Hermannin ja Vallilan historia 1800-luvulta
on monivaiheinen ja värikäs.
Hermanni on saanut nimensä vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstamin mukaan, joka 1880-luvulla omisti Kumpulan kartanot. Vuonna 1883 hän erotti kartanon maista kolme aluetta, joilta hän alkoi vuokrata asuintontteja.
Hämeentien ja Haukilahdenkadun kulmassa, Paavalin kirkkoa vastapäätä, entisen postin kulmilla on kaksi portinpylvästä, joiden välistä kulki tie kaupunkiin. Paikalla sijaitsi viiden pennin tulli vielä 1840-luvulla.
Hermannin kaupunginosassa toimi 1900-luvun alussa nuorisoseura. Sen johtaja oli maisteri Aleksanteri Salvala, jonka sanonta ”tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan” on jäänyt elämään, muun muassa Väinö Linna käytti sitä Tuntemattomassa sotilaassa.
Hermannissa oli puutaloja, joita asuttivat pääosin työläiset monilapsisine perheineen. Orioninkatua ja Vellamonkatua pidettiin myös salakuljettajien tyyssijoina vielä 40-luvulla, heti sotien jälkeen.
50-luvulla Hermannissa aloitettiin puutalojen harvennus. Niiden paikalle rakennettiin kovalla tohinalla matalia, suhteellisen tyylikkäitä kivitaloja. Suurin tyylirikko oli niin sanottu kaupungintalo, joka on edelleen alueen korkein talo.
Vanhankaupunginlahtea alettiin kaventaa 50-luvulla. Kaupunki kippasi entiselle luonnonkauniille koivikkorannalle täyttömaata, jolle rakensi jätteenpolttolaitoksen. Klaus Varvikon kansalaistoiminta sai näyttöä vuonna 1988, jolloin parjatun laitoksen toiminta loppui ja sen piippu kaatui.
Vallilan alue on suurelta osin kivitaloja, joita suunnittelivat vuonna 1925 Uno Moberg ja Martti Välikangas. Vallilaan kuuluu luonnollisesti legendaarinen Vallilan puutalo-alue, joka rakennettiin 1910-luvulla vähävaraisten terveelliseksi ja turvalliseksi asuinalueeksi. Tuon kehittyvän, sotien varjostamien aikojen arkkitehtejä olivat muun muassa Karl Segerstad ja Toivo Paatela.
Vallilan eteläosaan, vanhan Sörnäisten satamaradan molemmin puolin rakennettiin teollisuusaluetta. Suurin oli VR:n konepaja ja SOK:n tehdas, papula, josta vieläkin tulee kahvin tuoksut.
Puutalot reunustavat niin sanottua Volvon Kalliota ja Primulan leipomoa, joka purettiin hiljattain.
Myös Vallilassa puutaloja purettiin urakalla. Pelastusarmeijan talo 60-luvulla kaatoi alleen vielä muutaman huteran puutalon, mutta alue päätettiin säilyttää ja korjaukset alkoivat 1976-80 -luvulla. Suurin osa puutaloista säästyi, toisin kun Hermannissa, jossa loputkin puutalot purettiin, vain pari jäi jäljelle.
Romaniväestö piti hevoshakaa Kumpulan siirtolapuutarhan läheisyydessä. Vielä 80-luvun lopulla nykyistä Mäkelänrinteen uimahallia vastapäätä oli hevosia.
Sörkan vankila, entinen ”kuritushuone”, on pelotellut alueen lapsia tarinoillaan aina vuodesta 1870. Tämä punatiilinen rakennus palvelee vieläkin vankeinhoitotehtävissä.
Vallilan kansakoulun takana oli eräässä puutalossa leffateatteri. Samalla paikalla on nyt päiväkoti Runo, jonka vieressä sijaitsee upea kirjasto.
Eläinlääketieteellinen korkeakoulu sai siirtyä pois uusien asuintalojen tieltä hiljattain. Koristeallas, jossa koirat uivat 80-luvulla, on säilytetty pihojen keskellä.
Kuka muistaa että Elisabeth Koch sovelsi englantilaista puutarhasuunnittelua niin sanotun Hauhon sisäpihalle?
