Ostoskeskus ja alueen palvelut, muistio asukasillasta

361
Roihuvuori-Seura
Roihuvuori-Seura

Roihuvuori-Seuran asukasillassa keskiviikkona 2.9.2009 keskusteltiin uudistuneesta ostoskeskuksen alueesta sekä alueen palveluista. Muistot nuhjuisesta  ostoskeskuksesta pussikaljottelijoineen eivät hevin lähde ihmisten mielestä. Totuus on jo toinen. Tilaisuudesta laadittu muistio on ohessa luettavissa. ROIHUVUORI-SEURA RY MUISTIO
2.9.2009

ASUKASILTA aiheena OSTOSKESKUS JA ROIHUVUOREN PALVELUT

Aika keskiviikko 2.9.2009 kello 19.00-20.30
Paikka Roihuvuoren kirkon seurakuntasali

Seurakuntasalissa pidettyyn asukasiltaan kokoontui noin 35 roihuvuorelaista keskustelemaan uudistuneesta ostoskeskuksesta sekä alueen palveluista yleensä. Paikalle oli pyydetty alueella toimivia yrittäjiä, mutta heistä saapui ainoastaan Alepa-ketjun myymäläpäällikkö Elna Komppa ja Alepan myymäläpäällikkö Marita Peltonen.

Yleistä:
Ostoskeskus muodostuu kolmesta yksikerroksisesta myymälärakennuksesta keskusaukion ympärillä sekä niiden pohjoispuolella olevasta kuusi-kahdeksankerroksisen yksiötalon pohjakerroksesta, jossa ovat kukkakauppa, kauneushoitola, kirjakauppa, tietokonekorjaamo ja pyöräliike. Ostoskeskuksen piha-alueen aukiota ympäröivistä rakennuksista on uusittu kaksi, toisessa toimii K-kauppa ja R-kioski ja toisessa Alepan elintarvikemyymälä, kampaamo ja kaksi HOK-Elannon omistamaa tyhjää liikehuoneistoa. Piha-aukiota hallinnoivat Kesko ja Alepa ja se peruskorjattiin viime kesänä alkuperäiseen muotoon, jolloin siihen laitettiin vaaleat laatat ja keskelle nurmikentät, paikalleen muuratut seinäkkeet sopivat istuimiksi.

Aukion kolmas rakennus, entinen apteekkitalo, on Roihuvuorentien suuntainen ja suojeltu. Apteekki on muuttanut Herttoniemeen ja sen omistamissa tiloissa toimii ravintola. Lisäksi rakennuksessa ovat pizzeria, jossa ei ole alkoholioikeuksia, yksi pieni pubi ja päädyssä on musiikkiopiston omistama harjoittelutila.

Kyseinen suojeltu apteekkitalo on edelleen peruskorjaamatta ja sen tien puoleinen piha- ja parkkialue on hoitamaton. Kiinteistön toimitusjohtaja Markku Litjalta saatujen tietojen mukaan rakennukselle on kaksi vuotta sitten pyydetty tarjoukset katon ja julkisivuon korjaamiseksi, mutta omistajat päättivät vielä lykätä hanketta.

Ostoskeskusta vinosti vastapäätä on 1981 rakennettu Roihuvuoren Palvelutalo Oy:n liikerakennus. Sen liiketiloista on käytössä ainoastaan yksi pääty, jossa on ravintola, muut tilat ovat tyhjillään. Rakennuksen omistavat Uggly Duckling, Real-Invest ja Suomen Posti. Tiloja vuokrataan hintaan 8,0 €/m2 + alv.

Nykyinen Roihuvuorentien ja Tulisuontien muodostama T-risteys on kaavamuutoksessa muutettu kiertoliittymäksi. Samalla Roihuvuorentien linjaus muuttuisi siten, että nykyiset Roihuvuoren Lämmön ja Roihuvuoren Palvelutalo Oy:n rakennukset tultaisi purkamaan ja tie kulkisi osittäin kyseisillä tonteilla. Tonteille on suunniteltu teiden suuntaisesti kulkeva nauhamainen nelikerroksinen asuintalo ja tontin itäpuolelle yksi korkea pistetalo. Roihuvuoren Lämpö muuttaisi rakennettaviin tiloihin. Roihuvuoren Palvelutalon rakennuksella on vuokrasopimus vuoteen 2024 asti eivätkä omistajat ole halukkaita purkamaan sopimusta.

Ostoskeskuksen välittömässä läheisyydessä ovat kirkko ja seurakunnan kerhotilat, nuorisotalo sekä vanhustentalo, jossa toimii myös kaikille avoin Palvelutalo. Kirkko remontoidaan parin vuoden sisällä, muuttuuko piha-alue remontin myötä jää vielä nähtäväksi. Palvelualojen oppilaitos on muutaman sadan metrin päässä ostoskeskuksesta, josta saa ostaa opiskelijoiden valmistamia ruokia ja leivonnaisia, lisäksi siellä on ravintola ja opiskelijoiden valmistamien vaatteiden myymälä.

Kulttuuritarjontaa Roihuvuoressa on kirkon lisäksi musiikkiopistolla ja kirjastossa. Lisäksi Roihuvuorentien eteläpuolella ovat liikuntakentät, sekä pubiravintoloita, bensiiniasema-rengasliike ja pikkuSiva, joka on auki lähes aina ja Strömsin rannasta voi vuokrata venepaikan.

