Uudistuneet kaupunginosasivut ja paikallisviestintää / Kannelmäki-liike

Myota ja Kannelmaessa 20130822

To 24.9. klo 18 Kanneltalon Stagella esiteltiin uudistuneiden kaupunginosasivujen ilmettä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Samalla keskustelimme paikallisviestinnästä ja sen kehittämisestä alueellamme.

Mukana oli eri yhdistysten, kerhojen ja paikallistoimijoiden edustajia sekä
Helka ry. kaupunginosasivujen teknisenä tuottajana ja sivujen esittelijänä Zsolt Szilagyi. Muita alustajia olivat Kannelmäki-liikkeen perustaja Kimmo Rönkä ja HR Manager Maija Fast. 

Illan musiikillisesta annista vastasi Janne ja akustinen kitara.
Saimme kuulla upeita argentiinalaisia tangoja ja yleisö oli haltioissaan.

Keskusteluosuudessa pureuduttiin paikallisviestintään, sen ongelmiin ja kehitystarpeisiin. Samat ongelmat todettiin vallitseviksi, olipa kyseessä yhdistys tai yritys – ihmisten tavoittamisen. Tätä lähdetään nyt yhdessä parantamaan perustamalla sähköinen yhteystaulu, johon jokainen alueella oleva toimija, yhteisö ja yritys pääsee mukaan. Tavoitteena on saada kattava aineisto, jonka perusteella jokainen löytää itselleen sopivan yhteistyökumppanin ja saa viestitettyä omista tapahtumistaan tehokkaasti alueella. Isojen tapahtumien ollessa kyseessä mukaan tarvitaan myös ehkä televisiota, radiota ja sanomalehtiä. Myös näiden suhteen suunnitellaan sopivaa markkinointikaavaa, joka helpottaisi, nopeuttaisi ja näin ollen tekisi tapahtumien järjestämisen edullisemmaksi. Onnistunut kaava olisi myös mahdollista kloonata kunkin omia tarpeita vastaavaksi.
 Jos innostuit asiasta, niin ota rohkeasti yhteyttä briitta.koskilehto@koskilehto.fi.

Onko oma yhdistykses, kerho tai yritys jo mukana kaupunginosasivuilla?
Tule mukaan ja ryhdy sisällöntuottajaksi/päivittäjäksi!

Nyt yrittäjille ja palveluntuottajille sekä yhteisöille PALVELUHAKEMISTO.
Jokainen voi täyttää tiedot itse hyödyntäen sanaista arkkuaan 😉