Helkan jäsentiedote 3/2010 ja syyskokouskutsu

Helkan jäsentiedote 3/2010  16.11.2010

HALLITUKSELTA

Marraskuu on jo pitkällä, kellot siirretty talviaikaan ja talvi joulupyhineen alkaa siintää kaupunkilaisten mielissä. Vielä ennen joululomien alkua Helka tarjoaa kaupunginosatoimijoille muutaman mielenkiintoisen tilaisuuden, joissa ajatuksia voi jo suunnata kevään aktiviteetteihin. Helkan syyskokous järjestetään tiistaina, marraskuun 30. päivä Helsingin Energian Sähkötalon auditoriossa (Kampin metroaseman vieressä). (Ks. kohta KUTSU HELKAN SYYSKOKOUKSEEN JA TYÖPAJAAN.)

Helka tarjoaa heti vuoden 2011 alussa erittäin ajankohtaisen ja arvokkaan valmennuksen kaupunginosatoimijoille. ”Osallistavan kaupunginosakehittämisen työkalut” –valmennuksen esittelytilaisuus järjestetään 15.12. klo 17-20 Helsingin yliopiston Kielikeskuksen juhlasalissa, Fabianinkatu 26. Tilaisuudessa saadaan maistiaisia fasilitoinnin perusteista, sekä pari tehokasta työkalua, joilla kokouksista ja työpajoista saa osallistavampia ja tehokkaampia. Esittelytilaisuudessa voi myös ilmoittautua varsinaiseen valmennukseen. Tilaisuuden (ja itse valmennuksen) vetää Mirko Häyrinen Elevator Oy:stä. Esittelytilaisuuteen mahtuu 50 ensin ilmoittautunutta, ilmoittaudu pian osoitteeseen helka[at]helka.net!

Helkan jäsenmaksuja on vielä rästissä muutamilla jäsenyhdistyksillä. Tarkistakaa oma maksutilanteenne taloudenhoitajiltanne (tai Helkasta). Maksamiseen tarvittavat tiedot löytyvät Helkan kotisivuilta. Muistattehan lisätä maksuun tässä vaiheessa vuotta 5 euron rästimaksun!

Helkan hallitus kokoontuu tänä vuonna vielä tiistaina 14.12.2010. Jos haluatte hallituksen käsittelevän jotakin asiaa tai teemaa vielä tämän vuoden puolella, ottakaa yhteyttä Helkan toimistoon (p. 09-641 045 tai sp. helka[at]helka.net viimeistään viikkoa ennen kokousta.

KUTSU HELKAN SYYSKOKOUKSEEN JA TYÖPAJAAN TI 30.11.2010 klo 17.30

Helkan jäsenyhdistykset kutsutaan sääntömääräiseen syyskokoukseen tiistaina 30. marraskuuta 2010, klo 17.30 Helsingin Energian Sähkötalon auditorioon Kampissa (ks. tarkemmat tulo-ohjeet edempänä).

Kahvitarjoilu alkaa jo klo 17.00 ja ohjelma n. klo 17.15. Ohjelman aloittaa Helsingin Energian Kaukolämmön lyhyt ajankohtaisinfo. Tämän jälkeen Helka palkitsee kunniakirjoin viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti vuoden 2010 tekona Enter ry:n ja Kalliolan kansalaisopiston ansiokkaasta toiminnasta ikäihmisten tietokoneopastuksessa.

Viralliset syyskokousasiat käsitellään klo 17.30 alkaen. Virallisten syyskokousasioiden jälkeen Helkan viestintävastaava Päivi Savolainen esittelee lyhyesti Helkan syyskuisessa pj-palaverissa järjestetyn, kaupunginosatoiminnan hyviä käytäntöjä keränneen työpajan tuloksia (n. klo 18.30 alkaen). Katso yhteenveto ryhmien tuotoksista oheisesta linkistä (yhteenveto löytyy myös Helkan kotisivujen Materiaalipankista). Yhteenvedon jälkeen käynnistyy jatkotyöpaja hyvien käytäntöjen jakamisesta ja työstämisestä mahdollisimman konkreettisiksi toimenpiteiksi kaupunginosissa. Tilaisuus päättyy viimeistään klo 20.30. Työpajaosuuteen klo 18.30 alkaen (ja halutessaan myös viralliseen syyskokoukseen sitä ennen) ovat tervetulleita kaikki kaupunginosatoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet, joten toivomme syyskokouskutsun saaneita välittämään tietoa työpajasta eteenpäin yhdistyksissään.

