Pakila-Seuralle arvokas taidelahjoitus

276

Taidemaalari Tapio Lehtosen perikunta lahjoitti liki 30 Pakilan ja Oulunkylän historiaan liittyvää maalausta. Tapio Lehtosen perikunnan puolesta lahjoituksen hoiti taiteilijan lapsenlapsi Leena Lukkari.

Pakila-Seura on saanut arvokkaan Pakilan paikallishistoriaan liittyvän taidelahjoituksen. Taidemaalari Tapio Lehtosen (1905 – 1998) perikunta on lahjoittanut seuralle liki 30 Lehtosen pitkällä urallaan maalaamaa työtä.

Lehtonen eli ja asui Pakilassa Kansantie 15:ssa koko elämänsä ajan. Hän osallistui etenkin 1960- ja 70-luvuilla hyvin aktiivisesti myös Pakila-Seuran toimintaan ja oli mukana suunnittelemassa muun muassa seuran logoa. Hän sai 85-vuotispäivänään vuonna 1990 Pakila-Seuran viirin numero 1 tunnustuksena seuran hyväksi tekemästään työstä.