Historia-aiheinen yleisötapahtuma suunnitteilla Tuomarinkylään ensi kesäksi

245
Uudenmaan Karoliinit valmistautuvat harjoitusammuntaan Tuomarinkylässä 8.9.2021

Ruotsin ja Venäjän keisarikunnan välistä Hattujen sotaa käytiin 1741–1743. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Hattujen sotaan liittyen käytiin Tapaninvainiossa ja Tuomarinkylän kartanon alueella 1742 kahakka, jossa Ruotsin armeija perääntyi Vantaanjoen yli Tuomarinkylään antautuakseen lopulta Kampissa. Tästä taistelusta tulee ensi elokuussa kuluneeksi 280 vuotta.

Tapahtuman muistoksi ollaan Tuomarinkylän kartanon alueelle suunnittelemassa koko perheen historia-aiheista Tuomarinkylä 1742 -yleisötapahtumaa ensi vuoden elokuuksi. Ohjelmassa tulee olemaan mm. taistelunäytös.

Tapahtumaidean takana on alueaktiivi Urpo Oksanen Pakila-Seuran hallituksesta. Pari vuota sitten Oksanen ehdotti yhteistyötä Hannu Salovaaralle, joka vetää historiaryhmää Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksessä. Molemmissa kaupunginosayhdistyksissä koettiin tärkeäksi lisätä paikallishistorian tuntemusta ja tuoda esiin tätä vähemmän tunnettua, mutta Suomen itsenäisyyden kannalta merkittävää sotaa. Mukaan saatiin heti alussa myös Keimo Arokanto Uudenmaan Karoliineista. Yhdistys vaalii Ruotsi-Suomen ajan sotilasperinteitä sekä edistää karoliiniajan historian harrastusta ja tutkimista.

Tapahtuman ohjausryhmä on myöhemmin täydentynyt useilla toimijoilla. Mukaan on saatu mm. paloheinäläinen historioitsija Teemu Keskisarja, joka parhaillaan tutkii sodan tapahtumia. Ryhmään ollaan etsimässä myös dramaturgia suunnittelemaan paikallishistoriallisten tapahtumien demonstrointia. Ohjausryhmä työstää parhaillaan mm. tapahtuman rahoitusvaihtoehtoja. 

Jo nyt kannattaa alustavasti merkitä kalenteriin sunnuntai 7.8.2021, jolloin Tuomarinkylä 1742- tapahtuma on tarkoitus järjestää Tuomarinkylän kartanolla ja sen lähialueilla. Tavoitteena on luoda iloinen koko perheen tapahtuma, jossa on nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Tapahtumaan liittyvää viestintää voi seurata tapahtuman omalla Facebook-sivulla, näilla Pakilan kotisivuilla sekä kaikissa Pakila-Seuran viestintäkanavissa.