Helsingin yleiskaavassa 2016 esitettiin ajatus Helsingin mootoritiemäisten liikenneväylien muuttamisesta kaupunkibulevardeiksi. Muutoksen seurauksena vapautuva tila voitaisiin käyttää rakentamiseen. Korkein hallinto-oikeus kumosi yleiskaavan merkinnät Hämeenlinnan ja Lahden väylien osalta. Tuusulantien ja Vihdintien osalta suunnittelu jatkuu. Lisäksi vastaavia muutoksia on vireillä Laajasalon Yliskyläntien ja Lauttasaaren Länsiväylän osalta.
Tämän sivuston tavoitteena on koota kaupunkibulevardien suunnittelua, päätöksia ja asukkaiden kannanottoja koskeva materiaali ja tuoda se aiheesta kiinnostuneiden saataville. Alkuvaiheessa sisältö painottui Tuusulan eli Mäkelänkadun kaupunkibulevardiin. Sisältö laajenee muihin alueisiin, kun sivuston kehittämisteen ja ylläpitoon tavittavaa aktiivien verkostoa saadaan rakennettua.