Pakila-Seura 60 vuotta

232

Pakila-Seuran perustamisen aikaan Pakila oli maaseutua. Kadut eivät olleet asfaltoituja. Alueella ei ollut lopullisesti jäsenneltyä asemakaavaa. Taloissa ei juurikaan ollut vesijohtoja eikä viemäreitä. Seuran perustamisella haluttiin vaikuttaa asuinalueen elinolosuhteiden kehittämiseen, turvallisuuden ja viihtyisyyden edistämiseen ja palveluiden parantamiseen.

Pakila-Seuran perustava kokous pidettiin lokakuun 7. päivänä 1962. Toimialueeksi määriteltiin Länsi- ja Itä-Pakila, Paloheinä, Torpparinmäki ja Tuomarinkylä.  Seuran ensimmäisen johtokunnan muodostivat Toivo Ehn, Martti Karvonen, Teuvo Louhisola, Pentti Mäkelä, Usko Nikkilä, Johan Oksanen, Kaarlo Pettinen, Sakari Repola sekä Jaakko Soininen. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Toivo Ehn. Hänen jälkeensä puheenjohtajina ovat toimineet Tapio Suomi, Matti Enroth, Urpo Oksanen ja Tapio Klemetti. Nykyinen puheenjohtaja on Raimo Rahkonen.

Pakila-Seura on perustamisestaan lähtien ollut aktiivinen kysymyksissä, jotka liittyvät alueen kaavoitukseen, liikennesuunnitteluun, kouluasioihin, terveyspalveluihin, harrastusmahdollisuuksiin ja kulttuuriperinteen vaalimiseen.  Seura on vuosittain lähettänyt kaupungin hallinnollisille elimille kirjelmiä ja antanut lausuntoja. Tänä vuonna päivän polttavia kysymyksiä ovat kaava-asiat.

Alusta asti Pakila-Seurassa tavoitteiden eteen on työskennelty erilaisissa toimikunnissa.  Varhaisina vuosina toimivat mm. kunnallistekninen toimikunta, sivistystoimikunta ja naistoimikunta. Nykyisin tehtävät on organisoitu ryhmiin, joita ovat mm. asuinympäristöryhmä, viestintäryhmä ja tapahtuma- ja kulttuuriryhmä.  Läpi vuosien seuran näkyvää toimintaa ovat olleet erilaiset yleisö- ja keskustelutilaisuudet ja paikallistapahtumat. Vuonna 1963 järjestettiin ensimmäiset Pakila-päivät. Näyttävä Pakilan historiaa esitellyt kavalkadi järjestettiin vuonna 1975.  Alueen historiaa esiteltiin myös laajassa valokuvanäyttelyssä vuoden 2019 lopulla Paloheinän kirjastossa.

Tätä nykyä alueen tapahtumia järjestetään pääasiassa yhteistyönä eri toimijoiden kanssa. Pakila-Seura on keskeisenä järjestäjänä vuosittaisissa Itä-Pakila-päivässä ja Pakilan Kylätapahtumassa. Jälkimmäisen perinteisiin kuuluu myös Vuoden pakilalaisen palkitseminen. Kuluvan juhlavuoden erityistapahtumia ovat Hattujen sotaan liittyvät historialliset näytökset Tuomarinkylässä, 60-vuotisjuhlaillallinen Annan kartanossa sekä juhlakonsertti Hyvän paimenen kirkossa.

Pakila-Seuran keskeisiin aikaansaannoksiin kuuluu eittämättä Itä-Pakilassa sijaitsevan 1700-luvulta peräisin olevan Pakina talon entisöiminen 1800-luvun asuun.  Pakin talo on Helsingin vanhimpia alkuperäisellä paikallaan sijaitsevia rakennuksia. Talon omistaa Helsingin kaupunki. Pakila-Seura on 1960-luvulta alkaen vastannut Pakin talon isännöinnistä, hoitamisesta ja vuokraamisesta. Pakin talon osalta elämme kriittisiä hetkiä, sillä kaupunki on ilmoittanut luopuvansa talon omistuksesta ja neuvottelut talon kohtalosta ovat kesken.

Tule mukaan Pakila-Seuran toimintaan! Seuran jäsenenä saat ajankohtaista tietoa kotiseutusi asioista. Jäsenmaksu on vain 15 e. Voit liittyä jäseneksi täyttämällä jäsenlomakkeen.