Tälle sivulle on koottu alueen merkittävimmät tapahtumat, jotka toistuvat vuosittain ja ovat avoimia kaikille:

Äitienpäiväkonsertti

Pakilan Lions Clubit järjestävät perinteisen äitienpäiväkonsertin Hyvän Paimenen kirkolla äitienpäiväsunnuntaina iltapäivällä.

Itä-Pakila-päivä

Toukokuun lopulla arki-iltana koko perheelle suunnatun kevättapahtuman pääjärjestäjät ovat Pakila-Seura, Pakilan nuorisotalo ja Etupellon leikkipuisto. Tapahtuma tarjoaa laajan ohjelmakattauksen erityisesti lapsiperheille. Ohjelmassa on vaihtuvan vetovoimaisen pääesiintyjän lisäksi eri lajien musiikkiesityksiä, liikunnallista ohjelmaa, taikuri, koiravaljakoita, arpoja, kilpailuja, ruoka- ja juomamyyntiä, kirppis jne. Tapahtumapaikkana on Etupellon leikkipuiston pihapiiri.

Pakilan katukirppis

Pakilan omakotiyhdistys järjestää vuosittain katukirppiksen koulujen alkamisen jälkeisenä viikonloppuna. Kirppis toteutetaan vuorovuosin Halkosuontiellä ja Kyläkunnantiellä. Valtaosa myyntipisteistä on katujen varsilla asuvien oman tonttinsa kohdalle avaamia, mutta yleisille alueille, kun koulun pihalle, voi myyntikojuja tulla pitämään kuka tahansa.

Pakilan kylätapahtuma

Lions Club Pakilan järjestämä kylätapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa koko perheelle. Pääjärjestäjän ohella tapahtuman taustalla on suuri joukko alueen yhteisöjä ja yrityksiä. Kylätapahtuma järjestetään syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina Pakilan yläasteen koulun tiloissa, pihapiirissä ja urheilukentällä. Tilaisuudessa julkistetaan Pakila-Seuran nimeämän vuoden pakilalaisen valinta.

Kekritapahtuma

Sadonkorjuujuhla kekri järjestetään 1700-luvulta peräisin olevalla kotiseututalo Pakin talolla ja sen historiallisessa pihapiirissä. Sjökullan kalastajatorppa edustaa Vuosaaren vanhinta jäljellä olevaa rakennuskantaa. Toukokuussa vietettävä Sjökulla-päivä on tapa juhlistaa vuosaarelaista kotiseutuhistoriaa. Teema vaihtuu vuosittain, mutta paikkana säilyy Sjökullan torppa.  Tapahtuman järjestää Pakila-Seura.

Pakilan joulun avaus

Pakilan joulukausi avataan eri toimijoiden yhteisessä tapahtumassa Pakilantien liikekiinteistön pihalla. Tapahtuma järjestetään 1. adventin viikonloppuna. Tavoitteena on saada erityisesti alueen asukkaat liikkeelle yhteisille kohtaamispaikoille ja luoda joulumieltä. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Pakila-Seura ja Pakilan seurakunta. Tapahtumassa alueen yhdistykset, harrastusryhmät ja muut yhteisöt pääsevät esittelemään toimintaansa.

Itsenäisyyspäivän juhla

Lions Club Pakinkylä ja Lions Club Pakila järjestävät Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen yhteisen itsenäisyyspäivän juhlan. Ohjelmassa on… . Paikallisten kuoro- ym. harrastusryhmien ohella myös partiolaisilla on tärkeä roolinsa juhlassa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here