Töölölöinen-lehti, numero 15/2023, jakelussa 13.8.2023

Kesän juhlat jatkuvat Meilahdessa

Kesän aikana on kierrelty Suomessa ja lähiseuduilla. Reittini varrella tulin poikenneeksi tarkoituksella tai sattumalta kylätapahtumissa mm. Tallinnan Keski-ajan markkinoilla, Somerniemen toripäivillä, Muolaan kyläjuhlissa Jokioisilla, Tammisaaren kesälauantaissa ja asukkaiden puutarhoissa. Tiedossa on vielä kotiseutupäivät Kotkassa syyskuun alkuviikoilla. Monet näistä tapahtumista ovat jo vuosikymmenien perinteitä seuduilla ja talkooväki sekä rakenteet on saatavilla muutaman suunnittelukokouksen jälkeen. Isoimmissa tapahtumissa on huolehdittava mm. luvista, järjestyksenvalvonnasta ja liikenteenohjauksesta. Helsingissä kaupunki on toistaiseksi suhtautunut myönteisesti tapahtumien järjestämiseen ja tarjoaa paikoiksi toreja, katuja ja puistoja ja luvanhaku sujuu ilmoituksen yhteydessä.

Lauantaina 2. syyskuuta vietetään perinteistä Meilahti-päivää vehreässä Valpurinpuistossa perinteisen pienimuotoisesti. Päivän aikana on tarjolla monipuolista ohjelmaa ja kivaa fiilistä niin aikuisille, kuin lapsillekin – mm. minitennistä, korista, cheerleading-lajiesittelyä, pilatesta, puistokirppistä, suussa sulavia herkkuja ja livemusaa. Musiikista vastaa Stadin Juhlaorkesteri sekä DJ. Grillikahviossa on myynnissä makkaroita ja virvokkeita sekä lettuja paistopisteeltä Viestityttöjen katoksessa.

Päivään liittyy myös pienyrittäjätapahtuma, Kotikulman yrittäjät tutuiksi, Meilahden kirkon pihakannella klo 12−14. Kirkkokierros järjestetään tasatunnein ja klo 13 hiljaisuuden joogaohjaaja pitää pienen harjoitteen liikuntatiloissa. Pomppukirkko on perheen pienimmille Valpurinpuiston kentällä säävarauksella.

Koripalloseura Torpan Pojat järjestää kaiken ikäisille korisohjelmaa yläasteen koriskentällä ja HLK:n minitennistä yläasteen kentällä. Pihauksen maksuton, aikuisille suunnattu pilates on Valpurinpuiston nurmikentällä klo 12. Paikalla on myös Stadiluotsimme Laura Päiväpuro. Puistokirppis on kaikille avoin ja myyntipaikat puistokäytävien varrella ovat maksuttomia,

Meilahti-päivä on lauantaina 2.9.2023 klo 11-15, Valpurintien ja Kuusitien välisessä puistossa.

@Matti Pyhtilä, Meilahti-seuran puheenjohtaja

Kuva: JS Suomi