Aikalaismuistoja 1940-luvun Pakin talolta

384
iltalypsy.jpg
iltalypsy.jpg

Itä-Pakilassa Pakin talon naapurissa sijaitseva Toivolan oppilaskoti on nykyisin suurin Helsingin lastenkodeista. Toivolassa on 10 osastoa, joissa on 65 paikkaa sijaishuoltoa tarvitseville lapsille. Toivolassa toimii myös nykyaikainen erityiskoulu.

Toivolan koulukoti perustettiin 1922 kansalaissodan orvoille. Toivolan mäellä ja rinteillä oli useita kauniita vanhoja huviloita ja puutaloja. Toivolan aluetta kiersivät aidat Etupellontien ja Solakalliontien puolelta. Maisema oli avointa peltoa. Toivolan pehtoori perheineen asui Pakin talossa, jonka päädyssä oli suutarin verstas. Toivola oli 1930-1950-luvuilla omavarainen yhteisö. Toivolan laidunta ja peltoja oli Länsi-Pakilassa asti. Pakin talon vaaleassa tuvassa asuneen pehtoorin lisäksi palveluksessa oli karjakko ja useita maatyöntekijöitä huolehtimassa karjasta ja hevosista. Tummassa tuvassa työskennelleen suutarin lisäksi oli oma puuseppä ja ompelija. 

13-vuotias Eino Valkeinen tuli Toivolaan alkutalvesta 1945.

Einon äiti oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin eikä sodasta tulleesta isästä ollut huolehtimaan pojasta. Ennen Toivolaa Eino oli ollut vähän aikaa sotalapsena Ruotsissa ja sitten sukulaisissa Vääksyssä Helsingin pommituksia paossa. Sukulaiset eivät kuitenkaan voineet huolehtia Einosta pidempään, joten poika päätyi Toivolaan. Valkeisella on Toivolan ajoista voittopuolisesti myönteisiä muistoja, joista monet liittyvät Pakin taloon.

Säännöllistä elämää ja ankaraa kuria

Toivolassa oli 1930-1950-luvuilla kolme osastoa: poikien Kumpula ja Mäntylä ja tyttöjen Harjula Vantaanjoen rantaan johtavan tien varressa. Jokaisessa osastossa oli noin 30 lasta. – Lapset tulivat Toivolaan eri-ikäisinä ja lähtivät pois yleensä noin 15-vuotiaina. Suurin osa lapsista oli terveitä, mutta joukossa oli myös muutama vammainen, muistelee Eino Valkeinen. –Rakennukset lämmitettiin puilla, jotka lapset hakkasivat ja kantoivat sisään. Lapset siivosivat itse asuinhuoneensa. Saunaan pääsi kerran kahdessa viikossa. Ruoka oli monipuolista ja hyvää, sunnuntaisin saimme kahvia ja pullaa. Vaatteet olivat lämpimiä ja hyviä, mutta helmasta saattoi pilkistää ommeltu nimilappu, joka Pakilan raiteilla kulkiessa paljasti, mistä lapsi oli kotoisin. Jotkut lähialueen ihmiset suhtautuivat Toivolan lapsiin epäröiden, mutta mitään kahnauksia Valkeinen ei muista.

Toivola oli kiinteä yhteisö, ikään kuin yksi iso perhe. Henkilökunta asui alueella. Opettajista ja hoitajista suurin osa oli yksin asuvia neiti-ihmisiä, mutta joukossa oli perheellisiäkin. Työaikaa ei ollut ja työ vaati todellista kutsumusta. Toivolassa noudatettiin tarkkoja nukkumaanmenoaikoja ja luettiin aamu- ja iltarukoukset. Iän karttuessa lapset saivat sitten enemmän vapauksia ja luvan käydä jopa kaupungilla. Toivolan kasvatuksellisiin periaatteisiin kuului säännöllinen päivärytmi ja työnteko pienestä pitäen. Henkilökunnasta Valkeisella on vain hyvää sanottavaa.  – Kuri oli melko ankaraa, mutta hoitajat olivat yleensä ystävällisiä. Lapset ovat lapsia ja tekivät kepposia, rangaistuksiakin tarvittiin, mutta kohtelu oli oikeudenmukaista. Traagisena henkilökuntaan liittyvänä tapauksena Valkeisen mieleen on jäänyt eräs kesäinen perjantai, joka sattui olemaan 13. päivä. Vantaan rantaan oli lähtenyt uimaan 13 poikaa ja yksi nuori naishoitaja. Hän lähti itsekin uimaan ja hukkui virtaan.

Koulunkäyntiä ja paljon työtä

iltalypsy.jpgTalvisaikaan suuri osa päivästä kului koulunkäyntiin, mutta kesäaamut alkoivat työnjaolla navetan luona. Työtä tehtiin kaksi tuntia aamupäivisin ja kaksi tuntia iltapäivisin. Tytöt auttelivat keittiössä, navetalla ja ompelimossa. Isommat pojat laittoivat heiniä ja kauroja seipäille tai auttoivat eläinten hoidossa, pienemmät kitkivät peruna- ja porkkanapeltoja. Kun sovittu työ oli tehty, sai lähteä. Vanhimmat lapset tekivät lukukausienkin aikana työtä päivisin ja kävivät viimeisen luokan iltakouluna Toivolan johtajan Veli Ilasmaan vaimon opetuksessa.

