Helsingistä Porin suuntaan Nuuksion erämaiden halki ei kulkenut kunnollista tieyhteyttä vielä 1940-luvulla. Kaukaa Someron kautta kierrellyttä kakkostietä ryhdyttiin uusimaan 1947. Uuteen linjaukseen sanotaan vaikuttaneen entisen pääministerin ja Helsingin Elannon toimitusjohtajan Väinö Tannerin, jolla oli suuri maatila Vihdin Sorkissa. Vanha kansa puhuikin sen vuoksi Tannerin tiestä.
Konalan kohdalla samaa linjaa noudatteli ratavaraus, joka tehtiin Rantaradan uudelleensijoittamiseksi Porkkalan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle sodan jälkeen. Varotoimeen ei ehditty ryhtyä, kun Neuvostoiitto yllättäen palautti Porkkalan Suomelle 1956. Esimerkiksi Vapaalassa oli kuitenkin kartoissa Asematie vielä pitkään.
Liikennemäärien kasvettua Vihdintie jäi pullonkaulaksi jo 1960-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä sen alkupää korvattiin uudella yhteydellä ykköstieltä Vihdin Palojärvellä. Näin nykyinen Vihdintie jäi seututieksi.
fi.wikipedia.org/wiki/Vihdintie
fi.wikipedia.org/wiki/Väinö_Tanner
www.mattigronroos.fi/Tiet/Mt120.htm