Etusivu

 

Kaapeliaukion ja Kaapelipuiston rakentaminen viimeistelevät Tanssin talon ympäristön Ruoholahdessa

Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaan yhteyteen rakennettava Tanssin talo valmistuu lokakuussa 2021. Uuden talon avajaisia vietetään helmikuussa 2022. Tanssin talosta tulee Suomen ensimmäinen tanssille omistettu tilakokonaisuus, jossa tanssikulttuurin eri muodot ovat laajasti mukana. Tanssin talo tarjoaa valmistuttuaan yleisölle helposti lähestyttävän kohtauspaikan sekä hienot edellytykset korkeatasoiselle esitystoiminnalle.

Tanssin talon läheisyydessä uudistetaan myös Kaapeliaukiota ja Kaapelipuistoa ympäristöineen, jotta ne palvelisivat tulevan Tanssin talon ja Kaapelitehtaan toimintaa. Urakka alkaa huhtikuussa 2021 Kaapeliaukiolta ja Tammasaarenkadulta. Urakan yhteydessä Kaapeliaukio uusitaan kokonaisuudessaan ja rakentamisen yhteydessä entinen pysäköintialue muuttuu komeaksi katuaukioksi. Samalla Altian talon eteen rakennetaan tilat Tanssin talon saattopysäköinnille. Rakentamisen yhteydessä päivitetään myös kunnallistekniikan tarpeita.

Esteetön Kaapelipuisto valmistuu vuoden 2022 aikana

Kaapelipuisto tullaan rakentamaan murskepinnalle ja rakennustyöt tulevat edellyttämään myös louhintatöitä. Puiston louhinnat tulevat valitettavasti aiheuttamaan melua ja pölyä. Melua aiheuttavat työvaiheet tehdään ensi kesänä arviolta kesä-heinäkuun vaihteessa. Tammasaarenkadulla ja Länsisatamankadulla työmaa-alue tulee rajoittumaan ajoradoille ja aiheuttaa työn aikana työmaaliikennettä niin Kaapeliaukion kuin Kaapelipuistonkin puolella. Luvassa on työmaanaikaisia poikkeusliikennejärjestelyitä, joista tiedotetaan erikseen. Kävely- ja polkupyöräreitti Itämerenkadun ja Tallberginkadun välillä Kaapelipuiston pohjoislaidalla pyritään pitämään avoinna koko rakentamisen ajan.

Julkisen liikenteen pysäkkeihin ei tule työmaa-aikaisia muutoksia. Työmaa-aikaiset kevyen liikenteen reitit ohjataan työmaalla tarpeen mukaan. Alueen rakennustyöt tehdään arkisin klo 7-18 välillä.

Tanssin talon ympäristön rakentaminen jatkuu vielä itse talon valmistumisen jälkeen. Ensi vuonna rakennetaan valmiiksi viheralueet, kuten luonnonkivimuurit, puut, pensaat ja perennat sekä alueen kiveystyöt, asfaltoinnit ja alueen lopullinen katuvalaistus. Kaapelipuisto aukeaa yleisölle vuoden 2022 aikana ja se on valmistuessaan täysin esteetön.

Hyväntoivonpuisto – Jätkäsaari – VSU

VSU Maisema-arkkitehdit johti Helsingin Jätkäsaaren Hyväntoivonpuiston suunnittelua. Maisema-arkkitehti Outi Palosaari kertoo tällä videolla suunnittelun vaiheista.