Syyskokouksessa:

Jokaisella Helkan jäsenyhdistyksellä on yksi ääni. Yhdistyksen valtuuttamalla kokousedustajalla tulee olla mukanaan valtakirja (joka toimitetaan jäsenyhdistyksille sähköisesti/ kirjeitse).

Hallituksesta ovat erovuorossa tänä syksynä itäisiä, kaakkoisia, koillisia ja pohjoisia kaupunginosayhdistyksiä edustavat hallituksen jäsenet ja varajäsenet. Valittavien varajäsenien tulee olla eri yhdistyksistä kuin varsinaiset jäsenet. Kokouksen esityslista sekä luonnos Helkan toimintasuunnitelmasta 2011 löytyvät oheisista linkeistä. Helkan talousarvioluonnos 2011 lähetetään jäsenyhdistyksille kokouskutsun sähköisesti/ kirjeitse.

Syyskokouksessa
• valitaan seuraavaksi toimintakaudeksi hallituksen puheenjohtaja
• valitaan varsinaiset jäsenet ja varajäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle
• käsitellään Helkan sääntöjen 10 §:n mukaiset asiat.

Syyskokoukseen saapuneet jäsenyhdistysten edustajat saavat jälleen joulukukat kiitokseksi vapaaehtoispanoksestaan kaupunginosatyössä v. 2010. Syyskokouksen yhteydessä järjestettävä työpaja on erinomainen tilaisuus ideoida kaupunginosatoimintaa yhteistyössä toisten kaupunginosa-aktiivien kanssa. Kaikki lämpimästi tervetuloa syyskokoukseen ja työpajaan!

Syyskokouksen tulo-ohje: Tilaisuus järjestetään Helsingin Energian Sähkötalossa, aivan Kampin metroaseman vieressä. Sähkötaloon pääsee klo 17.00 alkaen Runeberginkadun puoleisesta sivuovesta (Runeberginkatu 1), jonka luona on opaste sekä Helsingin Energian edustaja päivystämässä. Myöhässä tuleville yhteystieto oven opasteessa (Helkan toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka vastaa vielä ennen klo 17.30, puh. 041 522 2071).

TULEVIA TAPAHTUMIA

Yhteisöllisyyden edistäminen tämän päivän toimintaympäristössä edellyttää uudenlaisia työkaluja. Haluaisitko saada yhteistyöstä omalla asuinalueellasi helpompaa? Haluaisitko saada aikaan konkreettisia tuloksia ja oppia, miten muuttuvaa ympäristöä saadaan muuttumaan parempaan suuntaan? Kuinka saada ihmiset osallistumaan ja tuomaan aidot mielipiteensä esille tilaisuudessa kuin tilaisuudessa? Miten oppia tasapainottamaan hiljaisten ja äänekkäiden osallistujien vuorovaikutusta? Onko mahdollista oppia motivoimaan ja sitouttamaan osallistujat tilaisuutesi tavoitteisiin? Tuleva Osallistavan kaupunginosakehittämisen työkalut –koulutus antaa vastauksia ja välineitä kaikkiin näihin kysymyksiin.

Koulutuksen esittelytilaisuus järjestetään keskiviikkona 15.12.2010 klo 17–20 Helsingin yliopiston Kielikeskuksen juhlasalissa, Fabianinkatu 26. Tule kuulemaan tarkemmin, mistä on kyse! Opit heti pari tehokasta työkalua, joilla saat kokouksista ja työpajoista osallistavampia ja tehokkaampia. Lisäksi kuulet, miksi sinun kannattaa osallistua myös tulevaan koulutukseen. Aikaisempaa kokemusta kaupunginosatyöskentelystä ei tarvita!

Varsinainen koulutus järjestetään tammikuun 2011 lopulla. Lisätietoja osoitteessa www.helka.net. Sekä esittelytilaisuus että varsinainen koulutus ovat osallistujille maksuttomia. Tilaisuudet vetää Suomen johtaviin fasilitaattoreihin kuuluva koulutusammattilainen Mirko Häyrinen. Ilmoittautumiset infotilaisuuteen sähköpostitse: helka[at]helka.net. Mukaan mahtuu 50 ensimmäisenä ilmoittautunutta, toimi siis nopeasti!

