Kalkkikalliolla upeat luonnonkasvit

Puistolan pohjoispuolella Vantaalla, aivan Helsingin rajan pinnassa oleva Kalkkikallion maasto on luonto-olosuhteiltaan monipuolinen. Sen eteläpuoleiset rinteet ja niiden aluset ovat kalkkipitoisen maaperänsä johdosta rehevää lehtoa. Kalliorinteet edustavat tyypillistä karua kalliomaastoa. Kaiken kaikkiaan alueen kasvillisuus on rikasta ja myös harvinaisia kasviesiintymiä on löydetty useita. Tästä lähemmin Ilkka Uotilan esitelmässä ( Pohjoismainen luonnonkukkien päivä 13.6.2004). 

Ilkka Uotila
Pohjoismainen luonnonkukkien päivä 13.6.2004
Puistola-Seura ry


LUONNONKASVIT  PUISTOLAN  KALKKIKALLIOLLA

Tämä luontokohde sijaitsee Puistolan pohjoispuolella Vantaalla ja aivan Helsingin rajan pinnassa. Kalkkikallion maasto on luonto-olosuhteiltaan monipuolinen. Sen etelänpuoleiset rinteet ja niiden aluset ovat kalkkipitoisen maaperänsä johdosta rehevää lehtoa. Kalliorinteet taas edustavat tyypillistä karua kalliomaastoa. Kallion yläosissa on myös suoalue sekä avointa niittyä. Lisäksi kallio rajautuu lännessä vanhaan maanviljelysmiljööseen.

Kalkkikallio ja sitä ympäröivä metsäalue, jota rajaavat etelässä ja idässä asutus, pohjoisessa Kehä III ja lännessä peltoalueet, on noin 30 hehtaaria. Alueella on polkuverkostoa ja sen läntistä laitaa myötäilee vanha, jo 1700-luvun kartoissa esiintyvä kärrytie, joka on osa Vanhalta Porvoontieltä Fastbölen kylään johtanutta kulkuväylää. Nykyisin metsän pohjat ovat melko kuluneita ja paikoin pahasti roskaantuneita.

Kalkkikallion huippu, jossa aikoinaan seisoi kartoitustoimia palvellut kolmiomittaustorni, on 64,8 metrin korkuisena runsaat nelisenkymmentä metriä lähiympäristöään korkeammalla.  Jos huippu sijaitsisi Helsingin puolella, se olisi sen korkein maastokohta. Kallion ylärinteillä on geologisina kohteina irtolohkareista ja kallionsiirroksista muodostuneita katoksia ja luolia. Rinteillä on myös viimeisimmän jääkauden väistymisestä kertovia Itämeren Ancylusjärvi-vaiheen rantakivikoita. Kalkkikallion maaston on halkaissut ikävästi jo 1960-luvun alusta lähtien Helsingin ympärystie Kehä III. 1980-luvun alussa toteutettu Kehä III:n uusi linjaus oli koitua kohtalokkaaksi alueen parhaille osille. Eräänä kolmesta linjausvaihtoehdosta oli vahvasti esillä myös Kalkkikallion eteläpuolisten lehtojen kautta suunniteltu vaihtoehto. Puistola-Seura herätti linjauksista vilkkaan keskustelun, jossa myös tunnelivaihtoehto oli esillä. Tunnelia ei tullut, mutta varmasti käyty keskustelu osaltaan vaikutti siihen, että vaihtoehdoksi valittiin nyt käytössä oleva linjaus, joka luontoarvojen kannalta on maanpäällisistä vaihtoehdoista vähiten haitallinen.

Alueen eteläinen rinteen alus on rehevää lehtoa, jossa on runsaasti tyypillisiä kalkinsuosijakasveja. Tällaisia ovat muun muassa  sinivuokkonäsiä, lehtokuusama ja kevätlinnunherne.  Pienen matkan päässä rinteessä on ehkä alueen kasvistollisesti erikoisin esiintymä, lehtosinijuuri, eteläisten tammi- ja pyökkimetsien tyyppilaji.
Rinteillä on Luonnonkukkien päivän tunnuskasvin ja Suomen kansalliskukan, kielon lisäksi myös toista kielolajia, kalliokieloa.  Ylempänä varsinaisella kallio-osuudella on tyypillisiä kalliokasveja kuten mäkitervakkoa, kevätkynsimöä, lituruohoa  ja ketokäenminttua.

