Seppo Laaksonen
Puheenvuoro 11.5. Puistola-seuran 30-vuotisjuhlassa Tuulentuvalla
Hyvät Naapurit ja muut Kutsuvieraat, Arvoisa Juhlaväki,
Neljä vuotta sitten pidettiin 100-vuotisjuhlat maailman ensimmäisen niin sanotun puutarhakaupungin Letchworth Garden Cityn kunniaksi. Tämä pikkukaupunki sijaitsee muutama 10 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Puutarhakaupunki-idean kehittäjänä pidetään Ebenezer Howardia. Idea levisi pian muualle, myös Suomeen. Meidän alueellemme se tuli nimellä Puistokylä, Parkstad, siis hieman erilaisena. Joulukuun kuudentena 1906 perustettiin yhtiö, joka hankki pian isoja alueita puutarhamaisten asuntojen rakentamiseen työväelle. Alueet kattavat nykyisen Puistolan ja Heikinlaakson mutta myös Tapanilan ja osia Malmista ja Tapaninvainiosta. Puistolan nimessä yhtiön nimi on säilynyt parhaiten, mutta esimerkiksi tapanilalaiset arvostavat yhtiön johtajaa Konni Zilliaccusta niin paljon, että ovat ehdottaneet alueelleen hänen etunimensä mukaista tietä.
Meillä on siis nyt kaksi isoa tasavuosijuhlaa. Olette lämpimästi tervetulleita. Puistola-seuran 30-vuotisjuhla tuntuu vaatimattomalta sen toimialueen 100-vuotisjuhlan rinnalla. On muistettava että toimialuettamme ovat myös Heikinlaakso, Alppikylä, Ala-Tikkurila ja osin Tapulikaupunki, viimeksi mainittu erityisesti alueen palvelurakenteen kannalta. Tapulin oma seura, meitä 17 vuotta nuorempi, on siellä luonnollisesti perusseura. Toisella puolella toimialuettamme, Lahdenväylän ympäristössä, meillä on paljon yhteisiä etuja ajettavana Suurmetsä-Jakomäki-seuran kanssa. Yhteistyömme on viime vuosina tiivistynyt.
1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana tänne syntyi nopeasti väljä puutarhakaupunki, vai olisiko parempi sanoa omakotitaloalue. Monet rakennukset on ikuistettu Puistola-Oppaan kansiin, Tarja Ilolan taitavan kädenjäljen välittämänä. Talon entisöintikin on sujunut siinä samassa. Valitettavasti monet talot on tämän jälkeen mentisöity eli hävitetty. Kansikuvaan pääsy ei ole syy, vaan kaupungin halu tiivistää rakentamista, joka alkoi toden teolla 1970-luvulla. Helsinkiin liittäminen 61 vuotta sitten vaikutti suhteellisen vähän rakentamiseen, mutta ei yhtään kunnallistekniikkaan, mistä asukkaat tuntuivat olleen kovasti äreissään. Tämä äre toistui usein ylipormestarin asukasillassa 1978, johon uudisasukkaana intomielellä osallistuin.
Ylipormestarin asukasillassa paikallistahon tervehdyksen esitti Kalevi Vaara, nuoren Puistola-seuran puheenjohtaja. Ala-asteen koulu oli tupaten täynnä ja puheenvuoroja jaettiin segmenteittäin. Miksi tiet ovat kuoppia täynnä? Miksei lapsemme pääse tarhaan? Miksi lenkkipolun vieressä on kaatopaikka? Kaikille ei aikaa riittänyt.
Asukasilta osoitti, että Puistola-seura ei syntynyt ainakaan liian aikaisin. Itse asiassa seura, minulle kerrotun mukaan, synnytettiin. Yhtenä kätilönä toimi asukastoimikunta, joka koottiin kunnallisvaalien tuloksen mukaan poliittisesti. Asukastoimikunnalla oli näihin aikoihin roolina toimia kanavana kaupungin päättäjiin päin. Jos yhteinen, yli puolueiden ulottuva tahto löydettiin, aloitteella oli hyvä mahdollisuus edetä kaupungin elimissä. Jossain vaiheessa asukastoimikunta katosi maailman kartalta. Ehkä toimintatarvetta ei ollut vai iskikö poliittinen väsymys sen pitkäaikaiseen sihteeriin Marjatta Vasaraan?
Kätilö löysi ehkä kovienkin keskustelujen jälkeen yhteisymmärryksen Puistola-seuran perustavoitteista, joihin ei luonnollisestikaan kuulu mitään puoluepoliittista, mutta sanat kotiseutupolitiikka, alueen ja ihmisten juuret, kulttuuri, asukkaiden etujen ajaminen sekä välittäminen toinen toisistaan nousevat etusijalle. Seuran ulkoinen kuva syntyy paljon keskeisistä toimijoista. Ensimmäiset valinnat, Kalevi Vaara puheenjohtajaksi ja Esko Nikander sihteeriksi, olivat onnistuneita. Syntyi uskottava seura, johon liittyä ja jossa toimia ja jonka kannanotoilla oli uskottavuutta.