Lisätietoja mm.:
Hackzell, Kaija & Toppari, Kirsti: Oihonnankadulta Kumpulantielle. Helsingin vanhoja kortteleita 4, Helsingin Sanomat.
Kuvien jälkeen tarkempaa historian havinaa…Lue Outi K:n kooste…
Vallilan kansakoulu, rakennettu 1902.
Raitiovaunuhallit, rakennettu 1910.
Paavalin kirkko, rakennettu 1931.
Lue lisää
Nykyisen Vallilan vanhimmat talot
Vuoden 1908 loppupuolella kaupunginvaltuusto teki päätöksen työväenasuntoalueen järjestämisestä Vallilaan. Ensimmäinen umpimaastoon tasoitettava tie oli Vallilantie, jonka alkupäänä oli Hämeentieltä entiselle kaatopaikalle johtava kärrytie. Vallilantie tasoitettiin työttömyystyönä talvikaudella 1908-1909. Samalla kaivettiin vesi- ja viemäriputket tien alle. Työssä oli 110 miestä.
Tien alkupään ensimmäinen tontti, Vallilantie 3, (nyk. kulmatalo Inarintie 2) oli valmis vuokrahuutokauppaan 18.2.1909. Tontin sai rakennettavakseen raitiotie-esimies Nikolai Mikkola, joka ei kauan rakentamisen kanssa aikaillut. Huoneita ”uutisrakennuksesta” tarjottiin vuokralle jo elokuun ensimmäisenä päivänä. Seuraavan vuoden joulukuussa talo vaihtoi omistajaa, sen osti entinen poliisikonstaapeli K.A.V.Liljeberg, ja Mikkola ryhtyi rakennuttamaan viereistä tonttia, nykyista Inarintie 4:ää.
Vallilantien alkupään 9 muuta tonttia vuokrattiin myös vuoden 1909 aikana, mutta yhtäkään niistä taloista ei ole enää jäljellä.
Mäkelänkadun (jota ei vielä ollut kuin suunnittelijan ajatuksissa) toiselta puolelta ensimmäinen vuokrattu tontti oli Vallilantie 20, jonka vuokrasi 1.7.1909 puuseppä E. Halin. hän ei kuitenkaan saanut kunniaa olla tämän alueen ensimmäisen talon rakentaja. Jotain mutkia tuli matkaan ja vasta yli vuoden päästä, syyskuussa 1910 sai tontin seuraava vuokraaja, vanginvartija Saksinen talonpiirustuksensa hyväksytettyä.
Ensimmäisinä valmistuneet rakennukset olivat Vallilantie 29 ja Vallilantie 25 syksyllä 1910.
Kevättalvella 1910 vuokrattiin suurin osa lopuistakin Vallilantien tonteista, piirustuksia hyväksyttiin pitkin kesää, mutta tuskinpa kukaan muu sai taloaan valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Joutuipa joku myymään tonttinsa ”varustettuna kivijalalla ja vahvistetuilla piirustuksilla”.
Vallilantie 15:n tontti vuokrattiin alunalkaen 30.12.-09 työnjohtaja Juho Salmelle, joka ei saanut piirustuksiaan hyväksytyksi, taloa moitittiin ”vuokrakasarmiksi”. Kun uudet piirustukset hyväksyttiin, tonttikin vaihtoi omistajaa. Uuden rakennuttajan, peltisepänliikkeenharjoittaja K.G. Tirkkosen lähes valmis talo kuitenkin paloi purkukuntoiseksi aamuyöllä 8. lokakuuta 1910.
Vallilan puutaloalue rakennettiin pääosin 1910-luvulla.
”Valaistuksen puute tällä rakentamattomalla tienoolla tekee kulkemisen syyspimeällä pelottavaksi”, kertoi HS 1909.
1900 – 1918 rakennettuja taloja.
Koulurakennus Hämeentie 80 Hermannin, Toukolan, Wallgårdin ja Sörnäisten kuritushuoneen alueen lapset kävivät vuosisadan vaihteessa koulua useista eri huviloista vuokratuissa tiloissa, monet lapset keskikaupungilla asti. Kaupunki rakennutti Wallgårdiin Theodor Höijerin suunnitteleman, 1902 valmistuneen punatiilisen kansakoulun.