Mitä tekemistä Örkillä on Hyväntoivonpuiston kanssaa. Se selviää kun katsot tämän mielenkiintoisen puston suunnitteluun liittyvän videon. https://youtu.be/qwIqyWlatDU

Jätkäsaaren raitiovaunut siirtyvät Atlantinsiltaa pitkin ympyräreitille

Eilen eli 3. toukokuuta 2021 oli hieno päivä Jätkäsaaren joukkoliikenteelle: sporat pääsevät nyt ensimmäistä kertaa uutta Atlantinsiltaa pitkin Jätkäsaaren kiertävälle ympyräreitille. Siltaa koeajettiin viime perjantaina 30. huhtikuuta ja nämä kuvat ovat siltä ajolta (kuvaaja: Antti Pulkkinen).Hyvin kulkee ja nyt siis pääsee katsomaan Jätkäsaarta sillalta maisemareittiä ihan uudesta näkökulmasta. Lue lisää ratikkalinjoista tästä uutisesta: https://www.uuttahelsinkia.fi/…/jatkasaaren-raitiovaunut…

Näitkö robottilakaisukoneen? Anna palautetta!

Jätkäkokeilee.fi

Eilen 8.05  · Näitkö Trombia Free -robottilakaisukoneen puhdistamassa Välimerenkatua ja Baanaa 19.-27.4.? Kokeilu on nyt päättynyt, ja Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki kerää asukkaiden havaintoja verkkokyselyllä. Voit vastata kyselyyn täällä: https://fvh.io/trombia-kysely Kyselyyn vastataan nimettömänä ja lomakkeen täyttäminen vie korkeintaan muutaman minuutin. Kysely on avoinna 2.5. asti.

Kuva: Forum Virium Helsinki / Vesa Laitinen

Kysy Jätkäsaaren rakentamisesta Facebookissa ja kysymysten vastaukset

Tapahtuma, jonka järjestää Jätkäsaari

Verkkotapahtuma

Maanantaina 29. maaliskuuta 2021 klo klo 15.00 UTC+03

Hinta: ilmainen

Julkinen   

Kaikki Facebookin käyttäjät ja muut ihmiset

Kysy Jätkäsaaren rakentamiseen liittyvistä asioista!

Projektinjohtaja Tuomo Sipilä on linjoilla maanantaina 29.3. klo 15.00-16.30.

Kirjoita kysymyksesi tämän tapahtuman keskustelusivulle, joko etukäteen tai tapahtuman aikana. Kysymyksiin vastataan joko heti tai mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen.


Kysymysten vastaukset

Kysy Jätkäsaaren rakentumisesta -kyselytunti järjestettiin Facebookissa Jätkäsaaren aluerakentamisprojektin sivuilla maanantaina 29. maaliskuuta klo 15-16.30. Aluerakentamisprojektin asiantuntijat vastasivat tuolloin asukkaiden kysymyksiin rakentamissuunnitelmista.

Alla olevan linkin taakse on koottu kaikki tilaisuudessa esitetyt kysymykset vastauksineen. Listasta ne on helppo tarkistaa.

Vastaavia kyselytunteja pidetään myös jatkossa noin 1-2 kertaa vuodessa ja niiden aikatauluista tiedotetaan erikseen.

Tästä näet kaikki kyselytunnin kysymykset ja vastaukset.

Jätkäsaaren aluerakentemisprojektin Facebook-sivut löytyvät osoitteesta: https://www.facebook.com/jatkasaari 

Kehitä sujuvaa liikennettä Jätkäsaareen ja ansaitse Woltin lahjakortti – Forun Virium Helsinki

WOLTIN LAHJAKORTTI!

Koronavirusepidemia on hiljentänyt lauttaliikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä. Matkustusrajoitusten ennen pitkää hellittäessä palaavat myös ruuhkat Jätkäsaareen. Jätkäsaari Mobility Lab kehittää aktiivisesti liikenteen digitaalisia ratkaisuja, jotta siirtymä takaisin normaaliin arkeen on sujuvaa.

Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua sujuvan liikenteen kehittämiseen. Osallistu siis uusimpaan kokeiluumme, jossa uusia ratkaisuehdotuksia testataan.

Pääset kertomaan mielipiteesi siitä, miten itse ruuhkatilanteita parhaiten omassa elämässäsi hallitset ja millaiset ratkaisut auttaisivat arkeasi. Osallistut myös simulaatioon, jossa voit testata omaa käytöstäsi ja sitä, miten erilaiset apuvälineet kohdallasi toimisivat.

