaa samalla ystäviä ja sukulaisia mukaan vastaamaan kyselyyn! Kysely Itämeren tilasta löytyy osoitteesta www.hel.fi/ymk/vedet.

Lisätietoja: Tutkija Päivi Munne, Helsingin kaupungin ympäristökeskus, puh. (09) 310 64318, sp. etunimi.sukunimi[at]hel.fi

Europa Nostran vuoden 2009 kulttuuriperintöpalkinnot

Euroopan unionin ja Europa Nostran vuoden 2009 kulttuuriperintöpalkintojen (European Union Prize for Cultural Heritage, Europa Nostra Awards) hakuaika päättyy 1. lokakuuta 2008. Kulttuuriperintöpalkintoja jaetaan neljässä sarjassa: 1) konservointi, 2) tutkimus, 3) yksilön tai yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautunut toiminta ja 4) koulutus ja tietoisuuden lisääminen. Palkinnolla kannustetaan Euroopan laajuiseen tiedon ja osaamisen vaihtoon, sekä lisätään kulttuuriperinnön arvostusta ja tuntemusta sekä kannustetaan esimerkin voimalla uusiin aloitteisiin kulttuuriperinnön saralla. Palkituista parhaalle kuudelle jaetaan 10 000 euron rahapalkinto, joiden lisäksi jaetaan 25 mitalipalkintoa.
Lisätiedot ja hakuohjeet netistä http://www.europanostra.org/awards/2009/call.html