Tilaisuuden ja koulutuksen taustavoimat: Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka & Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ja hallintokeskuksen turvallisuus- ja valmiusosasto.

MENNEITÄ TAPAHTUMIA

Helkan puheenjohtajapalaverissa koottiin kaupunginosatoiminnan hyviä käytäntöjä

Helkan puheenjohtajapalaveri järjestettiin ravintolalaiva Wäiskissä tiistaina 7.9. klo 17.30-20.00. Paikalla oli lähes 50 Helkan jäsenyhdistysten edustajaa. Tilaisuus alkoi ruokailulla, jonka aikana vaihdettiin ajankohtaisia kuulumisia kalakeittoiltapalan ja kahvittelun merkeissä. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli keskustelevia työpajoja kaupunginosatoiminnan ajankohtaisista teemoista. Teemaryhmissä kerättiin yhteen kaupunginosatyön toimivimpia käytäntöjä, joita tullaan esittelemään ja työstämään kohti konkretiaa Helkan syyskokouksessa 30.11.2010 (ks. kutsu edellä). Yhteenvedon työpajan tuloksista löydät jäsentiedotteen liitteenä. Helka kiittää kaikkia osallistujia mukavasta tapaamisesta!

CADDIES-projektin kuulumisia

Syyskausi on sujunut aktiivisissa merkeissä Helkan ”CADDIES” EU-projektin kohdealueilla Pohjois-Haagassa, Kannelmäessä ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupungissa. Kohdealueiden eri toimijatahoja verkottavat toimintaryhmät ovat järjestäneet monenlaisia tempauksia. Kannelmäessä on alkanut eri teemoista järjestettävä Kannelmäen kasvot –keskustelusarja ja vireillä on myös idea alueen omasta asukastalosta. Pohjois-Haagassa vapaaehtoiset osallistuivat Syystien palvelutalossa lokakuussa järjestettyyn vanhustenviikkoon ja alueelle suunnitellaan myös kaupunginosan kyläjuhlia. Artova -alueella puolestaan on tutkittu kesällä järjestetyn liikenneturvallisuuskyselyn tuloksia yhdessä liikennesuunnittelijan kanssa.

CADDIES-projektiväki Ruotsista ja Latviasta vieraili Helsingissä jälleen lokakuussa. Ruotsalaiset ja latvialaiset pääsivät jalkautumaan myös yhdelle projektin kohdealueista, Pohjois-Haagaan, Pauli Salorannan englanniksi vetämän lyhyen kotikaupunkipolun merkeissä. Kävelylle osallistui myös muutama pohjois-haagalainen asukas ja kävelyn päätteeksi kirjaston edustaja Jouko Tikkanen esitteli vieraille Pohjois-Haagan kirjastoa ja sen alakertaa, jota käytetään nykyään myös asukastilana. Vieraat olivat todella mielissään päästessään tutustumaan Pohjois-Haagaan ja sen palveluihin mukavan kävelyretken merkeissä.

Kansainvälisen projektin tarkoituksena on kannustaa erilaisia asukasryhmiä osallistumaan oman lähiympäristönsä suunnitteluun ja kehittämiseen. Ensi vuonna projektissa keskitytään tulosten kokoamiseen, kohdealueiden toimintaryhmien jatkaessa toimintaansa itsenäisesti eteenpäin. Projektissa syntyneitä hyviä kaupunginosatoiminnan käytäntöjä pyritään levittämään myös muihin kaupunginosiin Helsingissä.

Lisätietoa projektista saa Helkan projektityöntekijä Terhi Vilkmanilta, p. 09 641 045, gsm 044 063 3390, sp. terhi.vilkman[at]helka.net. Tutustu myös projektin kotisivuihin osoitteissa www.helka.net/caddies ja www.caddiesproject.eu.

MUITA TIEDOTUSASIOITA

Ohjelmaehdotuksia World Design Capital 2012-vuodelle haetaan!

World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmahaku on käynnistynyt, ehdotuksia kootaan 22.10.2010 – 11.02.2011. Kuka tahansa voi ehdottaa ohjelmaa ja ehdotukset voivat olla paikallisia tai kansainvälisiä. Ehdotukset toimitetaan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.wdchelsinki2012.fi. World Design Capital Helsinki 2012 ymmärtää designin laajassa merkityksessä. Ohjelmaehdotusten toivotaan tarjoavan uusia tapoja, joilla asukkaat osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti elinympäristönsä kehittämiseen sekä ratkaisuja, jotka edistävät elämisen laatua ja onnellisuutta.

