Ostoskeskuksen risteykseen liikenneympyrä

940
Ympyrä näkymä luonnos

Ostoskeskuksen risteykseen rakennetaan liikenneympyrä

Roihuvuoren ostoskeskuksen ympäristö uudistuu merkittävästi kun kirkon ja ostarin välinen risteys muutetaan liikenneympyräksi eli kiertoliittymäksi. Samalla Roihuvuorentietä ja risteysaluetta rakennetaan uusiksi. Aiheesta järjestettiin Roihuvuori-seuran toimesta asukasilta tiistaina 29.11.2016 kirkon seurakuntasalilla. 

Raportti tilaisuudesta

Paikalla oli sekä roihuvuorelaisia asiasta kiinnostuneita, seuran edustajia että myös kaupungin työntekijöitä ja konsultteja. Raportti tapahtumasta havainnekuvien jälkeen.  

Tilaisuudessa esitetyt kalvot (ASUKASILTA_KSV_Roihuvuori-2016.pdf)
Tilaisuudessa esiteltyjä havainnekuvia: 

Ympyrä näkymä2 luonnos

Bussipysäkki näkymä luonnos

Taksiaukio näkymä luonnos

 

Raportti tapahtumasta
(Jussi Lahti sekä web-tiimi)

Tässä subjektiivinen tiivistelmä keskustelusta.
Aluksi kirkkoherra Timo-Pekka Kaskinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi tilaisuuden.
Roihuvuori-seuran puheenjohtaja Otto-Ville Mikkelä esitteli osallistujat.
Paikalle oli saapunut neljä kaupungin liikennesuunnittelijaa, jotka edustivat kaupunkisuunnitteluvirastoa, rakennusvirastoa sekä suunnitteluun osallistunutta konsulttitoimistoa. Kaupungin edustajat: Leena Silfverberg (toimistopäällikkö) ja Juha-Pekka Turunen (vuorovaikutussuunnittelija) Kaupunkisuunnitteluvirasto, Pirjo-Liisa Saartenkorpi, (projektipäällikkö) Rakennusvirasto, Juha Lahti (projektipäällikkö) Sito Oy.
Suunnittelijat kävivät katusuunnitelman läpi ja vastasivat samalla muistutuksista (joita oli tullut peräti 10 kpl) nousseisiin kysymyksiin.
Leena Silfverberg esitteli suunnitelman pääpiirteittäin ja sen jälkeen käytiin läpi asukkaiden huomautuksista nousseita kohtia. Silfverbergin mukaan liikenneympyrä on perusteltu ratkaisu, koska se tutkimusten mukaan lisää turvallisuutta. Lisäksi reitti Roihuvuoren läpi toimii erikoiskuljetusreittinä tarvittaessa.
Liikenneympyrä on osa koko Roihuvuorentien liikennesuunnitelmaa ja ostoskeskuksen katualuetta.
Liikenneympyrän/kiertoliittymän tarpeen perusteluja:
1) turvallisuus, koska ajonopeudet pienenevät, mistä seuraa vähemmän onnettomuuksia
2) ei liikennevaloja, liikenne sujuvampaa ja vähemmän odottelua.
Suunnittelijoiden näkemyksen mukaan liikenneympyrä ei lisää pyöräilijöiden onnettomuuksia.
Juha Lahti Sito Oy:stä esitteli suunnitelman yksityiskohtia kuvien avulla. Vanhoihin suunnitelmiin on tehty tarkennuksia ja muutoksia mm. siten, että pyöräilijä ei tule autoilijaan nähden takaviistosta eli näkymättömistä. Valaistus tulee alueella suunnitelman mukaan paranemaan, vaikka valaistusta siirretään sivummalle erikoiskuljetusreitin vaatimusten vuoksi.
Pirjo-Liisa Saarteenkorpi näytti havainnekuvia suunnitelmasta ja kertoi ostoskeskuksen ja kirkon alueen yleisilmeen kohenevan muutostöiden yhteydessä.
Koko liikenneympyrä on korotettu, kaikkiin suojateihin tulee korotukset, ympyrän halkaisija on 40m, alueelle tulee noin 30 uutta parkkipaikkaa, taksiaseman aukio pienenee ja se maisemoidaan paremmin.
Taksiaseman eteen tulee kirsikkapuita. Männyt joudutaan poistamaan, koska koko katu siirtyy lähemmäs kirkkoa. Pyörätie tulee jatkumaan kaksisuuntaisena koko matkalta kirkon ohi Roihuvuorentietä alas Itäväylälle asti. Kadunvarren pysäköinti säilyy ennallaan. Yksi suojatie poistuu kokonaan. Kirkon edustaa maisemoidaan asentamalla mm. punatiiliteemaista kivetystä ja kirsikkapuita.
