Koti Blogi

Ollaan valppaita tänäkin vuonna

Pakila-Seura aikoo vuoden 2020 aikana paneutua entistä enemmän seuran toiminta-alueen Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen asukkaiden elämään vaikuttavien asioiden puolustamiseen.

Viime vuoden ja tämän vuoden ykköspuheenaihe on ollut Pakilan puiston kouluhanke. Uuden koulun ja uusien päiväkotien saaminen tänne on tietenkin suuri ilonaihe. Alueemme kehittyy voimakkaasti ja uudet päiväkodit ja koulut ovat varmin tie tulevaisuuteen.

Kaikilta osin Pakilassa ei ole oltu kuitenkaan tyytyväisiä kaupungin tapaan viedä tärkeitä hankkeita eteenpäin. Jostain syystä tietoa hankkeiden sisällöstä on saatu tiputellen ja väliin vasta kovankin tinkaamisen jälkeen. Kaupunki, joka puhuu avoimuuden ja kansalaiskeskustelun puolesta, ei ole kuitenkaan toiminut näin.

Uudenlaisessa oppimisympäristössä on piirteitä, jotka eivät ole vastanneet alueen pienten koululaisten vanhempien käsitystä rauhallisesta ja turvallisesta koulusta. Luokaton koulumalli ei vanhempien ja monien alueen asukkaiden mielestä ole vastaus lasten tarpeisiin. Onneksi kaupunki on ainakin alustavasti luvannut tehdä muutoksia Pakilan puiston 3 – 6 luokkalaisten luokkamalliin.

Koska Pakilan nykyinen ala-asteen koulu remontoidaan ja yläasteen koulu puretaan kokonaan, on koululaisille luvassa siirtyminen korvaavaan kouluun. Ala-asteen pienet koululaiset käyvät lähivuosina Aulikin puistoon nousevaa korvaavaa koulua. Viipalekoulu, moduulikoulu tai väistötilakoulu on herättänyt puiston lähialueen asukkaissa huolta puiston puolesta ja hanketta on vastustettukin. Huoli on toki ymmärrettävä, mutta alueella ei valitettavasti ole kunnon vaihtoehtoja ala-asteen korvaavaksi koulupaikaksi. Moduulikoulu pitää toki toteuttaa ympäristöhaitat minimoiden.

Uuden yleiskaavan mukainen täydennysrakentaminen alueellamme on jo hyvässä vauhdissa. Pakilantien varteen nousevat uuden polven kerrostalot ovat siitä kouriintuntuva esimerkki. Koko Helsingin alueella asumista tiivistetään ja tehokkuuslukuja nostetaan.

Pakila ei voi tietenkään irtisanoutua tästä prosessista. Sen voimme kuitenkin tehdä, että pidämme silmät ja korvat auki kaavamuutoksia tehtäessä ja torjumme mahdolliset ylilyönnit. Kauppakaavan kaataminen Pakilantien kupeessa oli esimerkki kansalaistoiminnan tuloksista.

Ollaan vuonna 2020 yhtä valppaita ja seurataan viranomaisten ja poliitikkojen toimia, mutta tehdään se rakentavassa hengessä ja muistaen, että keskustelukanavat kannattaa aina pitää auki.

Raimo Rahkonen

Lyhyt katsaus Pakilan historiaan

Aitat 2

Pakilan – aiemmin Pakinkylän tai Baggbölen – nimi esiintyy ensimmäisen kerran historiankirjoissa vuonna 1417 annetussa tuomiossa. 1700- ja 1800-luvuilla Pakinkylä oli pieni kylä, jonka pääelinkeinona olivat maanviljely ja karjanhoito. Näihin aikoihin Pakinkylän yhteiskunnallista kehitystä määräsivät suhteet läheiseen Tuomarinkylän kartanoon, josta maatalousväestö saattoi saada tilapäisansioita. Yhteydet Helsinkiin olivat vielä 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla suhteellisen vähäiset.

1900-luvun alussa Pakilassa elettiin vielä maanviljelyksellä, mutta vähitellen teollisuustyöväkeä alkoi muuttaa alueelle ahtaaksi käyneestä keskustasta. Pakilassa maat asumiseen hankki poikkeuksellisesti kolme työväestön itsensä perustamaa asunto-osuuskuntaa Elo, Alku ja Lepola. Ne elävät vieläkin paikannimistössä. Rakentaminen oli vapaata vuoden 1932 asemakaavalain voimaantuloon saakka. Alue sai yhtenäisen ilmeen, kun vuoden 1946 alueliitoksen jälkeen piti rakentaa kaupungin hyväksymien tyyppipiirustusten mukaisesti. Suurten tonttien vanhat omakotitalot korvautuivat vähitellen rivitaloilla 1960-luvun lopussa. Alueella on voinut täydennysrakentaa tiivistämällä vanhaa kaupunkirakennetta muun muassa tonttijakojen myötä. Länsi-Pakilan eteläreunaan on Maunulan koillisosan kaavoituksen yhteydessä tehty pientaloalueen laajennus, joka on jo rakennettu.

Yhteistyö on voimaa

Koronavirus muuttaa dramaattisesti arkea alueellamme. Pakila-Seura toivoo, että alueemme asukkaat tarjoaisivat apua toisilleen ja etenkin niille ihmisille, joille kaupassa käynti ja muut arkiset asiat muuttuvat nyt vaikeiksi.

Pakila-Seuran mielestä on tärkeää tukea myös alueellamme toimivia yrityksiä parturi-kampaamot, kahvila- ja ravintoyrittäjät, pesulat, hammaslääkärit, kauneushoitolat, erilaiset kaupat jne.

