Julia Lehtinen on Suomen uusi kirsikankukkaprinsessa (20.5.2023)

312
kirsikankukkaprinsessa Julia Lehtinen Kuva Iiro Kaukiainen
kirsikankukkaprinsessa Julia Lehtinen Kuva Iiro Kaukiainen

Roihuvuoren kirsikkapuistossa juhlittiin uusia kuninkaallisia Hanami-juhlassa 20.5.2023. Vasta valittu prinsessa pitää japanilaisesta arkiruoasta.

Artikkeli Anna Paju

Edellinen kuningatar Ella Saarenko luovutti Roihuvuoren Hanami-juhlassa kruununsa Suomen kirsikankukkakuningatar 2023 Elina Vanhatalolle. Uudeksi kirsikankukkaprinsessaksi valittiin Julia Lehtinen.

Julia Lehtinen on 20-vuotias englantilaisen filologian opiskelija Helsingistä. Sivuaineinaan hän opiskelee kansainvälistä politiikkaa ja japanin kieltä. Kirsikankukka-diplomatiassa tarpeellisia tietoja ja taitoja!

Vantaalta kotoisin olevan Julian kiinnostus japanin kieltä ja kulttuuria kohtaan syttyi jo “ihan pienenä” isoveljen kautta.

–Veljellä oli paljon manga-kirjoja. Luin niitä ja ihastuin. Otin sitten itse lisää selvää japanilaisesta kulttuurista ja aloin opiskella myös japanin kieltä.

Prinsessan tehtävään oli keväällä avoin haku. Valintaraatiin kuului edustajia japanilais-suomalaisista yhteisöistä sekä Roihuvuori-Seuran puheenjohtaja. Valinnassa painotettiin kiinnostusta japanilaiseen kulttuuriin ja japanin kielen taito katsottiin eduksi.

Japani maistuu arjessa

Japani on läsnä Julia Lehtisen arjessa. Musiikkiharrastukseen kuuluvat japaninkieliset laulut ja käsityöharrastuksen esimerkiksi origamien taiteilu.

– Tykkään myös kokata japanilaisia ruokia.

Julia kertoo pitävänsä erityisesti japanilaisesta kotiruoasta. Arkisista resepteistä, joita on helppo valmistaa kotona. Yksi suosikeista on japanilainen curry, jota Julia suosittelee kokeilemaan.

– Siinä on perunaa ja porkkanaa, ja joku proteiini, mistä itse tykkää. Maku on ehkä vähän täyteläisempi kuin intialaisessa curryssa, hän kuvailee.

Kimonoita, kansallispukuja ja onnea tuottavia tapoja

Julia on tavannut edellisiä kirsikankukkakuninkaallisia Elina Vanhataloa, Ella Saarenkoa ja Venla Ailasmäkeä. Yhdessä on juotu teetä ja keskusteltu muun muassa kimonon hankinnasta. Kimonon pukeminen oikein ja oikeassa järjestyksessä on oma taiteenlajinsa ja siihen Julia kertoo saaneensa kollegoilta paljon hyviä neuvoja.

– Japanin vierailuilla taas käytämme kansallispukuja ja sitä varten olen hankkimassa Hämeen puvun.

Julia näkee Japanin ja Suomen kulttuureissa samanlaisia piirteitä. Tällaisia ovat hänen mukaansa muun muassa tietynlainen luonnonläheisyys ja käsityöläisyyden arvostaminen.

Hieman yllättäviäkin yhtäläisyyksiä löytyy. Julia on kiinnostunut japanilaista juhlista, festivaaleista ja niihin liittyvistä tavoista. Moniin liittyy onnea tuottavat rituaalit. Vaan niinpä meilläkin tehdään esimerkiksi juhannustaikoja ja poltetaan juhannuskokkoja, jotta pahat henget pysyisivät loitolla.

Innostuneena uuteen

Julia Lehtinen uskoo, että hänellä on hyvät edellytykset hoitaa tehtävänsä kunnialla. Pitkäaikainen Japani-harrastuneisuus ja hyvät esiintymistaidot auttavat. Ja koko Suomen kuninkaallinen kirsikankukkaperhe.

– He ovat aivan ihania ihmisiä, hän kehuu edeltäjiään ja kollegoitaan.

Julia pääsee tositoimiin edustamaan pian hanami-juhlan jälkeen, kun Suomeen saapuu Japanin hallitseva kirsikankukkakuningatar Maeda Marin seurueineen. Suomen kuninkaalliset emännöivät heidän vierailuaan.

– Haluan päästä jakamaan Japanin kulttuurin kauneutta Suomeen, ja toisinpäin. Täällä käyville japanilaisvieraille on ilo päästä esittelemään Suomea.

Suomen kirsikankukkakuninkaallisten Japanin matkat ovat olleet yllättävänkin korkean profiilin vierailuja. On tavattu arvovaltaisia ihmisiä, kuten ministereitä, aina pääministeriä myöten, alahuoneen edustajia jne. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

– Vähän jännittää, mutta olen samalla tosi innoissani siitä, että olen saanut näin uniikin mahdollisuuden, sanoo Suomen kirsikankukkaprinsessa 2023 Julia Lehtinen.

Taustaa: Kirsikankukkakuninkaalliset

Roihuvuoren hanami-juhlassa on vuodesta 2017 valittu Suomen kirsikankukkakuningatar ja vuodesta 2019 saakka myös kirsikankukkaprinsessa.

Kirsikankukkakuninkaalliset toimivat hyväntahdonlähettiläinä Suomen ja Japanin välillä. Ehdotus kirsikankukkakuningattaren valinnasta tuli alkujaan Japanin Helsingin suurlähetystön kautta Japan Sakura Foundationilta. Japanin parlamentin perustama Japan Sakura Foundation on valinnut Japanissa kirsikankukkakuningattaria vuodesta 1963.

Valitusta prinsessasta tulee seuraavan vuoden kuningatar.

Suomen kirsikankukkakuninkaallisia voi seurata Instagramissa tilillä @finnishsakuraqueens

Kuva: Iiro Kaukiainen