Saaristolaispäivä keräsi nelisensataa kävijää

0
197

Aurinkoinen sää houkutteli Lehtisaaren kappelille runsaasti alueen asukkaita nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta. 

Saaristolaispäivä alkoi juhlallisesti partiolaisten suorittamalla lipunnostolla. Munkkiniemen seurakunnan nuorisopastori Kirsi Oksanen kertoi uudessa seurakunnassaan saamastaan lämpimästä vastaanotosta. 

 

Lehtisaaren sivukoulussa ja eskarissa oli sopivasti koulupäivä, joten avajaisissa nautittiin koulun kuoron esityksistä. Munkkiniemen ala-asteen rehtori Heikki Eskola säesti esityksiä kitaralla. Kouluun oli viritetty nuorten taitelijoiden näyttely, jonka teokset olivat varattavissa ja ostettavissa. Kauppa kävi erinomaisesti, sillä yhtään työtä ei jäänyt myymättä. Koulun retkikassa karttui runsaasti.

 

Perinteisempiä taiteilijoita oli esillä Villa Gyllenbergin taidemuseossa. Didrichsenin taidemuseo oli puolestaan lahjoittanut arpajaisiin 30 kahden hengen vapaalippua tulevaan Helene Schjerfbeck -näyttelyyn.

 

Taika-Petteri eli Petteri Hakanen apulaisineen esitti jongleerausta, vatsastapuhumista ja taikuutta. Toivottavasti kukaan ei innostunut kokeilemaan temppuja kotona, sillä ainakin pöydän tasapainotteleminen leuan päällä näytti hurjalta.

 

Michael Cedercreutz ajelutti markkinaväkeä hienolla museoautollaan, vm. -35 Citroënilla. Valitettavasti ajelut loppuivat kesken auton simahdettua Kaskisaaren sillan liepeille. Sittemmin auto on onneksi saatu kuntoon.

 

Haagan VPK ja alueen omat sammuttajat esittelivät työtään. Tunnelma kuumenikin lähes liekkeihin, kun Ääni ja Vimma 2006 -kilpailun voittaja The Freza -bändi alkoi soittaa. Jalka vipatti vanhemmillakin.

 

Hiisien liikunnallinen tuokio lapsille keräsi polttopalloon ja muihin leikkeihin runsaasti osallistujia, mutta aikuiset olivat ilmeisesti nauttineet liiaksi partiolippukunta Navigatoresin hernekeittoa, koska keppijumppaan ei saatu osallistujia. Ohjelman kruunasi hienosti Joanna Salmirinteen ohjaama Hiisien tanssikurssin tyttöjen esitys.

 

Eiköhän järjestetä Saaristolaispäivä ensi vuonnakin! 

 

 

VASTAA

Lisää kommentti!
Kirjoita tähän nimesi