Roihuvuori-Seura kehoittaa kunnioittamaan turvavälejä Kirsikkapuistossa.
Roihuvuori-Seura vetoaa Kirsikkapuiston kävijöihin. Muistetaan turvavälit kanssaihmisiin eikä kajota kirsikkapuihin. Muistakaa myös että alueella ei ole vessoja!
Kirsikkapuut kukkivat
Roihuvuoren kirsikkapuut lähtivät kukkimaan tiistaina 5.5.2020. Edelliseen vuoteen verrattuna eroa oli lopulta kaksi päivää, eli vuonna 2019 puut kukkivat 7.5. alkaen. On hyvä muistaa että Roihuvuoressa on lukuisia eri kirsikkapuu-lajikkeita, ja puut kukkivat hieman eri rytmissä. Kirsikkapuistossa yhden lajikkeen puu on kukkinut jo yli viikon päivät.
Suurimmat puiden keskittymät sijaitsevat Kirsikkapuistossa ja Japanilaistyylisessä puistossa. Roihuvuori-Seuralla on ollut jo useamman vuoden hanke, jolloin puita on istutettu myös esimerkiksi taloyhtiöiden pihoille, joten puita voi löytyä sieltä täältä ympäri Roihuvuoren.
Muistattehan:
Puistot ja kirsikkapuut: puut sijaitsevat kaupungin eli meidän kaikkien yhteisissä puistoissa. Niitä saa rauhassa ihailla mutta puihin koskeminen, esineiden ripustaminen tai oksien taittaminen ja kukkien mukaan ottaminen on ehdottomasti kielletty. Myöskään puiden ravistelu jotta saadaan kaunis valokuva on ehdottomasti kielletty.
Roskat: ottakaa ehdottomasti omat roskanne mukaan ja kerätkää myös toisten jättämiä roskia pois. Puistoissa on roska-astioita ja Seuran pyynnöstä Helsingin kaupunki on tuonut alueelle ylimääräisiä roskiksia, mutta ne täyttyvät nopeasti. On siis parempi viedä omat roskat omiin roska-astioihin.
Suojavälit: elämme koronaviruksen aikaa ja kukaan ei tiedä tarkasti miten tauti leviää. Pidetään siis turvalliset välit toisiin ihmisiin. Puistoissa toki saa liikkua ja väljemmillä alueilla voi myös jäädä piknikille. Jätetään kuitenkin itse puiden alue rauhaan, jolloin muutkin mahtuvat kuljeksimaan niiden lomassa.
Mukavuuslaitokset: valitettavasti Roihuvuoressa ja puistoissa ei ole yleisiä vessoja. Koska kaikki kahvilat ja ravintolat ovat kiinni, niin vessoja ei myöskään niissä ole käytettävissä. Herttoniemen metroasemalla on yleinen vessa käytettävissä.
Kuvat: Sirkku Ikonen ja Otto-Ville Mikkelä.

