Versio 19.12.2014
Reitin pituus 3,7 km
Kohteita 27 + 5 tietolaatikkoa
Julkaisija Punavuoriseura ry
Toimittanut Pauli Saloranta / Suomen Kotikaupunkipolut tmi
Työryhmä Pirjo Salo (pj), Sakari Alanen, Yvonne Behncké, Aleksi Neuvonen, Paavo Sollamo ja Haide Österlund
Rahoitus Suomen Kulttuurirahasto sekä Helsingin kaupungin aluetyön yksikkö ja tapahtumayksikkö
Kiitos kaikille tietoja antaneille tahoille ja yksityisille kaupunkilaisille!
Johdanto
Punavuoren ja Kampin vanhimmat korttelit Bulevardin kahta puolta kaavoitettiin 1812 ”Uudenmaan esikaupungiksi”, siis uuden pääkaupungin ensimmäiseksi asumalähiöksi. Täällä oli alusta alkaen omat torit ja lähipalvelut vossikoineen ja saunoineen sekä vuonna 1821 nykyisen telakan paikalle avattu kylpylä, jossa annettiin mineraalihoitoja erilaisiin vaivoihin.
Lähtökohtaisesti Punavuori oli vaatimattomampaa asuinseutua kuin Helsingin monumentaalikeskusta. Vuokratonteille puurakennuksiin asettui aluksi enimmäkseen työväestöä, kalastajia ja merimiehiä. Täältä hakivat kortteerin myös monet köyhät opiskelijat, joista myöhemmin kasvoi maamme suurmiehiä: Aleksis Kivi, J. L. Runeberg, J. W. Snellman ja Fredrik Cygnaeus muiden muassa.
Nykyiselleen Punavuori kaupungistui noin sata vuotta sitten. Täällä voikin aistia erästä Suomen vanhinta kaupunkikulttuuria.
Kirjallisuutta mm.
Marjatta Peltola: Elämää Punavuoressa. Osakeyhtiö 33:n tarina. (1993)
Kaija Ollila ja Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita. (Helsingin Sanomat 1977)
Terttu Niutanen (toim.): Sinebrychoffit – osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa. (Sinebrychoff 2009)
Iiris Hälli ja Teresia Liljelund (toim.): Punavuori joka voisi olla. Näyttelyluettelo. (Kaupunginkanslian tiedotustoimisto 1991)
Elina Nummi: Vihreät sylit. Kävelyretkiä Helsingin puistoihin. (Edita 2010)
Antti Manninen: Kenen kadulla asut? (Helsingin Sanomat 2009)
Antti Manninen: Puretut talot. 100 tarinaa Helsingistä. (Helsingin Sanomat 2008)
Arvi Ilonen: Helsinki Espoo Kauniainen Vantaa arkkitehtuuriopas. (Otava 2000)
Helsingin nimistötoimikunta: Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. (Helsingin kaupunki 1981)
Harri Nykänen ja Tom Sjöberg Tom: Rööperi – rikoksen vuodet 1955–2005. (Johnny Kniga 2005)