Jätkäsaaren Melkinlaiturin asemakaava on kuulutettu lainvoimaikseksi tänään 12.3.2019. Kaavoitettu asuinalue rajautuu Atlantinkatuun, Kanariankatuun ja meren puolella uuteen pienvenesatamaan sekä rantoja reunustaviin kävelyreitteihin. Alueelle rakennetaan noin 100 000 kerrosneliömetriä, mikä tuo alueelle noin 2500 asukasta.
Merelliselle alueelle tulee kattavat lähipalvelut
Melkinlaiturin asuinalueesta tulee poikkeuksellisen merellinen, sillä alue rajautuu kolmelta puolelta merenrantaan. Sinne on suunniteltu 3–6-kerroksisia kerrostaloja ja myös matalampia kaupunkipientaloja eli ns. town houseja. Meren puolelle tulee matalampia taloja ja talojen kerrosluku nousee alueen keskiosaan tultaessa. Melkinlaiturin asuinalueelle on kaavoitettu myös päiväkoti ja peruskoulun ala- ja yläkoulu sekä raitiovaunureitti. Venesataman lähelle aallonmurtajalle voidaan rakentaa myös keskikokoisille koirille tarkoitettu koirapuisto.
Asuinalueen keskellä tulee kulkemaan tuulensuojainen kävelykatu Samoankuja. Keskelle asuinaluetta rakennetaan toiminnallinen Tulimaanpuisto. Melkinlaiturin rantoja tulee reunustamaan myös toinen puisto, Neptunuksenpuisto nimeltään. Sen rantaan on kaavoitettu kahvila-ravintola.
Melkinlaiturin kohdalla on jo nyt avara merimaisema ja on fakta, että mereltä käy välillä voimakas tuuli. Tämä on huomioitu alueen suunnittelussa muun muassa rakennusten suunnittelussa ja korkeuksissa.
Alueen nimistö Polynesiasta
Melkinlaiturin nimi tulee alueella käytössä olevasta laituripaikasta, jonka nimi periytyi koko rakennettavalle asuinalueelle. Muu nimistö tulee Polynesian suunnalta, kuten Tahitin- ja Samoankadut. Koulu ja päiväkoti sijaitsevat osuvasti Naurunkadulla.
Melkinlaiturin alue rakennetaan osittain uudelle täyttömaalle, ja Jätkäsaaren asuinalueista se sijaitsee kaikista lähimpänä satamaa. Alueen rakentaminen alkaa noin vuonna 2022. Sitä ennen suunnitellaan muun muassa kunnallistekniikkaa sekä kilpailutetaan ja varataan tontit sekä suunnitellaan itse rakennukset.