| Kesä toimii amatöörikirjoittajan innoittajana ja saa muistelemaan lapsuuden kesien viettoa Roihuvuoressa. Kirjoittaja on Mira Eschner, Roihuvuori-Seuran ex-puheenjohtaja ja 3. sukupolven roihuvuorelainen.
Artikkeli on julkaistu 19.7.2005, ja se julkaistaan nyt uudestaan |
Töiden jälkeen väsyttää
Makoilin töiden jälkeen sohvalla ja katselin puolihuolimattomasti Maija Vilkkumaan musiikkivideota kappaleesta ”Kesä”. En ole koskaan oikein Maijan lauluista tykännyt, mutta tämä biisi oli hauska. Videossa näytetään kertosäkeen aikana kesäisiä still-kuvia Hesasta: Hietsua, venerantaa, auringonottoa, aamukastetta, kaljapulloa ja makkaraa- nehän kuuluvat oleellisesti suomalaiseen kesäidylliin, jne. Olisin voinut vaikka vannoa, että kuvien joukossa vilahti myös Roihikan vesitorni… Hassu juttu… liittyneeköhän tuo betoninen kolossi jonkun bändiläisen kesämuistoihin? Ei kai Hesassa ole toista samanlaista vesitornia?
Näkökulma muuttuu
Minun kesämuistoihini vesitorni sopisi oivasti. Meillä ei koskaan ollut kesämökkiä landella, joten vietin kaikki kesät Roihuvuoressa, vesitornin varjossa. Lapsuuden kesistä muistuu ensimmäiseksi mieleen Tuhkimon leikkikenttä. Siellä laulettiin ”Peruna on pyöreä” -laulua ja syötiin kesäkeittoa hieman jo kostuneella näkkileivällä höystettynä (yök). Leikkipuiston kahluuallas tuntui silloin 25 vuotta sitten TODELLA suurelta nykypäivään verrattuna, ja siellä polskittiin ahkeraan kunnes pituuskasvu vihdoin pakotti käyttämään allasta nimenomaan kahlaamiseen kaiken muun mukavan peuhaamisen asemesta.
Onneksi lähellä on suurempikin lätäkkö: Marjaniemen ranta. Iän myötä tuokin ranta tuntuu kummallisesti kutistuneen, mutta muutoin se on kuten ennenkin. Vaikka Roihuvuoren maisemat ovat täydennysrakentamisen myötä muuttuneet, on Mariksen rannan ympäristö pysynyt ennallaan. Lankean ajoittain muistelemaan miltä Roihikan maisemat näyttivät parikymmentä vuotta sitten, joten täydennysrakentamisen järkevyys on saanut oman osansa pohdiskeluistani. Nuo muistelot ovat vaarallisia, sillä ne vievät helposti mukanaan ja saavat haikailemaan mukamas parempia aikoja. Ja sen jälkeen ei mikään enää riitä.
Kesän mukaan tuoma vihreys ja vehreys saa paatuneemmankin muistelijan nauttimaan olostaan. Nautinto on täydellinen kun aurinko hivelee lempeästi lämmöllään ja pääskyt kirkuivat ohi lentäessään. Ei ihme, että leikkaussaleihin valitaan vihreää väriä sen rentouttavan vaikutuksen vuoksi! Kesän vihreyden rentouttamana tohdin todeta julkisesti Roihuvuoren asioiden olevan edelleen erinomaisella tolalla. Saamme nauttia aluetta ympäröivistä kauniista puistoalueista, joiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi kaupunki panostaa luomalla alueelle oman viheraluesuunnitelmansa. Myönnettäköön, että ostoskeskus on tällä hetkellä kamalan näköinen, mutta sinne on tulossa parannuksia ja moni alueen asukas on kiitettävän kiinnostunut kauppakeskuksen tulevaisuudesta – aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä siis löytyy. Ostoskeskuksella viihtyvät puistokemistit aiheuttavat ajoittain kanssaeläjilleen visuaalista haittaa, mutta harvemmin mitään muuta harmia. Ehkäpä alueen asukkaiden heterogeenisyys pitäisikin nähdä voimavarana eikä heikkoutena?
Viime aikoina kaupunki on peloitellut koulujen lakkautuksilla. Uhan alla on myös Roihuvuoren ala-aste. Olen itse käynyt tuota koulua ja omat kokemukseni kyseisestä opinahjosta ovat positiiviset. Eipä sitä lapsena osannut katsella mahdollisia homevaurioita tai harmitella liian tiukkoja verhostandardeja. Mukavaa koulussa oli sen läheisyys (asuin tuolloin Lumikintiellä) ja se, että kaveritkin kävivät samaa koulua. Kypsään 30-vuoden ikään päästyäni katselen rakennusta eri silmin ja myönnettäköön, että rakennus lähentelee rumuudessaan ihan omia sfäärejään… Paitsi tietysti jos neuvosto-arkkitehtuuri on erityisen lähellä sydäntä. Minua tuo rakennus ei pahemmin piinaa. Jossakin vaiheessa rumuuskin muuttuu persoonallisuudeksi ja onhan koulu kyhätty aika komealle paikalle. Tietysti ihmetyttää se pitkä liuska jota pitkin reippaat koululaiset sisätiloihin astelevat. Lienekö tuo liuska eräänlainen opintoputken ilmentymä? Vertauskuvasta on käytännössä tullut kovin ontuva, sillä liuskan yläpäähän on hyvä tehdä tukos. Kun kuudesluokkalaiset kundit estävät kaikkien muiden pääsyn luokkiin, on kyseessä jo paremmanlaatuinen ryysis. Mutta sellaistahan se koulunkäynti on: välillä on puskettava pullonkaulojen läpi, ihan sananmukaisestikin, edistyäkseen.
Onni asuu Roihuvuoressa
Jonkinlaista edistystä minunkin elämässäni on vuosien mittaan tapahtunut. Nyt ikuisesti Kehä I:n sisäpuolella asunut tyttö pääsee paremman puoliskonsa ansiosta maalle mökkeilemään. Nautimme juhannuksen jälkeen pitkästä viikonlopusta Hartolan Kuningaskunnan kuvankauniissa maisemissa. Alueen ihanuuteen viehättyneenä käväisin töihin palattuani lukemassa webissä Onni Asuu Maalla -projektin sivuja. Projektin tarkoituksena on saada Päijät-Hämeen alueelle lisää asukkaita, todennäköisesti pääkaupunkiseudulta. Sivuilla kehuttiin kuinka maalla yhteisöllisyys on eri luokkaa kun kaupungeissa: ”Tunnet naapurisi. Hän tuntee Sinut. Postinjakaja heilauttaa kättään ajaessaan ohitsesi.” Minulle Roihuvuori on tuota kaikkea. Olen asunut alueella niin pitkään, että tuttuja riittää moikattavaksi jokaiselle kauppa- ja ulkoilureissulle. Myös vanhempani ja isovanhempani asuivat Roihuvuoressa, joten aina välillä minua moikkaa joku jota en ehkä itse muistakaan. Sitten tarinoidaan yhdessä siitä minkälainen olin saparot päässä vaahtosammuttimen kokoisena. Ne ovat aina mukavia hetkiä – kyllä onni Asuu myös Roihuvuoressa!
Kirjoittaja on Mira Eschner, Roihuvuori-Seuran ex-puheenjohtaja ja 3. sukupolven roihuvuorelainen.
