Keramiikkalinnut lentävät Paloheinästä maailmalle

300

Olet saattanut Paloheinäntiellä kulkiessasi nähdä omakotitalon portilla kyltin, joka kutsuu sisään Marja-Leena Suvelan keramiikkapajan myymälään. Kun seuraavan kerran näet sen, kannattaa ehdottomasti poiketa sisään: Pieni myymälä on tulvillaan toinen toistaan ihastuttavampia keramiikkatöitä. 

Hyvää mieltä ihmisten arkeen

Marja-Leena Suvelan ammatinvalinta alkoi hahmottua yläasteikäisenä, kun käsillä tekeminen ja kolmiulotteisuus alkoivat vetää kympin piirtäjää puoleensa. Taidelukion jälkeen vuosi kului Kanneljärven kansanopiston taidelinjalla. Ensimmäinen työpaikka löytyi siirtokuvakoristelijana Arabian tehtailta, missä keramiikan vetovoima vain vahvistui. Työn ohella Suvela jatkoi opintoja Vapaassa taidekoulussa. Keramiikan artenomiksi Suvela valmistui Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta 1995. ─ Keraamikkona koen ensisijaisesti olevani käsityöläinen, en taitelija, sanoo Suvela. Hän tekee mieluiten töitä, joilla on käyttöfunktio. Töillään hän haluaa tuottaa hyvää mieltä ihmisten arkeen.

Paloheinästä maailmalle

Marja-Leena Suvelan keramiikkavalikoima koostuu pääasiassa lintuaiheisista tuotteista. Voisi sanoa, että linnut, erityisesti varislinnut, ovat Suvelan merkkituote. Ilmeikkäät uniikit linnut koristavat purkkeja ja purnukoita, kelloja, valaisimia, kynttilänjalkoja, pussinsulkijoita, magneetteja – lista on loputon. Lisäksi tuotevalikoimassa on ovikylttejä ja nukkekodin tarpeistoa. Mahdollisuuksien mukaan Suvela tekee myös tilaustöitä.

Nykyisin Suvela myy itse kaikki valmistamansa tuotteet, huolehtien niiden koko matkasta savesta asiakkaalle asti. Kesän turistikaudella ja talvella viikonloppuisin hän myy tuotteitaan myyntikojussaan Kauppatorilla. Lisäksi hän osallistuu messuihin ja erilaisiin tapahtumiin. Paloheinän myymälä on ikään kuin pysyvä näyttely, joka auki silloin, kun Suvela ei ole myyntihommissa muualla. ─ Pidän erityisen paljon asiakaskohtaamista. Asiakkaillekin tuntuu olevan merkityksellistä päästä kontaktiin tekijän itsensä kanssa. Lukemattomat Paloheinässä valmistetut linnut ovat Suvelan Kauppatorin asiakkaiden mukana matkanneet eri puolille maailmaa.

Yrittäjän vapaus

Yrittäjäksi ryhtyminen oli Marja-Leena Suvelalle yrittäjän tyttärenä luonteva valinta. Oman yrityksensä hän perusti pari vuotta valmistumisensa jälkeen. Yrittäjyydessä on parasta vapaus valita itse tekemisensä ja aikataulunsa.

Paloheinään Marja-Leena Suvela tutustui jo teininä silloisen perheensä muuttaessa alueelle. Nykyisessä omakotitalossaan Suvela on asunut vuodesta 2000. Talon valinnassa painoi tutun alueen lisäksi mahdollisuus remontoida kellariin oma savipaja ja myymälä. Keraamikko arvostaa alueen rauhallisuutta ja vehreyttä ja viihtyy Paloheinässä.

Marja-Leena Suvelan tuotantoon voi tutustua hänen kotisivuillaan ja uutisia seurata myös Facebookissa.

Teksti ja kuvat: Erja Vuorio