Tasapainottava puheenjohtaja Vaara oli alussa erittäin tärkeä. Myöhemmät puheenjohtajat ja hallitukset ovat voineet keskittyä vaikkapa joihinkin erityisalueisiin, kun perusta on ollut vankka. Pitkäaikainen puheenjohtaja, syvältä alueen juurista voimansa saava Matti Mannila, kehitteli koko ajan luovia ideoita, joista monet myös toteutuivat. Pönttöpäiviä pidettiin vain muutama 1980-luvulla, ja linnut saivat koteja lentokentän ja Aurinkomäen puihin, mutta tuskin kukaan ei edes Matti itse ymmärsi pöntöille kehittämäänsä koodausjärjestelmää. Sen sijaan vakiintuneen aseman on saanut Matin toinen ideointi ja toteutus, Tattarisuon Satakielikierros, joista seuraava, Helsinki-päivän illassa pidettävä, on oleva 23:s.
Aikani ei riitä luettelemaan ja arvioimaan laajasti seuran muita puheenjohtajia ja toimijoita. Juhani Piilonen toi meille historiaosaamista, Raimo Ekoluoma insinöörimäistä järjestelykykyä, Ilkka Uotilassa yhdistyy laaja paikallisasioiden ymmärrys ja taitava kotiseutupoliitikko. Meillä on onneksi ollut myös kaksi naispuheenjohtajaa, joista Hilkka Saarinen toimi sihteerinä ennen kuin Terttu Heinonen aloitti pitkäaikaisen uransa. Hilkka on ollut dynaaminen projekti-ihminen, josta on myös tulosta syntynyt. Meillä on yhä lentokenttä muttei bussien ja rekkojen pysäköintialuetta Suurmetsäntien varressa. Leena Iisalo houkuteltiin hallitukseen oltuaan aktiivisesti mukana seuran tilaisuuksissa jo ennen sitä. Hän on ollut tekoihminen, jota ilman muun muassa Puistola-Oppaan ilmestymisaikataulu voisi olla mitä vain.
30-vuotiaana on aihetta juhlaan, satavuotiaana ehkä vielä enemmän. Mitä on juhlan jälkeen? Toivomme että meillä on jonain päivänä Puistola-kirja jossa on sekä historiaa että nykypäivää. Se on tarkoitettu alueen asukkaille, nykyisille, entisille ja uusille. Asuinalueen juurista on hyvä olla tietoa. Itselläni on juuria monessa paikassa, Puistolassa ja Heikinlaaksossa yli 30 vuotta kasvaneina. Alkujuuret ovat Orimattilassa ja sen Sepänjoella. Vapaa-aikajuuret ovat ainakin Enonkoskella. Ajoittain tuntuu, että lapsieni sukupolvella ei olisi erityisiä juuria missään. Entä tämän hetken koululaisillamme? Jollei niitä ole, juurruttaminen on ainoa keino. Kirjalla on oma roolinsa tässä. Mutta meidän kaikkien tulisi omilla tahoillamme luoda maaperää kotiseutujuurakkojen kasvattamiseksi.
!00-vuotisjuhlakin on paikallaan. Koillisten kaupunginosien yhdistykset ovat nostaneet uudelleen esiin alkuperäisen puutarhakaupunki-idean. Puhumme Koillisen Kohottamisesta. Vastustajat eli tehorakentamisen kannattajat ovat kauhuissaan ja puhuvat muun muassa että pitäisikö kaikkien yhä kasvattaa joulupossu? Tästä ei ole kysymys vaan alueen ilmeen ja palvelurakenteen kohottamisesta. Ideoita ja toimintaa tarvitaan enemmän kuin rahaa. Kävin runsas viikko sitten katsomassa Letchworth Garden Cityä. Kaupunki oli hämmästyttävän mukavan ja puutarhamaisen näköinen. Laitan kuvasarjan pian näytille tänne. Tuskin Koillista enää Letchworthin tai muun puutarhakaupungin kaltaiseksi saa, mutta siihen suuntaan tulisi edetä. Letchworthista voisi ottaa oppia vaikkapa kukallisista kiertoympyröistä. Myös autoilijat voisivat ajaa ystävällisesti. Letchworth oli kuin Ruotsi, autoilijat pysähtyivät vapaaehtoisesti kun lähestyin suojatietä. Täällä on harvoin näin. Sama tuntui koskevan myös Guildfordia, jossa vietin useita päiviä.
Olkaamme ylpeitä historiastamme, ottakaamme sieltä oppia tulevaisuuteen. Tulevaisuus on uskoa, toivoa ja tahtoa täynnä. Mutta tämä on juhla, myös alueen ja oman itsetuntomme kohotusjuhla. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi puutarhakaupunkijuhlaamme. Esitän lopuksi runon jolla en aio osallistua meneillään olevaan juhlavuotemme runokilpailuun:
Lentokoneita kaarroksillaan
Poikavesseleitä trampoliinillaan
Valkokukka maasta nousee
Peipposen äänen jo kuulee
Pian satakieli laulelee ja käki kukkuu
Linnunpöntöissä elämää tihkuu
Silti pimeyttä vielä on
Ja iltatähden nähdä voi
kun hikilevät auenneina
löylyn jälkeen terassilla kiikkuu
ja yhteinen ateria mielessä liikkuu
Niin hyvän olon tunne vahva on
