Puistolan Asukasilta 29.11.

Torstaina 29.11.2007 oli Puistola-Seuran järjestämä Asukasilta. Sen aluksi julkistettiin lokakuun lopussa päättyneen runokilpailun tulokset. Runokilpailuun oli toivottu varsinkin Puistola-aiheisia runoja ja kilpailussa oli sarjat lapsille, nuorille ja varttuneemmille. Näytteitä parhaista runoista kuultiin tilaisuudessa. Ne esitti Sinikka Vepsä sekä eräiden voittoisien runojen tekijät itse.

 Asukasillassa vieraili lisäksi Reino Helismaa-asiantuntijoita: Kyösti Mutkala ja Jukka Pennanen, jotka ovat kirjoittaneet Helismaan elämänkerran. Kuultiin mielenkiintoisia muistoja Helismaan elämästä ja toiminnasta Puistolassa. Asukasiltaan oli saapunut monia vanhoja puistolalaisia, jotka aikoinaan olivat tavanneet Helismaan ja hänen perheensä muita jäseniä.

Asukasilta järjestettiin Puistolan kirkon juhlasalissa. 

Faktatietoa Reino Helismaan elämästä Puistolassa:

Helismaa (vuoteen 1935 Helenius) Reino Vihtori, synt. 1913, kuollut 1965 Helsingissä. Puoliso Lempi Sanelma, os. Turunen. Lapset: Arto s. 1937, Satu 1938 ja Markku 1945.

Opinnot: keskikoulu, konelatojan ammattioppi, yksityisiä musiikkiopintoja.

Työura: konelatojana vuodesta 1936. Toimitussihteeri ja kirjailija 1952-1965. Esiintyjänä musiikkikiertueilla eri puolilla Suomea 1945-1964.

Tuotanto laaja ja monipuolinen: mm. yli 5500 laulujen sanoitusta sekä omalla nimellään että nimimerkeillä. Kymmeniä omia sävellyksiä. Laulanut itse 50-60 levyllä. Yhteensä 32 elokuvakäsikirjoitusta. Monia operetti- ja musikaalikäännöksiä.

Puistola-ajat: asui perheineen aluksi vuokralla osoitteessa Kalkkivuorentie 49 (Nyk. Kirvestie) 1945-1950. Sittemmin omistamassaan kiinteistössä Harjutie 6 (nyk. Iivarintie 2) 1950-1965.

Kunnianosoituksina Reino Helismaalle hänelle annettiin vuonna 1984 tänne nimikkokaduksi Reino Helismaan tie. Kuvanveistäjä Gunnar Uotilan luoma Helismaan muistopatsas saatiin Puistolan torille vuonna 1987.

Helismaasta lisätietoa Puistolan Alueoppaassa 1987 ( saatavana mm. Puistolan Kirjastossa). 

Edellinen artikkeliIlmoita tapahtumasta
Seuraava artikkeliAlueopas ja sen kansikuvat