Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys RY, jonka toiminta-alue käsittää Koskelan, Kumpulan, Käpylän (Länsi-Käpylä, Osmonkulma ja Taivaskallio) ja Toukolan, on perustettu vuonna 1927. Se on Suomen vanhin omakotiyhdistys.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää jäsenistönsä eli omakoti- ja paritaloasukkaiden sekä pienten asunto-osakeyhtiöiden ja osuuskuntien asukkaiden yleisiä ja yhteisiä etuja asumista koskevissa asioissa sekä muissa pientaloalueisiin liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteena on myös kehittää jäsenistön asumiseen liittyviä yhteisiä harrastuksia ja yhteishenkeä sekä tarjota tietoa ajankohtaisista aiheista.
Suurelta osalta jäsenistöä tonttien vuokra-ajat umpeutuvat vuonna 2020. Tällöin on suuria paineita vuokrien korotuksiin. Yhdistys on asiassa hyvissä ajoin liikkeellä, jotta pystymme yhdessä vaikuttamaan mahdollisimman pitkään vuokra-aikaan ja edulliseen vuokraan. Seuraamme käynnissä olevaa tontinvuokrasopimusten uusimista mm. toiminta-alueemme kerrostalojen osalta.
Yhdistyksen puheenjohtajana on toimintavuonna 2014 Tuuli Kunnas. Hallituksen yhteystiedot löydät sivulta ”Hallitus”.
Ota yhteyttä hallituksen jäseniin, jos huomaat alueellasi epäkohtia, joihin olisi syytä puuttua tai jos sinulla on muuta tiedotettavaa jäsenille.