Puu-Vallilan pelastumisesta 40 vuotta!

Keuruuntie Puu-Vallilassa, kuva: Kari Silfverberg
Keuruuntie Puu-Vallilassa, kuva: Kari Silfverberg

Pitkänsillan pohjoispuolelle syntyi 1900-luvulle tultaessa uusi sataman, tehtaiden, valimoiden, työpajojen, veneveistämöiden ja työväen asuinyhdyskuntien nopeasti laajeneva esikaupunki. Vallilassa eli Vallgårdissa, oli muutama tehdas, lehmien laidunmaata, teurastaja Salomon Janssonin plantaasi ja metsäisiä kallioita. Helsingin kaupunki päätti helpottaa työväen asuntokurjuutta tilaamalla perusteellisen asunto-olojen tutkimuksen, perustamalla työväen asuntoasiain komitean ja kaavoittamalla Vallilan esikaupunkiin puutarhakaupunkiperiaatteeseen pohjaavan uuden työväen asuntoalueen.

Puu-Vallilan ensimmäiset asuinrakennukset valmistuivat 1910-11. Rakentajina oli oman kodin rakentajia sekä urakoitsijoita, jotka rakensivat pienasuntoja vuokrattaviksi. Rakennukset olivat kaksikerroksisia hirsirunkoisia pienasuntovaltaisia tyyppitaloja, joihin oli sisäänkäynti pihan puolella. Uudemmissa 20-luvun taloissa oli jo vesijohdot, sisävessat ja pesutuvat. Alueella oli myös monenlaisia kauppapuoteja sekä saunoja, pesuloita, verstaita ja hevostalleja.

1930-lukua varjosti talouslama ja työttömyys. Ruokaa haettiin maaseudulta sukulaisilta tai kasvatettiin itse Vallilan ja Kumpulan kasvipalstoilla. Vallilan työväentalolla harrastettiin kulttuuria, tanssahdeltiin ja opeteltiin politiikantekoa. Kieltolain aikaan syntyi Vallilaan myös viinatrokareiden ammattikunta, joka kävi kauppaa vielä 1970-luvulla. Sodan jälkeen 1940-luvulla alkoi jälleenrakennuskausi, ja syntyvyys nousi huippulukemiin myös Vallilassa. 1950-luvullaelämisen taso oli parantunut, mutta vieläkin asuttiin Vallilan puutaloissa ahtaasti, sillä lapsia oli paljon.

Puu-Vallila. Kuntsin talon (kunnantalo tai kunnallinen vuokratalo) edustalla perhe Poutanen vappuna vuonna 1952 (lähde: helsinkikuvia.fi / Erkki Poutanen)
Puu-Vallila. Kuntsin talon (kunnantalo tai kunnallinen vuokratalo) edustalla perhe Poutanen vappuna vuonna 1952 (lähde: helsinkikuvia.fi / Erkki Poutanen)

1960-luvullaPuu-Vallilan rakennuskanta alkoi rappeutua hoidon ja kunnostusten puutteessa, ja kaupungin päättävissä elimissä puhuttiin Puu-Vallilan purkamisesta ja korvaamisesta uusilla elementtikerrostaloilla.  Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 1968 alueelle uuden asemakaavan, joka muuttaisi Puu-Vallilan uusien kerrostalojen ja yleisten rakennusten kaupunginosaksi ja mahdollistaisi tontinvuokrasopimusten jatkon epäämisen. 1970-luvullaasuntotonttien vuokra-ajan päättyminen lähestyi. Kaupungin johtoportaissa kaavailtiin Puu-Vallilan tonttimaan maanarvon tehokkaampaa hyödyntämistä, ja ajan hengen mukaisesti ei osattu arvostaa vanhan puutalomiljöön rakennushistoriallisia ja kulttuuri- ja ympäristöarvoja. Päällisin puolin tarkasteltuna katsottiin rakennusten olevan perin huonokuntoisia ja osin korjauskelvottomia.

Hermanni-Vallila-Seura kutsui keväällä 1971 koolle asukaskokouksen Vallilan työväentalolle, ja siellä päätettiin asukastoimikunnan perustamisesta ja asukaskampanjan käynnistämisestä. Neuvottelut Puu-Vallilan kohtalosta eivät edenneet, vaan alkoi vuosia kestävä neuvotteluprosessi ja kampanjatyö, jonka aikana pommitettiin kaupungin päättäjiä kirjelmillä ja julkilausumilla, järjestettiin asukaskokouksia ja yleisötilaisuuksia ja lähestyttiin tiedotusvälineitä ja kulttuurivaikuttajia. Tärkeää tukea Puu-Vallilan puolustajat saivat Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolta, jossa laadittiin opiskelijatöinä selvityksiä alueen rakennushistoriasta ja  korjausmahdollisuuksista.

