Siirrymme hetkeksi Kaarelan kylään ja Malminkartanon kaupunginosaan. Mätäjoen varren Kårbölen kylä mainitaan historiallisissa lähteissä ensi kertaa vuonna 1417. Sen päätilaksi nousi Malmgård vuonna 1579, kun kuningas Juhana III antoi koko kylän sekä viereisen Hämeenkylän läänityksenä amiraali Bengt Söffringson Juustenille. Tämä myös aateloitiin vuonna 1591 nimellä Gyllenlood. Aateliskartanosta tuli sittemmin sotilasvirkatalo, vuokratila, vankisiirtola ja lopulta yliopiston opetustila, jonka hedelmäpuutarhassa oli 2500 omenapuuta. Malminkartanon korkealuokkainen 70- päinen friisiläiskarja oli ainutlaatuinen koko maassa.
Martinlaakson radan avaaminen 1975 käynnisti rakentamisen, jonka eteni Malminkartanoon 1977. Asemakaavan suunnitteli Heikki Kaitera. Malminkartano on Helsingin ensimmäinen ns. metsälähiöiden jälkeinen esikaupunki pienine kujineen, aukioineen ja erikoisine koetaloineen. Asukkaita nykyisin noin 8300.