Helsingin kaupungin alue on jaettu peruspiireihin, joita on yhteensä 34. Länsi-Pakila ja Itä-Pakila muodostavat omat peruspiirinsä. Itä-Pakilan peruspiiriin kuuluu myös Tuomarinkartano. Paloheinä, Torpparinmäki ja Haltiala kuuluvat Tuomarinkylän peruspiiriin.
Länsi-Pakilan pinta-ala on 2,33 km2 ja Itä-Pakilan 1,81 km2. Vuonna 2018 Länsi-Pakilassa oli asukkaita 7 033 ja Itä-Pakilassa 3 697.
Pakilan asukkaista yli 90 % on suomenkielisiä, n. 3 % ruotsinkieliä ja saman verran muun kielisiä. Länsi-Pakilassa asuu vähiten ulkomaalaistaustaisia kaikista Helsingin alueista.
Pakilan asukkaiden koulutustaso on korkea. Alueen 25-64-vuotiaista asukkaista yli 90 % on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon. Helsingissä Pakilassa ja Lauttasaaressa asuu vähiten keskitason tutkinnon suorittaneita suhteutettuna koko peruspiirin väestöön. Koko Helsingissä eniten korkeakoulututkintoja on Länsi-Pakilan ja Lauttasaaren peruspiirien asukkailla. Lisätietoja tutkimuksesta Väestön koulutusrakenne Helsingissä (2017).
Helsingin kaikkien peruspiirien tulovertailussa Länsi-Pakila sijoittui 2016 sijalle 7. Taloussanomien mukaan Länsi-Pakila on mediaanituloltaan Suomen 20. suurituloisin postinumeroalue.
Pakila koetaan yhtenä Helsingin turvallisimmista asuinalueista. Lisätietoja tutkimuksesta Koettu turvallisuus helsinkiläisillä asuinalueilla (2019).
Pakilan seurakunta on ollut pitkään kirkkoon kuulumisen suhteen kärkipäässä Helsingissä. Vuonna 2017 seurakuntaan kuului 72 % asukkaista.
Pakila-Seura toteutti 2017 asukastutkimuksen, jonka mukaan Pakila on vihreä ja vireä omistusasuntojen ja autojen tyyssija.