Mikä parasta, suurimman osan tästä voi tehdä omalta kotisohvalta. Simulaatiossa voit myös jalkautua Jätkäsaareen ja kokeilla miten oma matkantekosi muuttuisi.

Kokeilu toteutetaan 15.-22.3.. Osallistuminen koostuu n 20 minuutin fokusryhmäkeskustelusta (etäkokous), itsenäisestä kokeiluosioista ja lyhyestä verkkokyselystä. Kaikki osallistujat palkitaan 15 euron arvoisella Wolt-lahjakortilla.

Ryhmäkeskustelun jälkeen osallistuminen tapahtuu itsenäisesti oman aikataulun
mukaan. Tätä varten sinulla tulee olla käytössä uudehko älypuhelin (Android 8
tai uudempi, iPhone 7 tai uudempi).

Koska kiinnostuksen kohteena on ruuhkat, mukaan haetaan ensisijaisesti autoilevia jätkäsaarelaisia, mutta myös muut alueella liikkuvat voivat osallistua.

Voit ilmoittautua mukaan sinulle sopivaan fokusryhmäkeskusteluun alla olevalla lomakkeella.

Mukaan mahtuu korkeintaan 20 henkilöä. Ilmoitamme fokusryhmäkeskustelun lopullisen ajankohdan ja toimitamme osallistumislinkin sähköpostiste viimeistään maanantaina 15.3.2021.

Raitiolinjojen 6, 7 ja 9 reitit muuttuvat 6.4. ja 3.5.

23.02.2021

Kaksi uutta raideyhteyttä valmistuu kevään 2021 aikana. Raitiolinjaa 6 jatketaan uutta Telakkakadun rataa Eiranrantaan 6.4. Linja 6T lopetetaan. Linja 9 jatkaa Saukonpaadesta Atlantinkatua pitkin Länsiterminaalille 3.5. Linja 7 on poikkeusreitillä 6.4. – 2.5 ja Länsiterminaalille ajaa korvaava bussi 7X

Muutokset 6.4.Linjaa 6 jatketaan EiranrantaanLinja 6T lopetetaanLinja 7 poikkeusreitille Hietalahteen 6.4.-2.5.Korvaava bussi 7X 6.4.-2.5.Kaikkien raitiolinjojen aikataulut muuttuvat 6.4.

Muutokset 3.5.
Linjaa 9 jatketaan Atlantinkatua LänsiterminaalilleLinja 7 palaa omalle reitilleenLinjojen 6, 7, 8 ja 9 aikataulut muuttuvat 3.5.

Kartat

Muutokset 6.4.

Linjaa 6 jatketaan Eiranrantaan

Linja 6 jatkuu tiistaista 6.4. alkaen Hietalahdentorilta Telakkakadun uutta rataa Eiranrantaan. Uusia pysäkkejä ovat Telakanpuistikko (H0830/H0831), Munkkisaari (H0828/H0829) ja Eiranranta (H0827/H0826).

Pois linjan 6 käytöstä jäävät Hietalahden lenkin pysäkit Hietalahdenkatu (H0810), Kalevankatu (H0812), päätepysäkki Hietalahti (H0811) ja Köydenpunojankatu (H0809).

Linja 6T lopetetaan

Linja 6T Länsiterminaalille lopetetaan. Pois linjan käytöstä jäävät yllä mainittujen linjan 6 pysäkkien lisäksi pysäkit Huutokonttori (H0297/H0296), Länsiterminaali 1 (H0236/H0235) ja päätepysäkki Länsiterminaali 2 (H0237/H0238).

Ajalla 6.4. – 2.5. Länsiterminaalille pääsee korvaavalla bussilla 7X.
3.5. alkaen Länsiterminaalille ajavat linjat 7 ja 9.
Myös bussilinja 22 Lauttasaaresta Ruoholahden ja Hietalahden kautta Punavuoreen tarjoaa korvaavia yhteyksiä (linkki Reittioppaaseen).