Suunnitelmaa on kritisoitu vanhojen suunnitelmien uudelleenlämmittämisestä. Vanhojen pyöräliikenteen suunnitteluohjeiden käytön suunnittelijat perustelivat sillä, että uusien ohjeiden mukaan Roihuvuorentielle pitäisi rakentaa yksisuuntaiset pyörätiet/-kaistat. Niitä ei voi nykyisten resurssien puitteissa rakentaa, koska se vaatisi koko Roihuvuorentien mylläämistä.
Liikenneympyrän koko perusteltiin
1) turvallisuudella (isompi olisi turvallisempi kuin pieni) ja
2) erikoiskuljetusreitillä.
Erikoiskuljetusreitista annettiin uutta tietoa. Haluttaessa kuljettaa Laajasaloon suuria rakennuselementtejä tai muita erikoiskuljetuksen vaatimia elementtejä Roihuvuori on ainoa käytettävissä oleva reitti. On olemassa ennakkopäätös hakemuksesta, jossa rakennuselementti kuljetetaan Vuosaaresta Laajasaloon Roihuvuoren kautta. Vuonna 2018 olisi tälle reitille tulossa sähkömuuntajan erikoiskuljetus 65 metrin telillä. 45 metrin ympyrä on minimikoko erikoiskuljetusreitille.
Uusi tieto oli myös se, että Vuorenpeikontien risteys tulee olemaan valo-ohjattu jatkossakin. Katusuunnitelmassa on ollut tältä osin virhe.
Alueen yleisilme tulee olemaan avarampi kuin nyt. Liikenneympyrään ei voi tehdä korkeita tai kiinteitä taideteoksia, koska erikoiskuljetusreitin pitää olla vapaa. Liikenneympyrään voi sijoittaa siirrettävän taideteoksen. Pirjo-Liisa Saarteenkorpi lupasi lisätä nämä ehdot täyttävän taidetoksen optiona rakennussuunnitelmaan.
Yleisöä oli paikalla kaikenkaikkiaan noin 30 henkeä. Keskustelua käytiin hyvässä hengessä rakentavasti. Mitään kovin yllättävää keskustelussa ei noussut esiin, mutta kaupungin edustajat jaksoivat kärsivällisesti vastata sekä ennalta esitettyihin kysymyksiin että paikalla heränneeseen keskusteluun. Kysymyksiä heräsi mm. maisemoinnista ja istutuksista. Myös ostoskeskuksen parkkipaikan liittymästä ja mm. huoltoliikenteen järjestelyistä keskusteltiin. Ne eivät tähän liikennesuunnitelmaan kuulu koska parkkipaikka ja ostarin edusta ovat yksityisaluetta (liikkeiden omistuksessa) ja ne pitää suunnitella erikseen kiinteistön haltijoiden, kaupallisten toimijoiden, asukkaiden ja kaupungin suunnittelijoiden kesken.
Asia etenee siten, että yleisten töiden lautakunta käsittelee suunnitelman tammikuussa 2017. Suunnitelmasta on tehty 10 muistutusta ja lautakunta ottaa ne huomioon rakennussuunnitelmasta päättäessään.
Varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät mahdollisesti vasta vuonna 2018. Liikenneympyrän rakentaminen käynnistyy käytännössä vasta kun entisen liikerakennuksen paikalle rakennettavien uusien talojen vaatimat liikennejärjestelyt ja katurakentaminen on saatu valmiiksi.

 

 

KUTSU TILAISUUTEEN

Asukastilaisuus: ostarin liikennejärjestelyt (Katusuunnitelma)

Aika: tiistaina 29.11. klo 17:30

Paikka: Roihuvuoren kirkon seurakuntasali

Paikalle luvassa;  

liikennesuunnittelija Pirjo-Liisa Saartenkorpi

Mahdollisesti myös ostarin K-kauppias Valtteri Markkula 

Roihuvuori-seuran edustaja 

– aluearkkitehti Petteri Erling on peruuttanut osallistumisen esteen vuoksi   

Järjestää: Roihuvuori-seura 

  

Katusuunnitelman kohde 
Roihuvuorentie ja Tulisuontie sijaitsevat Herttoniemen (43.) kaupunginosassa.
Katusuunnitelma koskee Roihuvuorentietä välillä Prinsessantie – Strömsinlahdenpolku sekä Tulisuontietä välillä Roihuvuorentie – Tulisuontie 5.   

