Roihuvuoreen nuorisotalo (5/2006)

729
Roihuvuori-Seura
Roihuvuori-Seura

Alla Helsingin kaupungin rakennusviraston tiedote nuorisotalosta.
Jos asia kiinnostaa enemmänkin, osallistu keskusteluun.

Tiedote:

Päiväkoti Lumikkia kunnostetaan parhaillaan Roihuvuoren nuorisotaloksi. Peruskorjaus on loppuvaiheessa, työt valmistuvat kesään mennessä.

Kun päiväkoti Lumikin tilat olivat vapautumassa Prinssintie 1:ssä, päätti kaupunki kunnostaa ne nuorisotiloiksi. Kunnostus tulee noin puolta halvemmaksi kuin uudisrakennuksen rakentaminen. Peruskorjaus maksaa 0,93 milj. euroa.

Päiväkodin pieniä huoneita on yhdistetty suuremmiksi, jolloin rakennuksen keskelle on saatu keskusaula nuorison tapaamispaikaksi. Aulaan tulee kahvio ja biljardipaikka. Yhdestä päiväkodin osasta on tehty sali, jota voi käyttää mm. liikuntapaikkana ja diskona. Tilat siistitään pintaremontilla. Rakennuksen tekniikka eli sähkö- ja ilmastointijärjestelmät uusitaan nykyajan määräysten mukaisiksi.

Roihuvuoren nuorisotoiminta siirtyy uusiin tiloihin syyskuussa. Nuorisotaloa käyttävät roihuvuorelaisten lisäksi Herttoniemenrannan, Tammisalon, Laajasalon ja Marjaniemen nuoret.

Vuonna 1988 valmistuneen päiväkodin muuttaminen uuteen käyttötarkoitukseen alkoi viime joulukuussa. Tilojen kokonaisala on 891 m2. Rakennuttamistehtävistä vastaa rakennusviraston HKR-Rakennuttaja ja suunnittelusta arkkitehtuuriosasto. Kokonaisurakoitsijana on HKR-Tekniikka.

Lisätietoja: projektinjohtaja Aulis Toivonen, puh. 050 527 9774 Rakennusvirasto, HKR-Rakennuttaja