Hermannin paloasema, Hämeentie 90 Tuiki tarpeellinen paloasema puurakenteiselle kylälle saatiin aikaiseksi 1911. Kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad suunnitteli paloasemaksi somannäköisen, korkeakattoisen puutalon ulkorakennuksineen. Se rakennettiin Backaksen puolelle, nykyisen raitiovaunuvarikon kortteliin Eurantien puoleiseen laitaan. Hermannin puolelle se tuskin olisi mahtunutkaan. Tässä osoitteessa paloasema toimi vuoteen 1930, jolloin se siirrettiin Sörnäisten satamaan.
Raitiovaunuhallit, Hämeentie 84-86. Raitiotie- ja omnibusyhtiön kalusto- ja korjaushallin ensimmäinen osa on valmistunut 1914 nykyisen korttelinsa koulunpuoleiseen päähän. Rakennuksen suunnitteli Selim. A. Lindqvist. Vuosikymmenien kuluessa varikko on laajentunut pätkittäin kohti Eurantietä, täyttäen lopulta koko korttelin. Samana vuonna alkoi myös raitiovaunuvuoro kulkea satamaradan tälle puolelle Hermannin kaupunginportille asti. Koska Valtionrautatiet eivät suostuneet kaupungin vaatimukseen Hämeentien puurakenteisen sillan leventämisestä ja vahvistamisesta raitiovaunuliikenteen tarpeisiin, oli reitti Kurvista Hermanniin aluksi yksiraiteinen.
Pajan tontti, Hämeentie 88 (noin) Raitiovaunuhallien ja paloaseman välissä oli seppä Illmanin pieni asuinrakennus ( piirretty 1901) ja paja, joka oli rakennettu Backas-tilan laitaan jo aikaisemmin.
Kunnalliset työväenasunnot.
Vuonna 1916-1917 kaupunki rakennutti Someron- ja Hattulantien väliin kymmenen kaksikerroksista vuokrataloa, ensimmäiset ”Kuntsit”. Kuntseja rakennettiin 1920-luvulla lisää Vallilan hiekkakentän ympäristöön.
Vallilan kauppahalli, Kangasalantie 3 (noin)
Vallilan alueen puutalot rakennettiin pääosin 1910-luvulla. Asukasluvun Vallilassa jatkuvasti lisääntyessä päätettiin 1917 rakentaa Kangasalantielle, Eurantien kulmaan puurakenteinen kauppahalli, jossa oli 38 hallimyymälää. (nykyään paikalla on raitiotiehallien viimeinen rakennus). Kaksikymmenluvun lopulla Sturenkadun kerrostalojen alakerroksiin rakennettiin kaksikin nykyaikaisempaa kauppahallia, joten puuhalli jäi pois käytöstä. Hallia käytettiin vielä 30-luvun alun lama-aikana ruuanjakelupisteenä. Sen jälkeen kauppahalli purettiin tarpeettomana.
Lisää Historiaa.
Vallilan historiaa, eli taloja, jotka rakennettiin ennen vuotta 1900.
Vallgård sai nimensä siitä, että kesäisin kaupunkilaisten lehmät vietiin päivittäin paimenen mukana laiduntamaan tänne, pientä maksua vastaan. Käytäntö jatkui vuoteen 1896 asti, vaikka Itäinen Viertotie (Hämeentie) oli tuolloin melkoisen vilkkaasti liikennöity ja Sörnäisissä oli jo raitiovaunuliikennettäkin. Nykyisen Vallilan alueella oli 1800-luvun loppupuolella kolme kaupungille kuuluvaa, vuokrattavaa ”tilusta”. Maanviljelystila Backas 14 käsitti nykyisen Vallilan teollisuusalueen ja maat Sturenkadusta pohjoiseen, Eurantien ympäristön ja puolet nykyisestä raitiovaunuvarikon alueesta.Laidun-ja peltoalue Vallgård 5 sisälsi suurinpiirtein nykyisen Puu-Vallilan alueen.