Linja 7 poikkeusreitille Hietalahteen 6.4.-2.5.

Länsiterminaalilla tehdään kisko- ja katutöitä, jotka valmistelevat uuden Atlantinkadun rataosuuden ja Atlantinsillan käyttöönottoa 3.5.

Linja 7 ajetaan Bulevardia Hietalahteen. Käyttöön tulevat Ylioppilastalon ja Bulevardin pysäkit sekä Hietalahden lenkin pysäkit.

Pois linjan 7 käytöstä jäävät pysäkit Kampissa, Ruoholahdenkadulla ja Tyynenmerenkadulla. Korvaavaa palvelua Huutokonttorille asti tarjoaa linja 9 (linkki Reittioppaaseen).

Korvaava bussi 7X 6.4.-2.5.

Korvaavana yhteytenä Länsiterminaalille 6.4.-2.5. toimii bussi 7X (Hietalahti – Ruoholahti (M) – Saukonpaasi – Länsiterminaali 2 ja 1). Linjalta on yhteys raitiolinjan 7 lisäksi myös metroon ja linjoille 8 ja 9.

Kaikkien raitiolinjojen aikataulut muuttuvat 6.4.

Muutosten yhteydessä muuttuvat myös muiden raitiolinjojen aikataulut. Uudet reitit ja aikataulut löytyvät Reittioppaasta 8.3. alkaen.

Muutokset 3.5.

Linjaa 9 jatketaan Atlantinkatua Länsiterminaalille

Linja 9 jatkuu maanantaista 3.5. alkaen Jätkäsaaren Saukonpaadesta Atlantinkatua ja uutta Atlantinsiltaa pitkin Länsiterminaali 2:lle. Uusia pysäkkejä Atlantinkadulla ovat Saukonkatu (H0832/H0833) ja Kanariankatu (H0344/H0343). Saapumispysäkki Länsiterminaali 2:lla on H0238 ja lähtöpysäkki H0237.

Linjat 7 ja 9 vaihtavat linjatunnusta Länsiterminaalilla (eli keskustasta saapuva 7 jatkaa ajantasauksen jälkeen linjana 9 Saukonpaaden kautta Pasilaan, ja päinvastoin). Käytäntö on voimassa kunnes Bunkkerin luokse suunniteltu kääntösilmukka valmistuu.

Länsiterminaali 2:lta kannattaa siis jatkossa ottaa jommankumman suunnan raitiovaunu, 7 tai 9. Molemmat menevät Kampin kautta mm. Rautatieasemalle.

Pois linjan 9 käytöstä jää Saukonpaaden päätepysäkki (H0289/H0294).

Linja 7 palaa omalle reitilleen

Linja 7 palaa omalle reitilleen Kampin ja Tyynenmerenkadun kautta Länsiterminaalille.

Pois linjan 7 käytöstä jäävät poikkeusreitin pysäkit Ylioppilastalolla, Bulevardilla ja Hietalahdessa.

Korvaavaa palvelua Hietalahteen tarjoavat jatkossa linja 6 Hietalahdentorille, linjat 7 ja 9 Länsilinkille sekä bussi 22 Hietalahdenrantaa.

Linjojen 6, 7, 8 ja 9 aikataulut muuttuvat 3.5.

3.5. muuttuvat raitiolinjojen 6, 7, 8 ja 9 aikataulut.
Uudet reitit ja aikataulut löytyvät Reittioppaasta 4.4. alkaen

Varo heikkoja jäitä!

Meren jää houkuttelee nyt monia.

Jäälle aikovan kannattaa kuitenkin välttää Jätkäsaaren ympäristöä, jossa on monia vaaran paikkoja, mm.:

– laivaväylät (mustat viivat kartalla)

  • – virtapaikat, salmet, kapeikot (Ruoholahden kanava)
  • – siltojen alustat, laiturien ja penkereiden vierustat jne.

