Ensimmäisten kerrostalojen rakentamisen myötä 1960-luvun alussa Konalaan muutti runsaasti lapsiperheitä, joille kaupunki alkoi järjestää ohjattua leikkipuistotoimintaa Aittapuistossa. Sitä ennen oli leikkipaikkana toiminut avoin leikkikenttä ”Sikapuistossa” nykyisen Vuorikummuntien tuntumassa. Talvisin Aittapuistoon jäädytettiin luistinrata ja olipa siellä puinen jääliukumäkikin. Lapset kasvoivat, mutta tuttu Aittapuisto palveli pitkään konalalaisen nuorison kokoontumispaikkana. Leikkipaikka on edelleen vilkkaassa käytössä.