Ohjelman kokoamisesta vastaa Kansainvälinen designsäätiö. Se ei lähtökohtaisesti ole projektien ensisijainen rahoittaja, mutta säätiö voi kuitenkin joissain tapauksissa osallistua sisältöjen rahoitukseen. Ohjelmaan hyväksytään myös hankkeita jotka vastaavat kokonaan itse rahoituksestaan.

Ehdotukset vastaanottaa ja käsittelee Kansainvälisen designsäätiön henkilökunta ja sen käyttämät asiantuntijat. Sopimuksia ohjelmasta on mahdollista tehdä jo hakuajan aikana. Jatkokäsittelystä ja mahdollisesta toteutuksesta tai hylkäämisestä ilmoitetaan viimeistään kevään 2011 aikana. Vuoden 2012 ensisijaisena toiminta-alueena ovat World Design Capital -kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti.
Lisätiedot: info[at]wdchelsinki2012.com tai www.wdchelsinki2012.fi

Sauna 2010 -tulevaisuuskurssilla ideoitiin yhteistuumin osallistumisen ja vaikuttamisen edellytyksiä

Ajatuspaja e2 ja Demos Helsinki järjestivät 30.-31.8.2010 Tuusulan Gustavelundissa Sauna 2010 –tulevaisuuskurssin viidellekymmenelle päättäjälle, tutkijalle ja tekijälle yhteiskunnan eri sektoreilta. Myös Helka oli edustettuna toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukan toimesta. Kurssilla kehitettiin yhteistyönä osallistumisen ja vaikuttamisen edellytyksiä parantavia toimenpiteitä. Kurssin tuotoksista laadittu raportti "Seitsemän kertaa demokratia – samoilla lauteilla" esittelee seitsemän kurssilla ideoitua toimenpidettä. Tutustu tuotoksiin Demos Helsingin kotisivuilla Julkaisut-kohdassa (julkaisu sivuilla ylinnä). Suora linkki pdf-julkaisuun.

Helsinki varoittaa liukkaista jalkakäytävistä tekstiviestipalvelulla

Helsingin kaupungin rakennusvirasto varoittaa tulevana talvena liukkaista jalankulkukeleistä tekstiviestipalvelulla Helsingissä. Kun katujen talvihoidon päivystäjä havaitsee jalkakäytävien muuttuneen vaarallisen liukkaiksi, hän lähettää varoituksen tekstiviestillä, joka välittyy kaikille varoituspalveluun liittyneille kaupunkilaisille. Liukkaudesta varoitetaan vain tosi tarpeeseen eli silloin, kun jalkakäytävät muuttuvat selkeästi aiempaa liukkaammiksi. Liukkaus saattaa kuitenkin olla hyvinkin paikallista, joten varovaisuutta on noudatettava, vaikka varoitusta ei olisikaan tullut. Palvelu ei muuta millään tavalla kunnan tai kiinteistöjen liukkaudentorjuntavastuita eikä jalankulkijan omaa vastuuta.

Palveluun voi liittyä lähettämällä tekstiviestin sen mukaan, mihin kellonaikaan sen haluaa aamulla omaan puhelimeensa. Lähetä numeroon 16130 jokin oheisista suluissa olevista tekstiviesteistä sen mukaan, haluatko varoituksen yöllä syntyneestä liukkaudesta kännykkääsi klo 06.00 (varoitus helsinki 6), klo 07.00 (varoitus helsinki 7), klo 08.00 (varoitus helsinki 8) vai heti, kun varoitus annetaan (varoitus helsinki heti). Huom. viikonloppuisin varoitus välitetään tuntia myöhemmin. Palveluun liittyminen, samoin kuin siitä poistuminen, maksaa 16 senttiä. Varoitusviestien vastaanottaminen on palvelun käyttäjälle maksutonta.

Tarkemmat ohjeet löytyvät oheisesta tiedotteesta.
Lisätiedot: varoituspalvelu[at]netti.fi, www.sva.putteri.fi tai rakennusviraston asiakaspalvelu p. (09) 310 39 000.