Villaområdet Vallgård 15:n alueeksi jäi loppuosa Vallilaa Hämeentien ja Teollisuuskadun (silloinen satamarata) rajaamana. Vallilan ensimmäiset talot rakennettiin luonnollisesti Itäisen Viertotien (Hämeentien) varteen, joka oli ainoa kulkukelpoinen väylä metsäisen ja kallioisen maaston keskellä.
Vallilan ensimmäinen rakennus oli ilmeisesti 1874 rakennettu petroolivarasto ja siihen kuuluva kahden huoneen vartiotupa, jotka sijaitsivat nykyisen Vallilan kansakoulurakennuksen paikkeilla. Aivan sen vieressä, täällä kaukaisessa, asumattomassa paikassa sijaitsi vuodesta 1877 myös kaupungin makkilannan kaatopaikka, jonne öisin kuljetettiin puuceiden, tallien ja navettojen jätökset.
Sudenkuopan kortteli – Hämeentien, Päijänteentien ja Mäkelänkadun kolmio.
Valmistuttuaan uusi talo myytiin oitis kauppias Lamrothille, joka tiesi sijainnin edut. Paikallista asiakaskuntaa täällä tosin asui kovin vähän, mutta sitä tärkeämpiä olivat pitkämatkaiset maalaisasiakkaat, joiden ei tarvinnut ajaa kauppa-asioilleen keskustaan asti. Lamroth rakennutti asiakaskunnalleen parkkipaikankin, 40-paikkaisen hevostallin. Lamrothin anomuksesta kaupunki suostui jakamaan tontin kahtia, 1a:ksi ja 1b:ksi. Kauppapaikaksi merkitty 1b siirtyi 1894 kauppias Lamrothin konkurssin jälkeen toiselle kauppiaalle, W.A.Lindströmille, jonka mukaan talo sai nimensä: Långa Lindström, jonka pihamaalla oli ainainen vilske.1a purettiin noin 1930, kun Mäkelänkadun alkupää tasoitettiin ja varustettiin puuistutuksin.
Itäisen Viertotien varren seuraavan tontin, Wallgård 2:n, vuokrasi lokakuussa 1883 nahkuri J.H.Hellsten, joka rakennutti paikalle asuintalon nahkurinverstaineen. Viertotien vilkas liikenne houkutti kauppias W. Erikssonin myös rakentamaan samalle tontille vuokra- ja kauppatalon. Kaupunki vain ei suostunut jakamaan tonttia kahtia, joten talojen myöhempien omistajien vaihtumista on hieman hankalaa seurata. Vuonna 1886 oli tontilla säpinää: Hellstenin nahkurintyöpaja meni konkurssiin, ja kauppias Erikssonin talo paloi perustuksiaan myöten. Kaukainen sijainti ja sammutusveden puute (sitä sai vain pihan kaivosta) johtivat tällä kulmakunnalla useimmiten siihen, että tulipalo tuhosi talon kokonaan. Onneksi Erikssonin talo oli vakuutettu, joten tontille nousi aikanaan uusi, suurempi talo. Omistajien vaihduttua muutamaan kertaan Vallgård 2:n pitkäaikaiseksi omistajaksi tuli syksyllä 1889 ent. teurastaja August Wickström. Taloja oli niin vähän, että osoitteen sijaan puhuttiin Wickströmin villasta.
Hämeentien kolmannen tontin nykyisen Päijänteentien kulmasta vuokrasi marraskuussa 1884 ravintoloitsija K.F.Rantanen, mutta hän ei ehtinyt rakentaa, vaan siirsi vuokraoikeutensa levyseppä, tehtailija K.J.Franssonille, joka kesällä -85 oli jo rakentamassa kaksikerroksista vuokrataloa. Verstasrakennuskin valmistui pihalle, mutta jokin vastoinkäyminen ajoi Franssonin konkurssiin.
1888 tontti ja talot siirtyivät seppä ja tehtailija M. Almille, joka rakennutti kolmionmuotoisen korttelin keskelle, uudelle tontille 7, perheelleen huvilan. Tontit 7 ja 3 tiilestä rakennettuine mataline tehdasrakennuksineen siirtyivät 1894 metallitehtailija Juho Nissisen haltuun. Nissinen valmisti tehtaassaan mm. ”kärrejä, rattaita, rilloja, kylpyammeja ja ukkosenjohdottajia”. Firman ja rakennusten nimi oli Seppola. Vuosina 1933-1935 kuvatun ”Kun isä tahtoo” – elokuvan autokorjaamokohtaukset on filmattu Vallgård 3:n tehdasrakennuksessa ja sen pihalla. Sudenkuopan talot purettiin 1948-1953 rakennetun ”Hakan korttelin” kerrostalojen tieltä. Nykyään korttelin nimi on Vallilan Helmi.
