Oulunkylä-Seuran asukasillassa tutustuttiin suurella joukolla Oulunkylän historiaan katselemalla vanhoja valokuvia. Monelle kuvissa olleille henkilöille paikalla olleet perusoulunkyläläiset löysivät nimen.
Oulunkylä-Seuran järjestämässä asukasillassa 30.11.2004 Oulunkylän kirkolla katsottiin Oulunkylän vanhoja kuvia, joita vuoden aikana on kerätty talteen yleisöltä yhteistyössä työväenopiston kanssa seuran jäsenen Annikki Piilosen aloitteesta. Matti Pulkkinen katselutti kuvia ja sai yleisön löytämään niistä mielenkiintoisia historiallisia yksityiskohtia.
Myös osallistujien muistoja kuultiin ja tietoja kirjattiin muistiin. Kuvien aiheina oli mm. kesänvietto, koulunkäynti, suojeluskunta, pyhäkoulu, hiihtomaisema ja Seurahuone. Kuvia katsellaan ensi vuonna lisää ja niitä myös julkaistaan loppuvuonna julkaistavassa uudessa historiakirjassa. Historiatyöryhmän vetäjä kirkkoherra Heikki K. Järvinen esitteli kirjan toimittajan, Heikki Eskelisen.
Ilta jatkui seuran syyskokouksella, jonka aluksi jaettiin Vuoden oulunkyläläinen -tunnustus päätoimittaja Kaija-Leena Sinkolle.
Puhetta johti Martti Nuikka ja kirjurina toimi seuran sihteeri Veli Autio. Vuonna 2005 johtokunnan jäseninä jatkavat Vesa Hongisto, Orvokki Jokinen, Eija Krogerus , Eija Kärnä , Kari Lehtola, Pentti Mäkinen, Harri Nygrén, Matti Pulkkinen ja Juhani Vierimaa, uudeksi joukkoon valittiin Keijo Tanner. Puheenjohtajan tehtävää valittiin jatkamaan Erwin Woitsch. Tilintarkastajina jatkavat niin ollen Timo Pokela ja Arto Salmela.
Ensi vuosi on seuran 30.toimintavuosi, mikä korostuu hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa. Seura toimii alueen äänenkannattajana ja jatkaa Oulunkyläinen -Pohjoiset esikaupungit lehden julkaisemista.
Keväällä ja syksyllä järjestetään asukasilta, 15.5.Oulunkylä-päivä ja joulukuussa joulukonsertti. Alueen kulttuuriperinnön, luonnon ja virkistysalueiden arvoja tuodaan esille järjestämällä rakennusperintöpäivänä syyskuussa opastettu kiertokävely. Vuoden 2005 rakennusperintöpäivän teemana on puutarhat.
Seurahuoneen toiminta asukastalona pyritään turvaamaan ja sen sisätilojen kunnostamista viemään eteenpäin. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuin (ei korotusta) ja projektiavustuksin, lehden kulut katetaan ilmoituksin.
Kuvia (klikkaa isommaksi):