Vähitellen alkoi myös kaupungin virastoissa ilmetä kiinnostusta Puu-Vallilan kulttuuri- ja ympäristöarvoihin.    Laadittiin perusselvityksiä rakennuskannasta, infrastruktuurista, ympäristön tilasta, asunto-oloista, palveluista, sosiaalisesta rakenteesta ja asukkaiden toiveista ja näkemyksistä. Tärkeä päätös oli toteuttaa yhden kaupungin omistaman vanhan puutalon peruskorjaus teknisten mahdollisuuksien ja kustannustason selvittämiseksi. Sillä voitiin osoittaa, että Puu-Vallilan talojen korjaaminen on halvempaa kuin uudisrakentaminen. Tukea Puu-Vallilan puolustajille antoi myös vuonna 1975 valmistunut Risto Jarvan veijarielokuva Mies joka ei osannut sanoa ei, joka kuvaa elävästi ja huumorilla Puu-Vallilan omintakeista elämänmenoa.

Puu-Vallilan säilyttämisen puolustajat saavuttivat lopulta voiton, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi syksyllä 1979 uuden säilyttävän asemakaavan ja päätti tontinvuokrasopimusten jatkamisesta 50 vuodella. Ehdoksi laitettiin kattava perusparannus, joka toteutettiin vuosina 1980-83. Monessa taloyhtiössä tehtiin suuri osa kunnostustöistä asukkaiden omana työnä ja talkootyönä. Europa Nostra -järjestö myönsi Helsingin kaupungille v. 1990 kunniamaininnan Puu-Vallilan säilyttämisestä ja kunnostamisesta. Varsinainen kunnia asiassa kuuluu kuitenkin purku-uhan torjuneelle Puu-Vallilan asukasliikkeelle. Puu-Vallilan pelastaminen ja perusparannus oli merkittävä Helsingin kaupunkikehityksen vaihe, kuten oli myös Puu-Käpylän säilyttäminen ja kunnostus 1960-1970-luvuilla.

1990-luvulla Puu-Vallilan yksityisissä asuntoyhtiöissä alkoivat asuntojen hinnat kohota huimasti, ja asuinalueesta tuli yhä enemmän nuoren koulutetun väen, kulttuuriväen, pienperheiden ja opiskelijoiden alue. 2000-luvulla Puu-Vallilan rakennuskannan kunnostustöissä alkoi toinen vaihe. Yhteiset talkootyöt olivat edelleen tärkeä osa puuvallilalaista elämänmenoa. Puu-Vallilassa yritettiin vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä järjestämällä pihakirppiksiä ja asukastapahtumia. Vuonna 2010 perustettiin oma kaupunginosayhdistys, Puu-Vallilalaiset ry.

Puu-Vallilan lähiympäristö oli muutoksen kourissa 2010-luvulla. Tähän muutosprosessiin ja alueen tulevaisuusnäkymiin ovat asukasjärjestöt ja taloyhtiöt ottaneet kantaa ja pohtineet omia tavoitteitaan ja ehdotuksiaan. Puu-Vallilan asuntojen hinnat ja vuokrat tulevat edelleen nousemaan, mikä todennäköisesti kiihdyttää alueen asukasrakenteen muuttumista. Asukastoimijoita askarruttaa nykyisin kysymys, kyetäänkö asukasrakenteen muuttuessa ylläpitämään ja edelleen kehittämään kaupunkikylän perinteistä yhteisöllisyyttä ja omaleimaista paikalliskulttuuria, vai katoaako se vähitellen ja muuttuu vain pittoreskiksi paikallishistoriaksi? Oman kyläkulttuurin ylläpitämistä ja kehittämistä on viime vuosina ruvettu elvyttämään Puu-Vallilalaiset ry:n toimesta, ja oppia on haettu myös muiden suomalaisten vanhojen puukaupunkikylien yhdistyksiltä ja asukasaktiiveilta.

Seuraava Puu-Vallilan kohtalonhetki tulee vastaan vuonna 2029, kun kaupungin tontinvuokrasopimusten vuokra-aika päättyy. Saako Puu-Vallila silloin jatkaa omaleimasta kaupunkikyläelämäänsä, vai hotkaiseeko kansainvälisen kiinteistötalouden kerrosalahirviö puukaupunki-idyllin? Toivottavasti Helsingin silloiset päättäjät edelleen ymmärtävät aidon kaupunkikulttuurin, rakennushistorian, asukastoiminnan ja yhteisöllisyyden merkityksen.  

Kari Silfverberg,
arkkitehti (eläkkeellä) ja Puu-Vallilalaiset ry:n aktiivi

Tämän linkin kautta löydät Kari Silfverbergin koko 6-sivuisen alkuperäistekstin, josta oheinen blogi on tiivistelmä. Teksti on Puu-Vallilan tiivis historiikki, jossa Puu-Vallilan vaiheet liittyvät myös osaksi Suomen ja Helsingin historiaa.

Puu-Vallilan kattomaisemaa, kuva: Flickr/Ilkka Jukarainen
Puu-Vallilan kattomaisemaa, kuva: Flickr/Ilkka Jukarainen