Ilkka Taipale piti juhlakuiskauksen menetettyään ääntään vaimonsa Yhdysvalloista tuoman flunssan myötä..
Taipale kertoi tulleensa Oulunkylään 1974. He asuvat punaporvareiden talossa. Aikaisemmat juuret Oulunkylään liittyivät yhteiskoulussa olleeseen tätiin, Juhani Arajärven tyttäreen. Inkeri Arajärvi painoi noin 150 kiloa ja toimi voimistelunopettajana. Kun läheisellä työmaalla räjäytettiin, todettiin, että Iso-Iita teki voltin. Asunnottomien yömajojen keskittymä oli taannoin Oulunkylässä. Oulunkylän tyhjenneessä vanhainkodissa majoitettiin 60-80 henkilöä. Kun olosuhteet olivat huonot, mutta onneksi rakennus saatiin säilytettyä ja tilalle tuli lastentarha remontin jälkeen.
Suomessa on n. 6000 kylää, noin 1000 kyläkirjaa on tullut ja tämä kirja on yksi näistä. Maakuntaliike oli erittäin vahva 1800-luvulla. EU:n tulo on lisännyt paikallisen identiteetin etsintää. Lokaalinen merkitsee myös samalla kadulla asuvia. Kun katsotaan historiaa, Haaga, Oulunkylä ja Munkkiniemi olivat Espoon tavoin kyliä. Espoo on kylänä noussut 1960-luvun muuttoliikkeen myötä. Eero Lilja, joka asui Jokiniementiellä, väittää muistavansa Oulunkylän oman ikäluokkansa kaikki 100 poikaa. Oulunkylän pienyhteisö koki samanlaisen murroksen kuin kaikki lähiöt 1960-luvun myötä.
Mannerheimintien isoihin araviin meni asumaan professoreita. Munkkivuoreen meni samaten opettajia ja parempaa väkeä. Oulunkylään tuli ammattiväkeä, taksisuhareita ja vastaavia. Vasta vuonna 1952 Hiitonen sai Oulunkylässä aikaan hyppytelineet Pikkukoskelle. Katujen asukkailla oli riitoja. Noin nro 4 riiteli noin nro 6:n kanssa ja kanalasta ja kaivovesien saastumisesta saunavesien takia valiteltiin puolin ja toisin. Kellokoski oli helpompi yhteisö. Oulunkylässä oli Hankkijan teollisuusalue, koulut ja rautatie. Ogelia rakennettaessa olisi voitu tehdä keskus Oulunkylälle. Nykyisin laajalla alueella ei kukaan oleskele. Tämä on Helsingin kaikkien kylien ongelma. Pulmana Oulunkylän osalta on yhteisyyden luominen.
Ratikan tuominen tänne ei onnistu aivan yhtä hyvin kuin 65 A:n saaminen. 65A:n Yrjö Rantala piirsi aikoinaan lupiaskin kanteen siten, että kääntöpaikka tuli heidän talonsa alapuolelle.
Kirjassa mainitut henkilöt ovat sellaisia, joita kannattaa miettiä. Heistä eivät kaikki miellä itseään oulunkyläläisiksi, toisin kuin Tapio Rautavaara. Arkipäivän sankareita kannattaa kuitenkin etsiä.
Oulunkylän rakennuskuva on rikkoutunut. Täällä oli alkujaan villoja, mutta nyt tänne on saanut tehdä rakennuksia millä mallilla tahansa, pääasia, että tontti täyttyy. Pitäisi saada aikaiseksi sääntöjä, puutalot puutaloalueella, harjakatot harjakattoalueelle ja niin edelleen. Minun ei pitäisi kuitenkaan valittaa, sillä olin itse rakentamassa taloa Jacob Södermanin hiihtomäen paikalle. Jacob Söderman kosti sittemmin pistämällä rakennuksillaan auringonsäteet piiloon samppanjalasiemme tieltä.
Kollektiiviset juhlat ovat yksi keskeinen asia Oulunkylässä. Seurahuone on ollut symbolisesti yksi keskeisistä maamerkeistä Oulunkylässä. Veräjämäessä ei enää ole juuri mitään, vaikka Kuhat jatkavat avantouintia, jos avantoja vielä voidaan nykyään tehdä. Aikaisemmin siellä oli lukuisia toimintoja.
Monet muistavat, kun Oulunkylä oli itsenäinen kunta, vaikka me nuorempi polvi emme sitä enää muista. Saastamoinen-niminen puuseppä oli viimeinen elossa oleva valtuutettu, kun tulimme vaimoni kanssa tänne. Luokkataistelua ei ollut paljon. Päätimme liittyä kaikkiin Oulunkylän yhdistyksiin. Oulunkylän Tähti ei hyväksynyt eikä Kriminaalihuoltoyhdistys, edellistä emme olisi vallanneet, mutta jälkimmäisen kyllä. Oulunkylän Tähti menetti seitsemäntoista sen verkkareissa liikkuvaa ihmistä.
Kirjaa on jatkettava. Koko ajan poistuu ihmisiä, jotka pitää kirjata. Seuraavan kirjan nimi on Viriili idylli.
On vaikea sanoa, miten paikallislehdet säilyvät paineissa, joita Alueuutiset, Helsingin Sanomat ja muut aiheuttavat.