Tapahtuu Roihuvuoressa

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Yölintukävely Porolahden rannoilla (3.6.2020)

3.6.2020 - 20:00 - 22:00

Vapaa pääsy

Luontoretki: Yölintukävely Porolahden rannoilla

Yölintukävely Porolahden rannoilla

Järjestäjä: Tiederoihu ja Roihuvuoren Rio

Keskiviikkona 3. kesäkuuta 2020 klo klo 20.00

Tiedot

Yleisön toiveesta uusitaan viime keväänä suuren suosion saanut yölintujen kuunteluretki Porolahden rannoille keskiviikkona 3.6.2020
– lähtö retkelle klo 20 Roihuvuoren Riosta (Roihuvuorentie 9)
– retken kesto arviolta 2-3 tuntia, mukaan voi tulla toki vain osaksi aikaa

Retki järjestetään Tiederoihun ja Roihuvuoren Marttojen yhteistyönä. Oppaina toimivat Mika Rantanen (meteorologian tohtorikouluettava, Helsingin yliopisto) joka on ollut innokas lintuharrastaja lapsesta lähtien, joka toimii nykyään myös Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen sihteerinä ja Timo Vesala (meteorologian professori, Helsingin yliopisto) joka on pienestä pitäen kiinnostunut linnuista ja yrittänyt oppia lajien tunnistamista paremmin viimeiset 20 vuotta.

Mahdollisesti kuultavia tai nähtäviä lajeja: nokikana, kyhmyjoutsen, valkoposkihanhi, silkkiuikku, punarinta, laulurastas, mustarastas, kottarainen, pajulintu, ruokokerttunen, viitakerttunen, pensaskerttu, mustapääkerttu, lehtokerttu, satakieli, kultarinta, kirjosieppo, punavarpunen, peippo, sepelkyyhky, uuttukyyhky, luhtakerttunen, ruokokerttunen, kanadanhanhi, tavi, haapana, telkkä, punakylkirastas, isokoskelo, talitiainen, sinitiainen, metsäkirvinen.

 

Tiedot

Päivämäärä:
3.6.2020
Aika:
20:00 - 22:00
Hinta:
Vapaa pääsy
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
,

Järjestäjä

Tiederoihu