Helsingin kasvu 4 000 hengen pikkukaupungista miljoonan ihmisen metropoliksi alkoi pääkaupungiksi julistamisesta 1812. Rakennettiin näyttävä empire-tyylinen keskusta, jonka ympärille levisi yhtenäinen puutaloasutus nykyistä Kamppia ja Punavuorta myöten. Hallitseva rakennustyyppi aina 1800-luvun lopulle saakka oli yksikerroksinen vaakavuorattu hirsitalo.
Paloturvallisuuden parantamiseksi lautakatot kiellettiin kaupungissa 1865. Kun viimeisistä nälkävuosista oli selvitty ja rautateiden rakentaminen vauhditti teollisuutta sekä olot muutenkin vapautuivat, alkoi Helsingissä nousukauden myötä kivitalojen rakennusbuumi. Hyväkuntoisia puutaloja siirrettiin nyt radanvarsien kasvaviin huvilayhdyskuntiin sellaisenaan tai uudelleenkäytettynä rakennusmateriaaliksi. Jäljelle jääneistä suuri osa hävisi 1960-luvulla. Niissä asuttiin hyvin ahtaasti ja alkeellisesti: asukkaat siirtyivätkin yleensä tyytyväisinä uutuuttaan hohtaviin lähiöihin.
Viimeiset säilyneet puutalot ovat kaikki visusti suojeltuja. Rakennusmestari E. Sihvolan urakoimia ovat Merimiehenkatu 13 (vuodelta 1888) ja 10 (vuodelta 1886). Numero 14:n piharakennus on arkkitehtitoimisto Kiseleff & Heikelin piirtämä vuodelta 1888, kaksikerroksinen ja peruskorjattuna edelleen asumakäytössä. Uudenmaankatu 38 on joukon vanhin, vuodelta 1865. Kaisaniemeen yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan siirrettiin kaksi 1830-luvun taloa (Uudenmaankatu 19 ja Punavuorenkatu 23) vuonna 1991.
www.hel.fi/hel2/kaumuseo/kavely/puutalot/puukohde.html#25 (Merimiehenkadun talot)
www.hel.fi/hel2/kaumuseo/kavely/puutalot/puukohde.html#14 (Uudenmaankatu 38)
www.hel.fi/hel2/kaumuseo/kavely/puutalot/puukohde.html#9 (Kaisaniemeen siirretyt talot)