Ks. Arjenhistoria.fi, hakusana ”59394” kuva v:lta 1940 Kurvista päin, etualalla Vallgård 1b jne. Keskellä vasemmalla huvila 7. Tai Objekti.fi, Helsinkikuvia: Tie, kuva on otettu 50-luvun alussa rakenteilla olevan Hämeentie 72:n katolta pohjoiseen, edessä oleva romukaupan talo on Vallgård 2. Kivitalo, joka peittää näkyvistä Vallilan koulun, ja sen edessä olevat puurakennukset ovat Hämeentie 78:n tontilla (Vallgård 4)
Kaatopaikan siirto ja makasiinirakennus.
Viertotien toiselle puolelle 1881 valmistuneen Sörnäisten vankilan johto oli valittanut useaan otteeseen kaupungille, kuvernöörille ja lopulta senaattiin, että kaatopaikka Viertotien varressa aiheutti haittaa laitoksen toiminnallle. Vuonna 1885 kaupunki lopulta puhdistutti vanhan kaatopaikan ja teetti tien (Vallilantie) Viertotieltä uudelle kaatopaikalle, joka sijaitsi ”metsän ympäröimällä niityllä” nykyisen Mäkelänkatu 16:n kohdalla. (Tämä uudempikin kaatopaikka poistettiin ja puhdistettiin 1904, kun Puu-Vallilaa alettiin suunnitella.)
Vähän ennen uuden kaatopaikan valmistumista rakennettiin uusi petroleumivarasto kaatopaikan tien varteen, suurinpiirtein nykyisen Inarin- ja Lohjantien kulmaan. Myöhemmin rakennuksessa oli Hartwallin jäävarasto. Rakennus paloi poroksi 1900.
Vallgård 4 – 9.
Kaatopaikan siirtyminen kenties rohkaisi kirvesmies J. Loukolaa 1886 vuokraamaan tontin numero neljä (nykyinen Hämeentie 78) On sangen todennäköistä, että hän lunasti vieressä olevat entisen petroleumivaraston ja vartiotuvan rakennukset, jotka kenties saivat uuden elämän pihamökkinä ja tallirakennuksena. Loukola rakensi kadun varteen kaksikerroksisen vuokratalon, jossa tietenkin oli kauppa. Talo tuli muutamaa vuotta myöhemmin toukolalaisen kauppias Krivetzin omistukseen, ja talossa oli ”Krivetzin puoti”, johon liittyy tunnettu tarina joutilaasta miesväestä, joka haki puodista ”risun” olutta ja meni tontin takana olevaan lepikkoon sitä juomaan.
Nykyisen Alepa-kauppaketjun edeltäjän, kauppias Edvard Pajusen kauppa sijaitsi Vallgård 4.ssä kaksikymmenluvun lopulta kuusikymmentäluvulle.
Nämä talot ja myös kaksikymmenluvulla tontille rakennettu kuusikerroksinen kivitalo purettiin 1966. Vallgård numero 5 oli vuokrattavaa pelto- ja laidunmaata nykyisen Puu-Vallilan paikalla. Vallilan tontti numero 6 vuokrattiin 1888 nykyisen Mäkelänkadun toiselta puolelta, satamaradan (nyk.Teollisuuskadun) ja Päijänteentien välistä.Vuokraaja oli kauppias (Rudolf ?) F. Hamfeld, joka perusti tontille höyryllä käyvän höyläämön ja puusepäntehtaan, johon johti oma sivuraide. Tehdasrakennuksen viereen rakennettiin myös vaatimaton asuintalo. Puusepäntehtaalla meni ilmeisen hyvin, koskapa muutamaa vuotta myöhemmin tontille rakennettiin 30- huoneinen, kaksikerroksinen työväenasuintalo, jonka piirustukset oli singneerannut peräti arkkitehti Selim. A. Lindqvist. Sörnäs snickeri- nimellä aloittaneesta firmasta paisui ajanmyötä Suomen suurimpiin puuteollisuusyrityksiin lukeutuva Sörnäs Ab, joka höyrysahoineen, lautatarhoineen, puusepän- ja laatikkotehtaineen valtasi korttelistaan yhä enemmän tilaa.
