Pakilassa sijaitsee yksi kolmesta Helsingin kaupungin omasta kuntouttavaa työtoimintaa järjestävästä toimintapaikasta. Pakilan työkeskus on toiminut vuodesta 1984 lähtien Jakokunnantie 26-28:ssa, aiemmin Sirolan Liikenteen varikkona toimineessa tilassa.  

”Me on täällä harjoitettu kiertotaloutta ennen kuin sana edes tuli yleiseen käyttöön”, sanoo Pakilan Työkeskuksen johtaja Tapani Teurokoski. Hän on espoolainen, mutta kehuu estoitta Pakilaa työkeskuksen sijoituspaikkana. Paikka on liikenteellisesti hyvin saavutettavissa, toimitilat ovat asianmukaisia ja alue viihtyisä. Teurokoski on ollut johtajana Pakilan työkeskusta vuodesta 2013 lähtien. Sitä ennen hän vastasi saman tyyppisestä toiminnasta Vihdin Nummelassa.

Vanhan kunnostusta ja uuden valmistusta

Pakilan työkeskus vastaa esimerkiksi Helsingin kaupungin poistokalusteiden käsittelystä. Osa kalusteista kunnostetaan tai kierrätetään sellaisenaan uudelleenkäyttöön kaupungin eri toimialoille. Keskus kunnostaa vuosittain tuhansia kalusteita, myös arvokalusteita, kuten Artekit ja Billnäsit, kaupungille jatkokäyttöä varten. Referenssilistalta löytyy muun muassa Ateneumin neljä metriä korkea alkuperäinen arvokas tammikaappi. Keskus on kunnostanut myös Finlandia-talon Finlandia-salin Helsinki-salin 300 istuinpenkkiä, Helsingin työväenopiston juhlasalin n. 500 istumapaikkaa jne.

Kunnostuksen lisäksi Pakilan työkeskus valmistaa noin 5 000 uutta kalustetta vuodessa esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimialan tarpeisiin. Työkeskuksella on myös oma kuljetuspalvelu eli kaupungin omat kuljetukset hoidetaan itse.

Arkkuja ja uurnia

Työkeskuksessa tehdään myös Helsingin kaupungin velvoitehautauksissa käyttämät ruumisarkut ja tuhkauurnat. Niitä on kumpiakin tehty noin 500 vuodessa.

Lisäksi keskuksessa tehdään metallitöitä, kuten lasten kolmipyöriä, verhoillaan vaikkapa auton penkkejä, kudotaan mattoja, tehdään patakintaita, pehmoleluja, pöytäliinoja ja puristetaan myyntiin polttobrikettejä tuotannossa syntyvästä purusta. ”Toimitusaikamme ovat sellaisia, että tilaustöille pitää varata aikaa”, Teurokoski sanoo.

Tuotemyynti laajaa

Kunnostetut tai valmistetut kalusteet ja tuotteet, joille ei löydy käyttöä kaupungin omassa toiminnassa, myydään työkeskuksen myymälästä kaikille kaupunkilaisille. ”Meillä on myynnissä tuoleja, pöytiä, sänkyjä, kaappeja hyllyjä jne.”, Teurokoski sanoo.

Julkisessa myynnissä olevia tuotteita ovat poistokalusteet ja työtoiminnassa valmistetut erilaiset käyttöesineet ja lahjatuotteet, joiden raaka-aine on saatu poistoon tulevista kalusteista tai tuotannossa raaka-aineen jäämistä. Pakilan tuotteita tai poistokalusteita voi kuka tahansa käydä ostamassa liki joka arkipäivä klo 8-16 auki olevasta keskuksen myymälästä Jakokunnantiellä.

Yksi kolmesta Helsingissä

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan alla toimiva Pakilan työkeskus on yksi kolmesta kaupungin kuntouttavaa toimintaa harjoittavasta kaupungin omasta toimijasta. Kaksi muuta ovat Uusix-verstaita eli Uusix Kyläsaari ja Uusix Suvilahti, joissa on kerrallaan yhteensä 400- 500 kuntoutettavaa asiakasta.

Pakilassa on kuntouttavassa työnomaisessa työssä kerralla keskimäärin 160-170 henkeä. Heitä valmennetaan ja tavoitteena on palaaminen työmarkkinoille. ”Meillä on Pakilassa vajaat parikymmentä henkilökuntaa kuuluvaa työnjohtajaa ja ohjaajaa, kaksi työvalmentajaa kuntoutusohjaaja”, sanoo Teurokoski.

Muita työkeskuksessa työskenteleviä ryhmiä ovat työmarkkinoille paluuta tavoittelevat työesteiset (tällä hetkellä 22), Rikosseuraamuslaitoksen lähettämät yhdyskuntapalvelua suorittavat henkilö (1-2 kerrallaan) sekä henkilöt, joille keskuksen toiminnalla tarjotaan päivittäistä mielekästä sisältöä elämään. Yhteensä Pakilan työkeskuksessa on tällä hetkellä erilaisessa kuntoutuksessa noin 210 henkeä. Koko palkallisen henkilöstön määrä on noin 30 henkeä.

Teurokosken mukaan hänen työnsä on antoisaa ja palkitsevaa: ”Paras palkinto on, kun saa ja voi auttaa valmentamalla ihmisiä takaisin työelämään. Täältä lähtevät menevät yleensä ns. matalan kynnyksen töihin, joita onneksi yhteiskunnassa on vieläkin tarjolla”. Suomen viime vuosien talouskasvu on heijastunut Pakilan työkeskukseenkin. ”Töitä täältä lähteville on ollut aikaisempaa paremmin tarjolla, mikä on hienoa asia”, Teurokoski sanoo.

Teksti ja kuvat: Esko Lukkari

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here