Koska kävelyetäisyydellä ovat myös Roihupellon teollisuusalueen, Itäkeskuksen ja Herttoniemen palvelut, voitiin todeta, että Roihuvuoressa asuvien palvelut ovat erinomaiset.

Mitä epäkohtia:
Terveyskeskus sijaitsee Herttoniemessä, jonne kulkee Jouko-palvelulinja päiväsaikaan tunnin välein, muulloin on mentävä kahdella bussilla Herttoniemen metroaseman kautta, jolloin sinänsä lyhyt matka pitenee auton vuorovälin verran. Toivottiin, että joku bussilinja kulkisi Laajasalosta Roihuvuoren kautta Herttoniemen terveysasemalle. Toivottiin myös, että Roihuvuori voisi saada oman terveyspalvelupisteen.

Toivottiin postin paluuta Roihuvuoreen. Alepa ei aio ottaa postipalveluja tiloihinsa, koska toiminta on kannattamatonta.

Asukaspuistohanke
Kirkon viereinen nuorisotaloa vastapäätä oleva tontti, jolla on asemakaavassa julkisen rakennuksen merkintä, suunniteltiin edellisenä talvena Heikki Kukkosen johdolla asukaspuistoksi. Kaiken ikäiset saivat suunnitella mieleisensä puiston. Puistohankkeelle on myönnetty 450.000 euroa ja Antti Sarpio nuorisotalolta tiesi kertoa, että vuoden päästä osa suunnitelmista on jo toteutettu. Kyseinen puisto on muinoin ollut lasten leikkipuisto, mutta nykyisin siellä ovat majailleet päihteitä nauttivat aikuiset.

Järjestyshäiriöt
Asukkaat ovat menneiden vuosien turvallisuuskyselyjen perusteella kokeneet ostoskeskuksen pelottavaksi paikaksi, koska juopuneet ovat kerääntyneet siihen pussikaljoineen. Moni asukas kertoi välttävänsä mm. pankkiautomaatille menoa ainakin yksin. Roihuvuori-Seura on tehnyt asukkailta saadun palautteen vuoksi alkoholitarkastajalle ja poliisilaitokselle pyynnön lisätä alueen valvontaa. Sosiaalilautakunnan aikomus perustaa päihdeongelmaisille oma tila Roihuvuoreen, josta he saisivat mm. aamiasta on rauennut. Paikalliselta yrittäjältä on kuultu, että kyseisiä henkilöitä olisi noin 15. Alepalla on oma vartiopiiri, jonka toimivalta riittää myymälän sisäpuolella tapahtuvien häiriöiden poistoon. Pyydettiin Alepaa selvittämään voiko se kieltää juopottelun omalla piha-alueellaan, kuten Hertta on tehnyt Herttoniemessä. Alepan myymäläpäälliköltä tiedusteltiin myydäänkö siellä lainvastaisesti alkoholia juopuneille, johon hän vastasi tuntevansa lainkohdan ja kertoi, että yleensä juopuneet ymmärtävät, kun heiltä kielletään alkoholin osto. Alkoholista juopuneita ei koettu siellä vaarallisiksi, mutta muista aineista päihtyneet ovat vaikeampia. Alepa ketjun ryhmäpäällikkö Elna Komppa sanoi Roihuvuoren Alepan olevan tilastoissa hyvin rauhallinen myymälä.

Lähipoliisilta saatujen tietojen mukaan Roihuvuoren ostoskeskus on Helsingin mittakaavassa hyvin rauhallinen ja parina viime vuotena rauhoittunut, johtuen osittain Alepan uudisrakennushankkeesta ja piha-alueen remontista.

Ostoskeskuksen yksiötalon puoleisessa päädyssä ravintolan asiakkaat tupakoivat ravintolan ulkopuolella ja kyseinen paikka on ollut huonosti valaistu.Se koettiin pelottavaksi paikaksi. Alepa lupasi tarkastaa, että valaistukset rakennuksen takaosissa ovat riittävät.

Piha-alueen kunnostamismääräykseen on kaupunki luvannut omaksi osuudekseen hankkia tilaan taideteoksen. Siitä ja sen sijoittumisesta ei vielä ollut tietoa.

Loppupäätelmä:
Roihuvuoressa asuvien palvelut ovat erinomaiset. Tyhjiin tiloihin tulisi saada yrittäjiä, koska tyhjinä ne ovat ankeita, esim. kahvila-antikvariaatti postipalvelulla. Kaavamuutoksen mukaista kiertoliittymää tuskin tullaan rakentamaan vielä pitkään aikaan, Roihuvuoren Liikekiinteistöjen, eli apteekkitalon edessä oleva piha- ja parkkialue tulisi kunnostaa. Kirkon piha voisi olla kutsuvampi. Terveyspalvelupiste olisi tervetullut tai parempi yhteys Kettutien terveysasemalle. Asukkaat pelkäävät ostoskeskusaluetta aiheettomasti, sillä tilastojen mukaan järjestyshäiriöitä on vähän. Ostoskeskuksen pihalla alkoholin nauttiminen tulee kieltää. Alepan puolesta torikahvio ja muu torimyynti on mahdollista ja tervetullutta sen hallinnoimalla alueella piha-aukiolla.

Helsingissä 2. syyskuuta 2009
Roihuvuori-Seura ry
Pia Pilhjerta
puheenjohtaja