 – Aluksi toimin talvella keittiöapulaisena ja kesällä aputöissä pelloilla ja hevosmiehenä, kertoilee Einoperunankylvo.jpg Valkeinen.  – Viljelimme sokerijuurikasta lähialueiden pelloilla ja heinää tehtiin Tuusulantien varressa nykyisellä Suursuolla asti. Muistan myös elävästi, kuinka kärräsin viljasäkkejä rattailla Pakin talon aittaan, missä minun piti levittää viljat aitan lattialle. Ja kerran puuklapien hakumatkalla Ville-hevonen teki jyrkässä mäessä kertakaikkisen stopin eikä lähtenyt jatkamaan matkaa ennen kuin pehtoori tuli paikalle. Pehtoori Kataja oli mukava työnjohtaja, joka neuvoi auliisti ja ohjasi meidän lasten työntekoa. Suutari Hietanen oli monitaitoinen mies, teki ja korjaili monenmoista. Hän oli ystävällinen meille lapsille ja opetti tekemään esimerkiksi pärekoreja ja juuriharjoja.

Toivolan talvitöihin kuului mm. jäiden nosto Vantaan joesta. Jäitä säilytettiin aumoissa sahajauhoissa, missä ne säilyivätkin pitkälle kesään. Toivolan pojat myös kalastivat ahkerasti. Valkeinen muistaa, kuinka suutari Hietanen kerran heitti joen jäähän jonkinlaisen omatekoisen pommin, joka räjäytti jäähän reiän. Kalat olivat valmiiksi tarttuneet halkeilleisiin jäälohkareisiin, joista saalis oli helppo kerätä.

Keittiötyöt jäivät taa ja uusi ura urkeni, kun veistotunteja pitänyt puuseppä kiinnitti huomiota Valkeisen aikaansaannoksiin, mm. lääkekaappiin ja kirveen varteen. Puuseppä pyysi pojan apulaisekseen verstaalleen, missä Valkeinen pääsi kisällinä mestarin rinnalle oppimaan monenmoisten käyttöesineiden tekoa, koristepuusepän taitoja ja mm. erilaisia olkitöitä. Puusepän verstaalla Valkeinen työskentelikin aina Toivolasta lähtöönsä saakka.  

Aikaa myös harrastuksille ja leikkeille

pelitauolla.jpgSodan jälkeen Toivolassa panostettiin vapaa-aikaan järjestämällä erilaisia kerhoja. Kesäaikaan pelattiin jalka- ja pesäpalloa ohjaajan opastuksella. Pojille pidettiin Toivolan omaa partiota, näytelmäkerho esiintyi juhlissa ja Toivolan puhallinorkesteriin kuului lähes joka toinen poika. Musisointia harjoiteltiin suutarinverstaassa Pakin talolla.

Jokainen Toivolan lapsi sai keittiön takaa viljeltäväkseen pienen palstan, jossa saattoi kasvattaa vaikkapa perunaa ja herneitä. Koska syötävää oli Toivolassa tarjolla muutenkin, Eino Valkeinen halusi mieluummin viljellä kukkia. Kukkien kasvatus onnistui hyvin, niistä oli iloa hoitajille ja Eino sai kiitosta. Jotkut pojankoltiaiset viljelivät palstoillaan salaa tupakkaakin. Valkeinen kertoo, kuinka pojat sitten kerran polttelivat salaa kessua heinätöiden tauolla ja heinäseiväs syttyi tuleen. Pehtoorille pojat väittivät ohikulkeneen auton sytyttäneen palon.

Vaikka työtä tehtiin Toivolassa paljon, aikaa jäi myös leikeille. Laajalla pihalla ja Toivolan metsäisellä uimassa.jpgmäellä ja Pakin talon ympäristössä oli tilaa kuljeskella ja rakentaa majoja. Toivolan rinteet olivat täynnä mustikoita, mansikoita ja vadelmaa, joita sai vapaasti poimia. Kesäisin lapset kävivät ahkerasti uimassa Vantaan joessa. Rannalla oli hyppyteline ja uimakopit. Myös iltapesut hoidettiin joen rannassa. Talvisin Toivolan rinteillä järjestettiin hiihtokilpailut. Joen jäälle raivattiin luistelukenttä. Koska luistimia ei riittänyt kaikille, luistelijat joutuivat odottelemaan vuoroaan. – Oikeiden luistimien puuttuessa virittelin puukenkien pohjiin vannesahan terät, jotta pääsin jonottamatta luistelemaan, kertoo Valkeinen.

Mitä Toivola antoi

valkeinen.jpgEino Valkeinen sai päästötodistuksen Toivolan koulusta 31.5.1947. Todistuksen oli allekirjoittanut Tyyne Leivo-Larsson, josta seuraavana vuonna tuli sosiaaliministeri ja myöhemmin suurlähettiläs. Toivolan jälkeen Valkeisen tie vei aluksi sukulaisten luo Jämsänkoskelle, missä nuori mies pääsi aloittelemaan itsenäistä elämää. Myöhemmin hän on asunut ja tehnyt työtä Pakilassa ja lähiseuduilla. Elämän varrella Valkeiselle on ollut paljon iloa ja hyötyä niin Toivolan puusepän verstaan opeista kuin viljelyyn liittyvistä taidoistakin. Eino ja Raili Valkeisen kaunista kotia Maunulassa koristavat lukuisat taidokkaat koristepuusepäntyöt ja muut käsityöt, joita riittää myös lahjoiksi ja joskus jotain myyntiinkin. Viljelypalsta kodin lähellä tuottaa taitavissa käsissä runsasta satoa, ja kodin kukkivista viherkasveista näkee, että niitä on hoitanut osaava viherpeukalo. Kuvassa Eino Valkeinen sylissään Toivolassa tehty oljin koristeltu puurasia.  

Teksti: Erja Vuorio
Kuvat: Toivolan arkisto ja Erja Vuorio

Lähteet:
Eino Valkeisen haastattelu 18.6.2009
Pakila-Seuran 2003 julkaisema Maria Laakson toimittama Pihoilla ja ploteilla