Liikenteellinen ratkaisu
Roihuvuorentie ja Tulisuontie ovat alueen kokoojakatuja. Katujen risteys muutetaan kiertoliittymäksi.
Katujen varrella kulkevat eroteltuina jalkakäytävä ja pyörätie. Prinssintien ja Roihuvuorentien risteyksessä olevan taksiaseman järjestelyt muuttuvat mutta asema säilyy. Kirkon eteläpuolella sijaitseva pysäköintialue pienenee 14:n autopaikan verran.

Suunnitelma-asiakirjat: 
 http://www.hel.fi/static/hkr/nahtavilla/151116/roihuvuoren_keskusta_selostus.pdf 
 http://www.hel.fi/static/hkr/nahtavilla/151116/roihuvuorentie_tulisuontie.pdf 

 

Lähtökohtia keskustelulle 

Roihuvuori-facebook-sivulla käydyssä keskustelussa uutta katusuunnitelmaa on sekä kehuttu että moitittu. Kaikenkaikkiaan suunnitelmaan liittyy paljon katuympäristöä parantavia toimia, kuten istutuksia ja uusia levähdyspaikkoja penkkeineen. Suunnitelman kautta Roihuvuorentien pyörätietä jatketaan aina Prinsessantielle asti. Tämä on jo pitkään odotettu uudistus. Myös Prinssintien risteyksessä sijaitsevan ”Taksi-tolpan alueen” muutostyöt ovat hyvin myönteinen uudistus.    

Keskustelun aiheita 

  • Katusuunnitelmaa on moitittu vanhentuneeksi, eli se perustuu n. 10 vuotta vanhoihin suunnitelmiin. 
  • Liikenneympyrän moititaan olevan liian tilaa vievä, eli sen ympärysmitta on liian suuri. Risteysalueen tila voitaisiin käyttää tehokkaammin ja luoda miellyttävämpi ja turvallisempi jalankulkuympäristö. 
  • Liikenneympyrään on sen keskelle toivottu sijoitettavan ympäristötaidetta. Tällaisista ratkaisuista löytyy lukuisia esimerkkejä eri puolilta Suomea. 
  • Risteys on vilkas jalankulku- ja pyöräilyalue. Liikenneympyrän on moitittu huonontavan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja sitä tulisikin tarkistaa tältä osin parantamalla jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita. 
  • Liikenneympyrän rakentamisen myötä pyöräilijät joutuvat kiertämään laajan kaaren risteyksessä. Ratkaisua on moitittu hankalaksi ja toivotaan että suunnitelmaa voidaan tarkistaa pyöräilyn kannalta sujuvammaksi ja turvallisemmaksi.  
  • Autoliikenteen sisäänajon ostoskeskuksen parkkipaikalle on moitittu olevan hankalassa paikassa ja haittaavan jalankulkua sekä aiheuttavan turhia vaaratilanteita. Sisäänajokohta tulisi siirtää pois itse risteysalueelta, esimerkiksi ostarin parkkipaikan toiseen päähän. 
  • Liikenneympyrän moititaan lisäävän autoilua, koska sen avulla autoliikenne Roihuvuorentiellä ja Tulisuontiellä sujuvoituu ja risteysalue on helpompi ajaa läpi suuremmalla ajonopeudella. 
  • Suunnitelmaan sisältyviä autopaikkojen muutoksia on sekä pidetty myönteisenä muutoksena, että myös moitittu. Jalankulun ja pyöräilyn kannattajat toivovat että autoilun määrä alueella vähenee ja parkkipaikkoja vähennetään, toisaalta autonomistajat ja autoilijat toivovat lisää paikoituspaikkoja.  

Ratkaisuksi on ehdotettu ostarin katualueelle ns. T-risteystä johon liittyy ajoesteet ja hidasteet ajoradalla. Toisaalta liikenneympyrään itsessään on suhtauduttu myönteisesti, mutta on toivottu suunnitelman tarkistusta ja liikenneympyrän viemän katualueen laajuuden supistamista. 

Kaupunkifillari (pyöräilyblogi). Marjut Ollitervon (Hepo PJ) kriittinen blogikirjoitus aiheesta. 

 

 

ostarin likenne

 Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

 

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

 

Ostarin liikenne

Ostarin liikenne

ostarin likenne

 Ostarin liikenne