Päätöstiedote 10/2019

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan hallituksen päätöstiedote 10/2019

Helkan hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa Helkan toimistolle maanantaina 9.12. Meillä oli jo ilo tutustua uusiin hallitusjäseniin: Nina Lukkariin (Lauttasaari-Seura), Jan Furstenborgiin (Pitäjänmäki-Seura) ja Markku Ahoon (Käpylä-Seura), joiden kausi käynnistyy vuoden 2020 alusta. Helkan hallituksen 8 jäsenestä puolet on erovuorossa aina vuorovuosin.

Sovimme vuoden 2020 ensimmäisen hallituksen kokouksen pidettäväksi ke 29.1.2020. Puheenjohtaja Hanna-Kaisa Siimes on työkierrossa Brysselissä tammi-maaliskuussa. Tänä aikana puheenjohtajan tehtäviä hoitaa Helkan varapuheenjohtaja.

Kävimme keskustelua syyskokouksessa käsitellyistä aiheista: Helka-kyselystä ja sen tulosten viestimisestä sekä Helkan arvojen jatkokäsittelystä. Kyselyn tulosten yhteenvedon päätimme toimittaa kaikille jäsenille tiedoksi ja laadimme aiheesta myös blogin. Helkan arvot päätimme kiteyttää rauhassa ensi vuoden aikana, uuden hallituksen voimin.

Olemme aktivoineet vaikuttamistoimia ja lähetimme kaupunginhallituksen kokoukseen 9.12. kirjelmän, jossa peräänkuulutimme jatkuvuutta kaupunginosien asukastilojen resursointiin. Linkki Helkan kirjelmään
Kaupunginhallitus teki avustuspäätökset kokouksessaan 16.12.2019, ks. oheisesta linkistä.

Kevätkauden suunnittelua käynnistelimme pohtimalla alkuvuoteen sijoittuvaa Helka-seminaaria. Teemana oli esillä ajankohtainen ”merellinen Helsinki”, mutta muutkin vaihtoehdot pidämme avoinna. Päätimme lisäksi jatkaa hallituksen jalkautuvia kokouksia kaupunginosissa ensi vuonna.  

Helkan työryhmistä jatkavat v. 2020 ainakin viestintä- sekä kaupunkisuunnitteluryhmä. Muita työryhmiä käynnistämme tarpeen mukaan mm. teemoista: projektit, järjestörakenteen uudistus (mm. säännöt) sekä kaupunginosien sosiaalinen eriarvoistuminen. Tervetuloa osallistumaan työryhmien toimintaan! Muistakaa edelleen mahdollisuus tuoda esiin oman kaupunginosanne hienouksia ja saavutuksia osallistumalla Helkan blogi- ja Instagram-toimintaan! Yhteydenotot sp: helka[at]helka.net.

Toimistomme on joulutauolla 23.12.2019 – 6.1.2020. Toivotamme kaikille jäsenyhdistyksille Rentouttavaa joulunaikaa ja Menestystä tulevaan vuoteen!

17.12.2019 Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka

Hanna-Kaisa Siimes
puheenjohtaja
hksiimes[at]gmail.com

Pirjo Tulikukka
toiminnanjohtaja
pirjo.tulikukka[at]helka.net
p. 041-5222071