Leijonien kevätkonsertissa hyvä tunnelma

Esiintyjät kukitettavina

Kannelmäen leijonien ja Kannelmäen seurakunnan järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti Kannelmäen kirkossa 19. huhtikuuta oli viihdyttävä tapahtuma. Yleisö pääsi nauttimaan nuorien ja osaavien suomalaisten taiteilijoiden taidoista. Suuri osa ohjelmasta oli vieläpä esiintyjien omaa käsialaa sanoituksia, sävellyksiä ja sovituksia myöten.

Sopraano Sofia Buono aloitti konsertin sarjalla ranskalaisia pieniä, eläinaiheisia lauluja. Hänen taitavana säestäjänään toimi pianisti Armaan Madar.

Laulaja-viulisti Camilla Bäckman säestäjänään kitaransoittaja Mikko Posti esitti folkahtavia pop-säveliä Eppu Normaalista Joni Mitchelliin, mukana myös yksi Camillan oma sävellys.

Lauluyhtye Kimero päätti konsertin omilla lauluillaan, jotka kertoivat naisen elämästä ja arjesta, iloista, suruista, haaveista ja pettymyksistä – huumoria unohtamatta! Kimeron muodostavat Hanni Oesch, Kati Panelius ja Pauliina Kallio.

Kannelmäen leijonat kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita onnistuneesta tilaisuudesta. Konsertin tuotot käytetään tuttuun tapaan avustustoimintaan.