Voimme tukea yrittäjiä esimerkiksi ostamalla lahjakortteja ja käyttämällä palveluita sitten kun se on turvallista. Näin voimme varmistaa, että alueemme yrittäjät voivat toimia jatkossakin.

Yrittäjät: tarjotkaa mahdollisuuksienne mukaan asiakkaillenne noutotuotteita ja/tai kuljetuspalveluita.

Pakila-Seuran hallitus

18.3.2020

Pohjoisten kaupunginosien luontoviikko 20. – 26.4.2020

Järjestäjät: Maunula-Seura, Metsälä-seura, Oulunkylä-Seura, Pakila-Seura, Pirkkolan omakotiyhdistys, Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys

Helsingin Pohjoiset kaupunginosat ovat yhdistäneet voimansa vihreämmän, vehreämmän ja viihtyisämmän kaupungin puolesta. Ainutlaatuista kotiseudussamme ovat sen metsä- ja viheralueet, ja niistä on pidettävä kiinni! Huhtikuun Luontoviikolle voi vielä ehdottaa tapahtumia ja luentoaiheita.

🌿🌱🌲🌳🍁🌿 Ohjelmaa päivitetään 🌲🌳🍀🌿🌺🍂🍁🌲🌳

Huhtikuun luontoviikolla on monenlaista ohjelmaa:

Maanantai 20.4. klo 18-20, Asukastalo Saunabaari, 2. krs

Tuusulan kaupunkibulevardi: asukkaiden näkemys. Mukana kaikki Pohjoisen Helsingin kaupunginosayhdistykset! (tapahtuma kuuluu Maunulan Aluefoorumi -sarjaan)

Keskiviikko 22.4. klo 18, Oulunkylän seurahuone

Oulunkylän liito-oravailta: Asiantuntijana biologi Esa Lammi, joka mm. tehnyt Helsingin liito-oravakartoituksen 2018. Tule tutustumaan ja kysymään!

Sunnuntai 26.4.

Torpparinmäen luontotapahtuma (päivitetään)

Tule ideoimaan uudenlaista kulttuuritoimintaa 19.3. klo 18 Paloheinän kirjastolle

Luodaan yhdessä jotain uutta! Pistetään pystyyn KULTTUURI-pop-up! Tule Paloheinän kirjastolle torstaina 19.3.2020 kello 18-19.30 ideoimaan. Katsotaan mitä keksitään ja tehdään tekijöidensä näköisiä tapahtumia. Yhdessä voimme miettiä verkostoja, rahoitusta ja tiloja. Nähdään kirjastolla!

Helsingin kaupunginhallitus esittää Haltialaan uutta luonnonsuojelualuetta

Palheinän metsä

Helsingin kaupunginhallitus päätti 24.2.2020 yksimielisesti esittää Haltialanmetsään uutta 137 hehtaarin luonnonsuojelualuetta. Esityksessä yhdistyvät monimuotoinen luonto, hienot metsät ja virkistyskäyttö. 

Uusi luonnonsuojelualue sijoittuisi jo aiemmin suojeltujen Haltialan aarnialueen ja Pitkäkosken rinnelehdon väliin ja yhdistäisi nämä suojelualueet yhdeksi 137 hehtaarin kokonaisuudeksi.

Haltialan luonnonsuojelualue on yksi suurimmista Helsingin lähiaikoina ELY-keskukselle ehdottamista uusista suojelualueista. Haltialan alueella on arviota kaksi miljoonaa kävijää vuodessa. Haltialanmetsässä on jopa valtakunnallisesti merkittäviä luontoarvoja mm. lahopuiden, eri kääpälajien ja vanhan puuston osalta. https://yle.fi/uutiset/3-11225625

Luonnonsuojelualueen kohtalosta päättää lopullisesti Uudenmaan ELY-keskus.

Valokuvakirja kotialueemme historiaa esittelevän näyttelyn kuvista

Sievän perhe 1917

Paloheinän uusitussa kirjastossa on tammikuun loppuun saakka esillä valokuvanäyttely Pakilan, Paloheinän, Torpparinmäen ja Tuomarinkylän rakennuksista, tapahtumista ja ihmisistä 1910-luvulta 1980-luvulle Näyttelyssä voi kulkea aikamatkan alueemme lähihistoriassa ja kartuttaa kotiseututuntemustaan. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina tammikuun loppuun asti.

Näyttelystä kerrotaan myös Yle Puheen Oletko kuullut Helsingistä -ohjelmasarjan Tuomarinkylään keskittyvässä osiossa, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Haluatko näyttelyn kuvia muistoksi itsellesi?

Näyttelyn monet harvinaiset kuvat ovat peräisin ensisijaisesti yksityiskokoelmista. Kuvista on koottu Ifolor-valokuvakirja, jota voi ostaa omakustannushintaan. Kirjassa on 26 sivua ja yhtensä 85 kuvaa. Kirjaa on mahdollista selata tilausjärjestelmässä ennen lopullisen tilauksen tekemistä. Katso tilausohje tästä.

Muut palvelut

Terveys ja hyvinvointi

Parturi-kampaamot

Kauneushoitolat

Kukkakaupat

  • Pakilan kukkatalo
  • Pirilän kukkatalo

Lahjat ja sisustustavarat

Juhlapalvelut

Kiinteistönvälittäjät 

Naisten vaatteet 

Huoltoasemat

Ompelimo- ja pesulapalvelut

Kioskit