Lisätietoa esim.: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/jaalla-liikkuminen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi periaatepäätöksen Helsingin satamatoiminnan uudelleenjärjestelystä

Eteläsatama muodostaa Helsingin pääjulkisivun meren suuntaan. Tavoitteena on, että alueesta kehittyisi viihtyisä ja houkutteleva kaupunkitila meren äärellä. Tämä edellyttää, että maankäytön suunnittelua voidaan tehdä ilman satama-aluevarausten aiheuttamia rajoitteita ja satamatoimintojen ajoneuvoliikenteen vaikutuksia, kuitenkin Helsingin Sataman toimintaedellytykset turvaten.  

Päätöksessä hyväksytyn skenaarion mukaan matkustaja-autolauttaliikenne loppuu Eteläsataman puolella. Tukholman matkustaja-autolauttaliikenne keskitetään Katajanokalle ja Tallinnan liikenne Länsisatamaan.

Keskittämisskenaariossa nähdään välttämättömänä Länsisatamasta Länsiväylälle kulkevan satamatunnelin rakentaminen, joka mahdollistaa satamaliikenteen sujuvan järjestämisen ja Länsisataman toimintojen laajentamisen. Tunneli olisi tarkoitettu Länsisataman rekkaliikenteelle sekä Länsiväylän kautta satamaan ohjautuvalle henkilöautoliikenteelle. Satamatunneli toteutettaisiin Helsingin sataman investointina. Alustava kustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa.

Periaatepäätöksellä luodaan edellytykset Helsingin Sataman toimintojen uudelleen järjestelyille siten, että maankäytön kehittämiselle syntyy selkeät puitteet, jotka toimivat lähtökohtana myös Eteläsataman aluetta koskevassa laatu- ja konseptikilpailussa. Olympiaterminaalilta Kauppatorille ulottuvan rantavyöhykkeen laatu- ja konseptikilpailu, joka kattaa myös uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunnitellun alueen, on tarkoitus käynnistää keväällä 2021. 

Jätkäsaaren rakentaminen jatkuu kovalla vauhdilla myös tänä vuonna. Tähän uutiseen on kerätty vuoden 2021 aikana käynnistyviä ja valmistuvia hankkeita:

Melkinlaiturin alueen rakentaminen alkaa. Alueelle on tulossa koti noin 2300 asukaalle ja 3-7-kerroksiset rakennukset madaltuvat kohti rantaa.

Asuntorakentaminen käynnistyy Jätkäsaaren palvelukortteleissa. Noin vuonna 2024 palvelukortteleissa on lähes 900 ihmisen koti. Tulossa on asumisoikeusasuntoja, vuokra-asuntoja, nuorisoasuntoja, vapaarahoitteisia ja hitas-asuntoja sekä hotelli.

Royal Park –pysäköintilaitos valmistuu keväällä 2021. Laitokseen sijoittuu mm. Sataman pysäköinti.

Saukonpaadenpuiston rakentaminen on käynnissä ja valmistuu kesällä 2021. Valmiit puistoalueet ja nyt rakennettava puiston osa muodostavat yhtenäisen puistoalueen Saukonpaaden kärjen ja Länsisatamankadun välille.

Atlantin silta valmistuu toukokuussa 2021. Raitiolinjat siirtyvät koko Jätkäsaaren kiertäville reiteille.

L3-makasiini myydään parhaan konseptin esittäjälle. Helsingin kaupunki järjesti 2020 ideakilpailun, jonka tavoitteena on löytää paras vaihtoehto Lars Sonckin suunnittelemalle L3-makasiinille Tyynenmerenkadulla.

Taidetta Jätkälle –taidekilpailu ratkeaa kesällä 2021. Kilpailussa haetaan uutta, jätkäsaarelaisuutta kuvaavaa julkista taideteosta lähelle Länsisatamaa.