Kallion huipun tuntumassa on pieni suoalue, jolta löytyy erikoinen, Etelä-Suomessa yleensä vain meren rannoilla esiintyvän ruohokanukan mantereinen esiintymä, joka on tunnettu kasvistoselvityksissä jo vuosikymmenien takaa. Tänä kesänä tämä pieni, kovia kokenut ja sitkeä
esiintymäerikoisuus on jäänyt ikävästi vesakkoraivauksen jätteiden alle ja kärsinyt tästä pahasti.
Suolla on lisäksi orkideakasvi maariankämmekkää, lakkaa ja tupasvillaa.
Paljaaksi hakatulla sähkövoimalinjalla on kuivien niittyjen kasveja sekä tien varsille ihmisen vaikutuksesta pesiytyneitä lajeja kuten alun perin pohjois-amerikkalainen, jopa häiriköksi muodostunut tulokas, lupiini.  Niityllä esiintyy suurikokoista ukontulikukkaa ja ulkoilutien varressa erikoista, ilmansuunnat osoittavaa niin sanottua kompassikasvia,  piikkisalaattia.

Varjoisan kuusimetsän läpi kulkevan vanhan kärrytien varrella esiintyy valjun keltaista, oikullisesti maan pinnalle ilmestyvää lehtivihreätöntä  mäntykukkaa.  Kalkkipainanteessa, josta on ilmeisesti myös louhittu pienimuotoisesti kalkkikiveä esiintyy erikoisella tavalla kesässä kahdesti kukkivaa  lehto-orvokkia sekä salaperäistä  mustakonnanmarjaa.
Polun varrella olevien vanhojen viljelysmaiden rikkaruohoina löytyy vanhasta viljelykulttuurista kertovia, nykyisin harvinaisiksi käyneitä lajeja, kuten  punasavikka rautanokkonen  ja öisin kukkansa avaava  valkoailakki.

Multakasoissa asutuksen läheisyydessä ja myös syvemmällä metsässä kierroksen alku- ja loppupisteessä  on vanhaa rohdoskasvia keltamoa  suurina esiintyminä. Siellä on myös Kaisaniemen yliopistollisesta kasvitieteellisestä puutarhasta joskus 1800-luvun puolivälissä karkuun lähtenyttä ristikukkaiskasvia  litulaukkaa.

Helsingin puolella olevalla läheisellä Roosinmäeksi nimetyllä metsäsaarekkeella on vuonna  2003 rauhoitettu hyvin harvinaiseksi käyneen  ketokatkeron  esiintymä. Sen ohella samalla kalkkipainannekedolla on muitakin harvinaisuuksia, kuten  kirkiruoho, vilukko, ketonoidanlukko  ja  kartioakankaali.

Suomen ympäristökeskus on toivonut tämän vuoden retkillä esiteltävän heidän kasvityöryhmänsä  tämän vuoden kohdelajeja, noidanlukkoja.  Ne ovat pieniä itiökasveja, joita Suomessa on tavattu seitsemän eri lajia. Mainittu kasvityöryhmä on kiinnostunut näiden esiintymisistä nykyisin. Kalkkikallion lähimaastoista on ”lukkoja” löytynyt ainakin ketonoidanlukkoa Roosinmäeltä ja Jakomäen eteläpuolisilta linnoituskallioilta. Samoilta linnoituskallioilta on löytynyt myös harvinaista saunionoidanlukkoa.
Jos tämän kierroksen osallistujat kesäisillä retkillään kohtaavat ”lukkoja”, kasvityöryhmä Suomen ympäristökeskuksessa on tiedoista kiinnostunut.