Seuran historiaa

Oulunkylä-Seura perustettiin syyskuun 30. päivänä 1975. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Veli Krogerus, Mauno Pihlaja ja Kaisa Vuorisalo. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Veli Krogerus ja varapuheenjohtajaksi Eero Rantala. Yhdistys perustettiin kotiseutu- ja kaupunginosa- yhdistykseksi.

Toiminnassaan seura on pyrkinyt herättämään kiinnostusta Oulunkylän menneisyyteen, levittämään siitä tietoa, sekä vaikuttamaan kunnallisiin suunnitelmiin ja päätöksentekoon, jotka koskevat Oulunkylän aluetta. 

Seura on ollut perustamisestaan lähtien aktiivinen Oulunkylän kaavoitukseen, liikennesuunnitteluun, kouluasioihin, terveyden- hoito palveluihin, urheilu- ja ulkoiluoloihin, kulttuuriperinteeseen ja miljöökysymyksiin liittyvissä asioissa. Seura on vuosittain lähettänyt kaupungin hallinnollisille elimille kirjelmiä ja antanut lausuntoja

Sosiaalisten tapahtumien, keskustelutilaisuuksien ja juhlien järjestäminen on myös kuulunut seuran toimintaan. Vuodesta 1985 lähtien seura on julkaissut neljästi vuodessa ilmestynyttä ”Oulunkyläinen” -lehteä, joka on ilmaisjakeluna jaettu jokaiseen oulunkyläläistalouteen. Nykyään Oulunkyläinen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. 

Vuonna 1984 lähti seuran aloitteesta liikkeelle historiaprojekti, jonka tuloksena valmistui kirja: Oulunkylä – Åggelby Vihreä Idylli. Vuonna 2005 ilmestyi toinen kirja, Heikki J. Eskelisen toimittama Vireä Idylli – Oulunkylää ja oulunkyläläisiä.

Oulunkylä-Seuran historiaan kuului myös aikoinaan Helsinki-päivän viettäminen Vantaan Pikkukoskella. Ohjelmassa oli tuolloin mm. Vantaan soudut, joihin parhaimmillaan osallistui kilpailijoita kymmenittäin. Seura on järjestänyt myös puutarhapäiviä ja talkoita asuinympäristön kaunistamiseksi.

Vuonna 1986 seura lähetti SFÅ:n (Svensk förening i Åggelby rf.) kanssa kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa tähdennettiin Oulunkylän jälkeenjääneisyyttä monissa palveluissa. Tähän kirjelmään seura sai vastauksen, jossa kerrottiin Oulunkylän saavan oman kirjaston vuonna 1987, nuorisotalon 1988 ja terveyskeskuksen viimeistään vuonna 1990.

Seura on myös etsinyt itselleen ja muille oulunkyläläisjärjestöille käyttöön jotakin vanhaa oulunkyläläishuvilaa. Ehdolla oli aikanaan ainakin kaksi taloa, Ålandereiden talo Jokiniementiellä ja Freundin huvila Mikkolantiellä. Vuoden 2002 alusta saatiin asukastaloksi vihdoin Larin Kyöstin tie 7:ssä sijaitseva Oulunkylän Seurahuone.

Oulunkylä-Seuran puheenjohtajina ovat toimineet Veli Krogerus, Jouko Tuovinen, Jorma Waronen, Thelma Aro, Heikki K. Järvinen, Arto Salmela, Erwin Woitsch, Keijo Tanner, Erwin Woitsch uudelleen, Marja Markko. Nykyään puhetta johtaa Marika Mantere.

(lähde: Maunu Harmo: Oulunkylä – Åggelby VIHREÄ IDYLLI)