Sörnäs Ab lopetti toimintansa Vallilassa 30-luvun loppupuolella. Numero 8 puuttuu välistä. Luultavasti se oli koulun tontti, joka kuitenkin koulua rakennettaessa oli numeroltaan 7. Vallgård numero 9:ään, joka nykyään sijaitsisi Vallilan koulun pihamaalla, sen Hauhontien puoleisella laidalla, rakensi 1893 kauppias B.Henriksson 10 huoneen huvilan, joka rakennettiin ”suojaiseen metsikköön”. 1897 hänen leskensä rakennutti tontille toisenkin talon, joka säilyi koulun harmiksi piha-alueella 1970-luvulle asti. Katurakennuksen Hämeentien ja Hauhontien kulmasta vei tulipalo pommitusyönä 16.2.1944.
Backan alue.
Paavalinkirkon kohdalla Hämeentiellä, kaupunginportin eteläpuolella sijainneiden Backaksen talojen oletettiin yleensä kuuluvan Hermanniin. Lähimmät naapuritalot olivatkin portinpylväiden pohjoispuolella sijaitsevat Hermanni 2:n Kumpulankadun talot ja paljon nykyistä kapeamman Hämeentien vastakkaisella puolella olevat Hermanni 1:n talot.
Backas N:o 14 oli kuitenkin Helsingin kaupungin omistama maatila, joka käsitti pohjoisen puolen Vallilaa. Alue oli tarkoitettu vuokrattavaksi maanviljelykäyttöön, joten latojen ja riihien lisäksi tilalla oli 1880-luvulla vain yksi torppa, jossa asui tilanvuokraajan työvouti perheineen. (Torppa sijaitsi jossain nykyisen Vallilanlaakson kentän lähellä rinteessä)
Backaksen tilan vuokrasi 1892 kivenhakkaaja P.J. Svensson, joka oli ilmeisen yritteliäs mies. Hän rakennutti kaupunginportin pylväiden tuntumaan Hämeentien varteen heti samana vuonna kolme taloa samalle tontille, ryhtyen yhdeksi Viertotien varren lukuisista kauppiaista. Backaksen rakennukset, jotka oli koostettu useammanmallisista kierrätetyistä hirsihuviloista, sijaitsivat Hämeentien länsireunalla, Paavalin kirkon alapuolella. (Talot olisivat nykyään keskellä Hämeentietä). Tilalle rakennettiin muutamassa vuodessa talojen lisäksi kasvihuone, puutarhurin asunto, nyk.Rautalammintien terveysaseman paikkeille suuri sikala ja nykyisten raitiovaunuhallien keskiosan kohdalle sepän paja, joka sai 1901 seurakseen sepän asunnon.
1890-luvun lopulla Svenssonilla oli tontillaan myös virvoitusjuomatehdas. 1900-luvun alussa tehdas oli vallan ”höyryllä käypä”. Hermannin ruotsinkielinen kansakoulu oli vuokralla Backaksessa, siellä järjestettiin jumalanpalveluksia ym. Isäntä itse oli kirjoitus- ja laskutaitoisena monissa hermannilaisten asioissa mukana, mutta häntä ilmiselvästi harmitti, että kaikkialla mainittiin Svenssonin villan olevan Hermannissa. Hänen omissa ilmoituksissaan osoitetietona olikin aina: Backas, Sörnäs.
Hämeentietä oikaistaessa 1920-luvulla Backaksen talot jäivät hankalasti oikaistun ja vanhan Hämeentien väliin. Kaupunginportille kulkevan raitiovaunun päätepysäkkinä oli kierros Backaksen rakennusten ympäri.
Osa rakennuksista säilyi viisikymmenluvun lopulle, mutta lopulta levenevä Hämeentie ja sen uuden sillan linjaus kulkivat Backaksen yli.
